lauantai 28. heinäkuuta 2012

Se toinen nainen

Kuka on tuo toinen nainen? Mistä hän ilmestyi?

Muistan, kuinka vähän ennen joulua mieheni alkoi istua tietokoneen ääressä kirjoittaen sähköposteja tuntikausia töiden jälkeen. Kysyin, mitä hän tekee. Hän selitti kirjoittavansa kirjaa tästä yli kymmenen vuoden Suomi-seikkailustaan, kaikista tapaamistaan ihmisistä, kaikista vastoinkäymisistä, joita yrittäjäelämämme aikana tiellemme osui. Kysyin, miksi hän kirjoittaa sitä sähköpostipalvelimellaan. Hän selitti, että kirjoittaa tarinan luonnoksiin, jossa se pysyy tallessa, vaikka koko hemmetin tietokonesysteemimme kaatuisi tai kone irtisanoisi työsopimuksensa. Ihmettelin silti asiaa, mutta annoin olla. Onhan miehelläni ollut joskus muitakin oudohkoja päähänpistoja.

Pari päivää ennen mieheni muuttoa, näin unta, jossa hän selitti, että ei tule minua kesällä hakemaan, koska on löytänyt jonkun toisen. Olin herätessäni ahdistunut ja kerroin unesta miehelleni. Hän naurahti ja sanoi: "Höpö, höpö, kyllä minä sinut tulen hakemaan!" Kuukausi ennen varsinaista muuttoani kävin tuomassa kotieläimemme ja lapsemme valmiiksi tänne, jotta varsinainen loppumuuttomme olisi vähän helpompi. Tunsin oloni erittäin epämiellyttäväksi ja kylmä käsi alkoi puristaa vatsaani hennolla otteella jo tässä vaiheessa. Kotiinpalattuani sain paniikkikohtauksen ja lähetin viestin miehelleni. Hän rauhoitteli minua ja sanoi, että kaikki johtuu vain siitä, että reissuni oli ollut melko rankka: kahden päivän sisällä lento Suomesta tänne ja takaisinpaluu keskellä yötä. Kaikki on vain väsymystä.

Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt uskaltaa luottaa kuudenteen aistiini, intuitiooni ja puhaltaa peli poikki - tai vähintään aikalisälle. Aavistin, että kaikki ei ollut kohdallaan. Miksi mieheni vastaili viesteihini yhä harvemmin ja sähköposteihin ei ollenkaan? Miksi häneen ei saanut yhteyttä puhelimitse minkään numeron - suomalaisen tai paikallisen - kautta ja miksi hän oli aina vapaapäivinään jossakin muualla kuin kotona järjestämässä muuttoamme?

Minulla on jo aikaisemmissa elämänvaiheissani ollut muutama voimakas aavistus, kuudennen aistin sanelema viesti ja uni, joka on osoittautunut todeksi. Ei mitään viitteellisiä enneunia, vaan erittäin realistisia suoraan asian kertovia. Aina olen reagoinut vasta jälkeenpäin, niinkuin nytkin, vaikka merkit olivat niin selvät ja vaikka  uni aiheuttikin heti ahdistusta, jota mikään muu painajainen ei ole aiheuttanut. Merkkejä oli toki muitakin: yli 200 euron puhelinlaskut, miehelleni yllättäen tullut koti-ikävä, illat tietokoneella, hempeän musiikin kuuntelu ja jatkuva riitely lapsemme kanssa (Ehkä myös hän aavisti jotain? Ehkä oli kuullut pätkän puhelinkeskustelua tai viestiä? Vai tiesikö hän enemmän kuin minä?).

Lapsemme kanssa lomalla ollessamme aloin pelkäämään muuttoamme yhä enemmän. Lapsemme odotti pääsyä isänsä ja sukulaistemme luo, uutta alkua ja kaikkea kivaa, mitä se tuo tullessaan. Hän ihmetteli useampaan kertaan, miksi en ole niin innoissani, kuin aikaisemmin. Selitin kaiken pelolla siitä, mitä tulevaisuus tuo (totta) sekä sillä, että pelkään, etten löydä hyvää työpaikkaa (totta sekin). Oikeasti tunsin, että en ole tervetullut.

Kun lopulta saavuimme lomaltamme tänne, mieheni lähti viikonloppumatkalleen kaverinsa kanssa. Konserttiin toiseen kaupunkiin, oikeastaan festareille, jotka kestäisivät koko viikonlopun. Pahoitteli, että ne ovat juuri nyt ja meni siitä huolimatta, vaikka myös hänen sukulaisensa ihmettelivät, miksi hän lähtee nyt, kun me olimme lapsemme kanssa juuri saapuneet.

Romahdus tapahtui tämän retken jälkeen.

Hänellä on toinen nainen. Entinen kouluaikainen kaveri, jonka oli tavannut Facebookissa uudelleen ja kirjoitellut sähköposteja hänen kanssaan läpi talven pimeimmän ajan. Tämä "kirja" oli siis oikeasti kirjoitelma, jota olivat kuulema kyhäilleet vuorotellen vertaillen kokemuksiaan tämän kahdenkymmenen vuoden aikana. Samalla olivat kuulema rakastuneet ja mieheni tänne muutettua tapailleet säännöllisesti. Tämä nainen kun kuulema pystyy kuuntelemaan ja hänen seurassaan on rauhallista olla.

En epäile yhtään sitä, että viimeisten vuosiemme jälkeen kenen tahansa seurassa olisi rauhallista ja hyvä olla. Oma elämämme keskittyi ensin yrityksemme pystyssä pitämiseen ja viimeisen kolmen vuoden aikana sen pikkuhiljaa lopettamiseen. Taloutemme oli ihan kuralla ja ulosottomies ja verokarhu kolkuttivat ovelle koko ajan. Yhteinen elämämme oli siis pääsääntöisesti näiden asioiden järjestämistä ja korjaamista ja pinna oli kireällä koko ajan ja kumpikaan ei nukkunut öitään hyvin. Onko siis ihme, että vanha kamu, joka on valmis kuuntelemaan huolia omalla äidinkielellä olematta itse sekaantunut asiaan ja nähden tilanteen ulkopuolisin silmin, alkaa tuntua rakkaalle. Ehkä heillä oli suhde jo tuolloin 20 vuotta sitten, koska pelkkä FB-tuttavuus ja muutama sähköposti ei varmaankaan voi herättää noin voimakkaita tunteita. Vai voiko?

Tämän naisen vuoksi mieheni on valmis heittämään kaatopaikalle 18 vuoden kumppanuutemme, jonka aikana olemme käyneet läpi asioita maasta taivaaseen ja kokeneet luultavasti enemmän kuin joku muu koko elämänsä aikana. 18 vuodessa olemme oppineet tuntemaan toisemme niin hyvin, että ymmärrämme asian tarkoituksen jo puolikkaasta sanasta ja usein ajattelemme samaa asiaa  samanaikaisesti ja yllätymme, kun toinen alkaa siitä puhua. Emme oikeastaan enää riidelleetkään koskaan, koska kaikkien vaikeuksiemme keskellä pidin riidan aiheet sisälläni, vaikka välillä jokin asia ärsyttikin niin, että olisin voinut haljeta. Ehkä tämä olikin virhe, ehkä olisi pitänyt antaa räiskyä useammin ja kuuluvammin, mutta oikeasti minulla ei ollut halua ja voimaa siihen. En halunnut tuoda negatiivista energiaa jo muutenkin vaikeaan tilanteeseemme ja purin kiukkuni urheiluun ja rankkaan treenaukseen.

18 vuotta hukkaan? Ja mitä nyt? Mieheni ei halua eroa, ei halua että muutamme asunnostamme pois. Pelkääkö hän ympäristön reaktiota? Pelkääkö hän sukulaistensa reaktiota? Olisiko ero suhteesta huolimatta hänelle liian rankka?

Oma reaktioni oli, että muutan heti takaisin Suomeen ja otan eron. Menköön, jos on mennäkseen! Muutto on kuitenkin mahdottomuus jo taloudellisestikin ja vaikka varmasti pääsisin entiseen työpaikkaani takaisin, niin en mahdollisesti ikinä saisi samanlaisia tilaisuuksia elintasomme kohottamiseen kuin täällä. En kuitenkaan haluaisi jäädä tähän "kotiimme" asumaan, mutta jos muutan erilleen, en saa oleskelulupaa, ennenkuin minulla on oikea työpäikka, eikä mikään kotiäidin virka. Eroa en voi edes itse laittaa vireille, koska lain mukaan en ole asunut tällä kerralla maassa tarpeeksi kauan, vaikka meidät on täällä vihitty. Omaan kämppään muuttaminen olisi taloudellisestikin riski, sillä tämä "kotimme" on suhteellisen edullinen, koska on osa mieheni työsuhde-etuja.

En kuitenkaan jaksaisi elää myös rinnakkain mieheni kanssa tietäen, että hän jakaa tunteensa ja sänkynsä jonkun toisen kanssa. Että tämä toinen on hänen ajatuksissaa ilmeisesti koko ajan ja jonakin päivänä minulla ei ole enää tilaa ollenkaan. Jonakin päivänä käteeni ojennetaan eropaperi ja pyydetään muuttamaan pois.

Tiedän, että myös Toisella Naisella on perhe ja oma yritys toisessa kaupunggissa. Mutta hän on eroamassa ja yrityksenhän voi aina muuttaa minne tahansa. Onko miehelläni rohkeutta viedä aloittamansa peli loppuun, vaan jäämmekö kaikki roikkumaan jonnekin välitilään? Mikä rooli on Toisella Naisella, mitä hän haluaa? Mitä vaatimuksia hän esittää? Ovatko tunteet (sekä miehelläni että Toisella) myös yläpäässä vai pelkästään alapäässä?


Ei kommentteja: