perjantai 17. elokuuta 2012

Älä tule pilven päällä, älä sateella, tule hyvällä tuulellä


Thaimaalaiset sanovat, että jokaiselle päivälle on oma Buddha, mutta koska keskiviikkona on paljon tekemistä ja kiire, niin keskiviikolle tarvitaan kaksi. Meille Buddha ei keskiviikkona ennättänyt, mutta taisi poiketa tänään.

Olen melkein hyvällä tuulella.

En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tänään nauroin oikeasti pitkään aikaan. Koko kuukauden (16.7. oli romahdukseni päivä) olen kulkenut kuin unessa ja ollut enemmän tai vähemmän allapäin ja pahoin mielin (käsi ylös, kuka ei tilanteessani olisi ollut!). Töissä olen saanut olla aamutunnit rauhassa ja asiakkaiden kanssa olen pystynyt pitämään pokkani, niinkuin aina, järkähtämätön kuin kallio kun luonteeltani olen. Olen elämäni aikana kiehunut jo niin monessa liemessä, että mikään ei varmaan minua enää järkytä täysin tolpiltani. Toki tämän kokemuksen olisin mielelläni jättänyt väliin. Enkä halua kokea lapseni kuolemaa ennen minua. 

Töissä samaan aikaan kanssani aloitti puolalainen tyttö, joka on kuin pikkulintu: aina iloinen, hyväntuulinen, hymyilevä ja tekee työnsä ripeästi. Vaikka hänen saksantaitonsa onkin melkoisen alkeellinen, löydämme aina yhteisen sävelen ja olemme alkaneet pelleillä työpäivän aikana. Töissä on välillä jopa hauskaa. Vähitellen tämä iloisuus on alkanut tarttumaan ja vaikka vieläkin painiskelen huonon omantuntoni kanssa (en edes tiedä, miksi minulla pitäisi olla huono omatunto. Tunnen vaan syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta) ja tunteet kulkevat vuoristorataa, niin tunnelin päässä tuntuisi pilkahtavan jo vähän valoa.  Aloin tänään jopa melkein flirttaamaan erään asiakkaan kanssa, mutta poistuin nopeasti paikalta... omatunto kolkutti, vaikka yritin sen hiljentää. En vaan osaa.

Kaikki kiukkupäissä tehdyt päätökset ja ajatukset tuntuvat kaukaisilta: miksi haluaisin muuttaa pois, miksi ihmeessä musta ruusu-tatuointi, onko miehelläni edes oikeasti mitään suhdetta?

Tänään on perjantai ja junat kulkevat myös Toisen Naisen kotikylään. Vieläkö huomenna naurattaa? Jaksaako lauantain Buddha vielä yrittää pitää minusta huolen, vai olisiko hänellekin hommattava työkaveri?

Ei kommentteja: