maanantai 20. elokuuta 2012

Ensimmäinen koulupäivä

Päivä alkoi kivasti, kun kauppamatkallamme huomasimme tien varteen parin talon eteen jätettyjä tuoleja merkinnällä: Saa ottaa ilmaiseksi. Keittiömme sai uudet tuolit Suomeen jätettyjen tuolien tilalle ja olohuoneeseemme löytyi nahkainen (toimisto)tuoli, joka on juuri minun makuuni sopivan rustiikkinen ja kulunut. Sopii hyvin yhteen vanhojen lipastojemme ja lamppujemme kanssa.

Sveitsissä kierrätetään, mutta kukaan ei halua maksaa mitään käytetystä tavarasta. Kirpputoritkin ovat lähempänä antiikkikaauppoja kuin kirppareita ja jos tavaralla ei ole oikeasti hirveän paljon arvoa, eivät kirpparit ota niitä myyntiin. Tänne onkin tullut tapa jättää käyttökelpoista tavaraa portin eteen, jos vaikka joku ohikulkija sattuisi tarvitsemaan juuri kyseisenlaista kamaa. Toissaviikolla näimme kivan lipaston, jota kuitenkaan emme jaksaneet lähteä roudaamaan kotiin asti ja viime viikolla naapuritalomme portilla oli käyttökuntonen tv, cd-soitin kajareineen ja tulostin. Noille meillä ei ollut kuitenkaan käyttöä ja taisivat sateessa mennä käyttökelvottomiksi, kun kukaan ei poiminut mukaansa.

Kun kuljemme huonekalujen ohi, mieheni ja minun välillä on ilmiselvästi sanaton viesti: tätä voidaan tarvita, kun jaamme talouttamme sitten hamassa tulevaisuudessa.

Lapsemme aloitti tänään koulutiensä Sveitsin maaperällä. Siirto ala-asteelta yläasteelle ei ole helppo kotimaassakaan (tai no siinä entisessä kotimaassa) ja lisätvistin asiaan toi maasta toiseen muutto kesän aikana.

Lapsemme mielialat ovat vaihdelleet muuttoprosessin aikana valtavasti. Kun vuosi sitten aloimme ensimmäisen kerran puhua asiasta, hän oli innoissaan: jee, pääsee mummin ja muiden sukulaisten luo. Sitten alkoivat koulut Suomessa viime elokuussa: mun kaikki kaverit on täällä, mä en tule mukaan. Mä muutan vaikka lastenkotiin Käynti tutustumassa uuteen kouluun helmikuussa: jee... kiva muuttaa Sveitsiin. Paluu takaisin kotiin: mä en tuu teidän kanssa. Mä jään tänne ja muutan asuntolaan/kavereiden luo asumaan/lastenkotiin/sijaisperheeseen. Mitä lähemmäksi muutto tuli, sitä myönteisemmin lapsemme asiaan suhtautui. Thaimaanlomallamme lapsemme oli ihan innoissaan ja ihmetteli, kun minulla oli vähän matala mieliala koko muuttoon.

Kesä on mennyt suhisten ohi ja tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Aamulla lapsemme pelkäsi, ettei saa yhtään kaveria ja että hänelle nauretaan tai kiusataan ihan jonkun pikkujutun takia. Lähti kuitenkin ihan reippain mielin koulutielleen.

Tuli takaisin itku silmässä. Hän ei kuulema mene enää ikinä kouluun. Hänelle ei oltu naurettu, mutta kaikki muut tunsivat jo toisensa ja ne jotka eivät tunteneet toisiaan olivat kuulema outoja. Ja sitten sitä ja sitten tätä. Suuri ongelma -  tällä kerralla kuitenkin ihan oikea - on se, että täällä opiskellaan ranskaa jo ala-asteelta alkaen. Lapsemme on kuitenkin suomalaisen peruskoulun kasvatti ja perinteisesti opiskeli englantia kolmannelta luokalta alkaen. Tästä on kuitenkin puhuttu rahtorin kanssa ja hänen mielestään lapsemme englanti on niin hyvä, että sieltä voidaan irrottaa tunteja ranskan extraopiskeluun. Mutta sehän on alkavalle teinille häpeä - ei etu.

Ja mitä tekee mieheni tässä tilanteessa: pakkaa pikkulaukkunsa ja matkustaa Toisen Naisen luo. Sanomatta hyvästejä ja kertomatta, että ei tule illalla kotiin. Minulle hän oli asian jo toki maininnut ja pyytänyt, että hoidan lapsemme huomeaamuna kouluun. Lapsemme oli jo valmiiksi itkuinen ja kun huomasi isänsä kadonneen, otti oikean ohraleivän. Käskin häntä soittamaan isälleen ja kysymään, mikä on homman nimi. Ihan piruillakseni ja antaakseni mieheni tietää, että ei tehnyt tässä tilanteessa aivan korrektisti. Jättää jälleen kerran lapsensa silloin, kun tukea eniten tarvitaan.

Sain korjattua tilannetta vähän Starbucksin juustokakulla ja vanilja frappuccinolla.

Tällä kertaa. Mikä mahtaa olla resepti seuraavalla kerralla. Ensi viikonloppuna mieheni on vapaalla koko pitkän viikonlopun ja arvata saattaa, mitä kuuluu ohjelmaan. Ongelmana on kuitenkin se, että minä puolestani olen viikonlopun töissä, eli lapsemme saattaa jäädä molempina päivinä yksin kotiin. Tokihan yläkerran sukulaisemme ovat paikalla, mutta hylätyksi tulemisen tunnetta ei paranna se, että "joutuu" menemään sinne sen sijaan, että valitsisi menonsa itse.

Ei kommentteja: