maanantai 13. elokuuta 2012

Lähtölaskenta alkaa: 10


Toinen Nainen on ilmeisestikin palannut lomaltaan. Kaksi viikkoa olemme eläneet -voisiko sanoa melkein- lämpimissä tunnelmissa ja hyvässä yhteisymmärryksessä ja pystyneet puhumaan kaikesta- lähestulkoon niinkuin ennen. Paitsi mieheni ei vieläkään halua puhua tämänhetkisestä tilanteestamme.

Nyt tilanne on jälleen muuttunut. Viimeviikon lopulla mieheni alkoi jälleen käyttäytyä levottomasti. Perjantaina jouduin sulkemaan hänen tyäpaikkansa ovet ja vaikka hän kertoi tulevansa viimeisellä junalla takaisin kotiin, ei ollut palannut ennen aamua, kun lähdin töihin. Lauantai-iltana olin cateroimassa hääjuhlaa, jossa myös mieheni oli töissä. Hän hävisi ennen minua ja kotiin tultuani en läytänyt häntä mistään. Ei mitään viestiä, ei mitään tietoa siitä, minne hän on mennyt. Odotin levottomana puoleen yöhön, vaikka aamulla olisikin jälleen aikainen herätys. En nukkunut lopulta koko yönä kuin pieniä pätkiä levotonta unta.

Lauantaina täällä oli Street Parade-päivä, eli yksi Euroopan suurimmista tekno-gay-biletys-tapahtumista ja ajattelin, että mieheni olisi mennyt sinne. Mieleen tuli myös, että hän on mennyt Toisen Naisen luo, mutta ihmettelin, sillä miehelläni olisi sunnuntaina työpäivä ja matkaa kuitenkin 100 km. Aamuun mennessä hän ei ollut tullut takaisin, eli asia oli selvä. Ei epäilystäkään.

Sunnuntaina tunsin olevani ilmaa. Mieheni tsekkaili kännykkäänsä koko ajan. Hän oli ostannut uusia vaatteita. Kysyessäni, oliko hän ollut Toisen Naisen luona sain vaisun, hieman jopa nolon vastauksen: joo. Ei muuta. Miehelläni ei tunnu olevan enää minulle mitään sanottavaa. Hän ei pyydä enää mukaansa pyöräilemään, niinkuin näinä parina viikkona ennen tätä, ei pyydä mukaansa kauppaan ei kirjastoon eikä muuallekaan. Ostaa jääkaappiin omaa ruokaansa (meillä on ollut eri ruokavaliot), mutta ei minun ja sanoo, että minunkaan ei tarvitse ostaa hänelle. Ei osta enää  edes kissanruokaa, ovathan kissamme oikeastaan minun.

Asia ymmärretty. Toinen Nainen on saattanut aloittaa painostuksen mieheni kokonaan itselleen saamiseksi. Hän luultavasti yrittää taivutella miestäni tulemaan useammin luokseen, koska on itse nyt yksin asumuseronsa jälkeen.  Eihän ole mitään järkeä, että mieheni matkustaa iltaisin 100 km:n päähän vain muutamaksi tunniksi ja palaa väsyneenä töihin. Toinen vaihtoehto tietysti on, että Toinen Nainen tulee tänne, mutta missä he tapaisivat? Hotellissa? Sekään ei ole ihan halpaa touhua ja kuitenkin meidän pitää muistaa velkamme, jota pitää lyhentää koko ajan. Oliko uusi luottokortti varattu tätä varten? Toivottavasti minä en päädy tämän luoton maksajaksi, koska virallisesti en edes tiedä koko kortista, vaikka tulotietojani onkin käytetty sen hankkimiseen. Kaiken lisäksi tilanne näyttää  vaikuttavan mieheni työmoraaliin: onhan hänellä kuitenkin vaimo, joka käy sulkemassa ovet, jos häne ei ole itse paikalla. Ja pah. En aio sitä tehdä koko aikaa.

Kaipaan tilaa hengittää. 

Kaipaan etäisyyttä ja irtiottoa, jos en enää saa läheisyyttä ja ystävyyttä. 

Vaikka sovimme, että yritämme pysyä ystävinä, tämäkin lupaus näyttää murenevan mieheni puolelta. Miten voi olla ystävä sellaisen kanssa, joka kohtelee sinua kuin turhaa painolastia tai ilmaa, riippuen tilanteesta? Miten voi olla ystävä sellaisen kanssa, jonka kanssa haluaisi olla enemmän kuin ystävä ja jonka kanssa on ollut 18 vuotta enemmän kuin ystävä?

Suunnittelemme tupareita. Ovatko ne myös minun tuparini? Vai olisiko tässä se mahdollisuus räjäyttää pommi ja ilmoittaa, että emme ole oikeastaan enää yhdessä sukulaisen ja ystävien edessä? Olisiko minun jäätävä kokonaan pois, vaikka kokkaustaitojani tupareissa tarvitaan? Toisaalta tänään mieheni suunnitteli tupareita lapsemme kanssa keittiössä, jossa mulle ei ollut istumapaikkaa ja jäin siis suunnittelusta kokonaan ulkopuolelle. Hyvällä syyllä voisin siis ilmoittaa, että hoitakaa tuparinne (ja kutsu myös se Toinen Naisesi ja selitä äidillesi, kuka hän on) ja että menisin yöksi hotelliin tai matkustaisin jonnekin koko viikonlopuksi. Hoitaisin omat tuparini sitten, kun niiden aika on.

Kahden viikon päästä on palkkapäivä. Päätin tatuoittaa nilkkaani mustan ruusun, joka itkee verta.




Ei kommentteja: