lauantai 18. elokuuta 2012

Pokka pitää pitää ristikuulustelussakin

Huomenna sunnuntaina tulee olemaan koko tähänastisen tarinan suurin koettelemus: mieheni tädin 76-vuotissyntymäpäiväjuhla. Täti toki täytti vuotensa jo heinäkuun alussa, mutta halusi pitää juhlansa vasta sitten, kun minäkin olen paikalla. Suunnittelut alkoivat jo alkukeväästä, kun muuttoajankohtamme alkoi pikkuhiljaa varmistumaan (ja mieheni syrjähyppy ei vielä ollut kovin vakavalla tasolla). Oli sanonut, että koko juhlat peruutetaan, jos minä en syystä tai toisesta pääse paikalle.

Minun on siis mentävä paikalle.

Ja minua ei sitten yhtään huvita.

Ei siksi, ettenkö pitäisi kyseisestä tädistä tai hänen juhlistaan vaan paremminkin siksi, että paikalla tulee olemaan paljon sukulaisia, kuten mieheni perheen juhlissa yleensäkin. Tiedän jo etukäteen, että joudun vastaamaan sata kertaa samoihin kysymyksiin:

-Osaatko sinä sveitsinsaksaa?
-(No osaan kyllä, mutta en jaksa aina kuunnella) "Kyllä, kyllä ymmärrän, vaikka itse puhunkin saksansaksaa.

-No onko sinusta nyt hyvä olla täällä?
-(Ja pätkät on, olisin missätahansa muualla, koska mieheni kuolaa Toisen Naisen perään) "Joo, on, tämä oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Miehelläni on hyvä työpaikka ja minulla myös."

-No oletkos sinä jo sopeutunut uudelleen sveitsiläiseen elämään?
-(Ja kissan viikset, jokainen yö on tuskaa ja päivällä ei jaksa tahdä mitään ja muutenkin ottaa päähän) "Joo, kyllä. Täällä on paljon muistoja, jotka heräävät henkiin ja tunnen olevani täällä kuin kotonani."

-Miksi sinä käyt töissä? Eikös miehesi ansaitse tarpeeksi elättääkseen koko perheen ja eikös Lapsi tarvitse äitiä kotona laittamaan lounasta (kouluissa kun ei tarjota lounasta, vaan lapset tulevat kotiin syömään)?
-(No ansaitsee kyllä, mutta pitää rahat omalla tilillään, jolle mulla ei ole asiaa.) "Niin kyllä, mutta haluan olla ihmisten parissa ja tehdä töitä. Ei musta olisi kotiäidiksi."

-Onko sinulla koti-ikävä? (Ei ole, ennemminkin pelkään, että joudun palaamaan, jos oleskelulupani perutaan) "No, ei oikeastaan ja pääseehän sinne aina lomalle."

-Meistä on niin kiva, että olet täällä! (Minustakin on kiva olla täällä, mutta mieheni ei haluaisi minun olevan täällä vaan jossakin aivan muualla, kuten esimerkiksi siellä, missä pippuri kasvaa.) "Kiva kuulla olevansa tervetullu ja mustakin on kiva olla täällä."

-Meistä on kiva, että pystymme nyt tutustumaan sinuun paremmin! (Siihen ei taida kyllä olla ihan hirveästi aikaa ja tuskinpa haluaisitte, jos tietäisitte). "Niin on minustakin."

Naamalle pitää virittää leveä hymy ja yrittää pitää pokkansa kaikkien kysymysten keskellä, ettei puhu itseään pussiin ja päästä suustaan sellaista sammakkoa, mikä aiheuttaa närää tai järkytyksen. En halua, että mieheni tädin syntymäpäiväjuhla päätyy tämän sydänkohtaukseen tai hermoromahdukseen (hänellä on ongelmia mielenterveytensä kanssa) hänen kuultuaan asioiden pohjimmaisen luonteen. Ei vielä, ehkä myöhemmin ja jotenkin niin esitettynä, että pahin järkytys jää väliin. Se onkin sitten hankalampi juttu.

Tässähän olisi vielä koko ilta aikaa tehdä itselleen sellainen lateksinaamari, jossa olisi kestohymy. Eipähän tarvitsisi miettiä, miltä näyttää ja pitääkö pokka, kun voisi piilautua naamarin taakse.






Ei kommentteja: