sunnuntai 26. elokuuta 2012

These boots were made for walking

Tämä homma menee jo ihan naurettavaksi. Paitsi ettei taas oikein naurata. Tai no ehkä ihan vähän, kun ajattelee sitä tragi-komiikkaa, joka tilanteeseen liittyy.

Olimme eilen sopineet mieheni kanssa, että tänään puhumme Toinen Nainen - lapsemme- asian selväksi ja selvitämme tilanteen jatkoa ajatellen töitteni jälkeen. Eteen tuli kuitenkin akuutimpi ongelma.

Sain fudut koeajalla.

Syynä ei ole työpanokseni tai persoonallisuuteni, vaan hotellin taloudellinen tilanne ja seuraavien kuukausien talousennuste. Saappaankuva persauksiin tuli myös parille muulle työntekijälle ja esimerkiksi Herr Chef de Cuisine valitteli, että hänellä ei ole enää tiskaria ja keittiöapulaista ja joutuu tekemään tästä alkaen kaiken itse.

Oman tilanteeni osasin jo arvata ja olinkin asiasta maininnut miehelleni viime viikolla. Jotenkin olin saanut taas pieniä vinkki-murusia siitä, että ehkä näin saattaisi käydä: minulle ei opetettu iltatöitä, minulle ei selitetty bankettikattauksia, minulle kerrottiin, että saisin palkkani kuun lopussa käteisenä (paikassa on tapana maksaa viimeinen palkka puhtaana käteen) ja muutenkin olin miettinyt, mitä tulisin tekemään sen jälkeen, kun tuuraamani henkilö palaisi kesälomaltaan. Ajatuksissani oli käynyt, että ketään muuta hullua ei saatu 6 viikoksi ylös klo 4 aamulla ja viideksi töihin ja kukaan muu hullu ei olisi suostunut tekemään vain kuukauden työsopparia. Minulle olisi voitu olla rehellisiä, sillä olisin kyllä tullut virallisestikin vain kuukaudeksi, mutta  nyt jäi vain paha maku suuhun. Ravintolapäällikkö, joka kuukausi sitten minut palkkasi, pyysi päivän lopuksi anteeksi saamiani uutisia, sillä hänellä ei ollut ollut aavistustakaan siitä, että tulisin olemaan yksi kenkää saavista.

Kaikkien pienten bagatellien yhtälö oli mielessäni muuttunut fuduiksi tuuraamani henkilön palatessa, mutta mieheni väitti minun taas kuvittelevan liian pessimistisesti tilanteeni ja tulevaisuuteni. Eilistä tilannetta selvittäessäni olinkin jo sanonut hänelle, että en kuvittele mitään, sillä näen tosiasiat. Jos näin jatkuu, taidankin laittaa pystyyn palvelunumeron, jossa ennustelen ihmisten tulevaisuutta. Lahjoja kun näkyy olevan.

Oikeastaan olen tavallaan helpottunutkin, sillä olen etsinyt koko ajan toista työpaikkaa, sillä tämän paikan työilmapiiri on vähän mitä on. Liikaa väliportaan pomoja ja liian vähän oikeita tekijöitä. Joka aamu olen lahjoittanut työnantajalleni 15 minuuttia elämästäni, sillä olen varmuudeksi joutunut tulemaan vähän aikaisemmin, sillä yhtenäkään aamuna ei valmistelut ole olleet niin varmalla pohjalla, että olisin selvinnyt ajoissa vain omat työni tekemällä. Olin kokenut vähän epäreiluna, että joudun tekemään ylimääräistä vain siksi, että muut eivät hoida hommiaan. Samalla minua on pomotettu laidasta toiseen yhden sanoessa sitä ja toisen tätä. Teki miten vain, aina on joku väliportaan pomo sanomassa, että "herra-ihme-bitte-ei-nyt-näin-vaan-näin". Aina piti tarkastaa, kuka on työvuorossa ja tehdä työnsä sen mukaan. Ja vähän sitten ihmetellä, miten tekisi, kun on useampi "pomo" paikalla.

Mutta tämä tarina on nyt siis ohi ja uutta matoa on jo koukussa. Ja koska minut irtisanottiin, tulen toivon mukaan saamaan myös työttömyyskorvausta ilman karenssiaikaa sille ajalle, että löydän uuden paikan. Yleensä en ole ollut kuitenkaan pitkään työttömänä ja näähän olivat ensimmäiset fudut koko työurani aikana.

Pitihän se tämäkin tietysti kokea, ennekuin henki loppuu pihisemästä.


Niin ja ai-niin-joo, mitä tekee mieheni taas tässä tilanteessa? Lähtee Toisen Naisen luo, onhan hänellä vapaapäivä huomenna...

Ei kommentteja: