lauantai 15. syyskuuta 2012

Karhutarinoita

Karhun kolo
""Kun seuraavan kerran tulen yöllä uniisi, kerron sinulle tarkemmin, mitä sinun on tehtävä. Hengenheimolaisille 2000 kilometriä on vain kissanloikka ja 20 vuotta vain pieni hetki"
Kaukana Siperiassa Karhu herää kesken talviunien. Se haistaa tutun tuoksun: Naaraskarhun, jonka se on tuntenut vuosia sitten. Karhu alkaa vaeltamaan kohti Alaskaa, josta haju tulee kokoajan voimakkaampana. Keskellä merta Karhu pelkää jään murtuvan. Enemmän kuin mitään muuta, se pelkää palelluttavansa takapuolensa pahemmin kuin koskaan ennen.

Alaskan rajalla rajavartiosto pidättää Karhun. Se viedään vankilaan, jossa se tuntee viereisestä sellistä tutun tuoksun: Naaraskarhu. Naaraskarhu väittää, ettei ole tehnyt mitään vakavaa, vaikka vankilassa onkin. Samoin Karhu. Vanginvartija-Jääkarhut eivät ole kertoneet hänellekään syytä, miksi hänet on tuotu sinne.

Seuraavana aamuna Jääkarhu vie molemmat tuomarin eteen. Molemmat viedään yksitellen pieneen huoneeseen. Naaraskarhulle sanotaan, että hän pääsee vapaaksi, mutta hänelle annetaan tehtävä: hän ei saa puhua kenellekään. Hänen on oltava aivan hiljaa eikä hän saa vastata, kysyttiinpä häneltä mitä tahansa. Ja varsinkin, jos Uroskarhu puhuu, ei hän saa missään nimessä sanoa yhtään mitään. Uroskarhulle kerrottiin, että hänen pitää matkustaa Siperian halki Naaraskarhun kanssa, mutta hän ei saa koskea tähän, vaikka kuinka mieli tekisi ja vaikka kuinka himottaisi.

Uroskarhu ja Naaraskarhu lähtivät junalla kohti Siperiaa. Junan makuuvaunussa Naaraskarhu yrittää olla puhumatta ja Uroskarhu yrittää olla koskematta. Molemmat kärsivät tehtävissään, joista toinen ei tiedä, loukaten toistensa tunteita. Uroskarhu ostaa Naaraskarhulle hepenien sijasta järkeviä vaatteita ja Naaraskarhu yrittää eleillään kertoa, miltä hänestä tuntuu.

Siperian junan viimeisellä asemalla Karhut tapaavat Sarastron, Taikahuilun pääpapin, joka kertoo, että heidän seuraava tehtävänsä on matkustaa Petraan, jossa he saavat seuraavan etappinsa päämäärän. Viimeinen etappi on Australia, jossa Sarastro kertoo, että Karhut ovat kaikista vastoinkäymisistä ja vaikeista tehtävistään huolimatta selvinneet koettelumuksestaan ja ovat vapaita.

Seuraavana aamuna molemmat heräävät ihmisinä ja saavat tietää, että heidät oli noiduttu Karhuiksi syystä, että heidän oli käytävä koko koettelemus läpi saadakseen selvää siitä, olivatko he toistensa arvoisia. He olivat selvinneet ja palautuneet takaisin ihmisen muotoon."

Tämä on tarinan ydin lyhykäisyydessään, ilman yksityiskohtia ja seksivirityksiään.

Sain "Karhutarinat" käsiini jo heti ensimmäisellä viikolla omien koettelemusteni alussa. Olin järkyttynyt. Osa tarinasta (Mieheni kirjoittamat osuudet) olivat kuin osa omaa yhteistä elämäämme. Moni yksityiskohta oli suoraan omasta tarinastamme, omilla matkoillamme koettua totuutta. Välillä tunsin, kuin mieheni olisi kirjoittanut minulle, mutta kaiken luhisti loppupuolella oleva lause: Tarinan saa kirjoittaa loppuun Nainen, joka tietää, miten se jatkuu ja johon I´m in love, deeply and madly.

Se en ollut minä, vaikka mieheni kanssa olin Petrassa käynytkin ja hypistellyt kaikkia tavaroita Savonlinnan kauppatorilla haluten ostaa ne. Se oli Toinen Nainen.

Deeply and Madly.

Mutta tarinalla on myös toinen puoli.

Jääkarhu, joka on rikki. Jääkarhu, jonka alta jää petti tämän seuratessa Karhua kohti tukevaa maata.

Pieni Karhu, joka istuu avannon reunalla haluten auttaa Jääkarhua, mutta kaipaa Isäkarhun perään.


Ei kommentteja: