tiistai 25. syyskuuta 2012

Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti

Lisää kuvateksti
"Jääkarhu nosti käpälänsä ylös ja jäi tuijjottamaan ruusun piikin viiltämää haavaa. Piikki jäi töröttämään päkiän reunaan, juuri siihen kohtaan, jossa elämänviiva haarautuu kahdeksi erilliseksi viivaksi. Jääkarhu tuhahti, puuskahti ja lopulta kirosi kiukustunnena: "Ei hemmetti, ei tämä voi olla pahempaa, kuin jään alle vajonneena uiminen tunnista toiseen, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen". Se otti piikin hampaidensa väliin, kiskaisi sen irti ja sylkäisi maahan. "Phui, häviä sinne ja maadu. Älä enää koskaan tule häiritsemään matkantekoani!"

Jääkarhu huomasi, että Pentukarhu kipitti nopeaa vauhtia viimeiset metrit jäällä sen luokse. Yhdessä ne jatkoivat matkaansa nuuskien vanhoja tuttuja, mutta toisaalta ihkauusia hajuja. Ne seurasivat Uroskarhun jättämää tuoksua eteenpäin. Välillä ne istuivat lepäämään, söivät vähän ja jatkoivat sitkeästi matkaansa. 

Uroskarhu tuntui liikkuvan nopeaan. Naaraskarhun haju ja jäljet tuntuivat koko ajan voimakkaampina ja useammin kuin aikaisemmin. Jääkarhu tunsi jo paikat, joiden ohi se Pentukarhun kansaa vaelsi. Paljon muistoja palasi sen mieleen, sekä iloisia, että surullisia. Se muisti yhteiset vaellukset vuorilla. Se muisti matkat eksoottisiin paikkoihin aikoina, jotka tuntuvat nyt niin kaukaisilta, mutta olivat niin onnellisia. Se muisti yhteiset naurut, se muisti yhteiset surut. Se muisti kuinka he olivat kuin paita ja perse - koko ajan yhdessä. Nyt likainen paita on heitetty menemään.

Jääkarhu näki himmeät, erittäin tutut jäljet Uroskarhun ja Naaraskarhun jälkien vieressä. Ne olivat heidän yhteiset jälkensä, silloin kauan aikaa sitten. Silloin kun Naaraskarhu kulki omia polkujaan jättäen omia jälkiään muualle. Jääkarhua alkoi harmittamaan. Uroskarhu kulki ilmiselvästi heidän reittiään. Tällä kerralla kuitenkin Naaraskarhun kanssa."

Päivän ketutus (miten niitä voi joka päivälle riittääkin):

Nysse on varastanut myös yhteiset paikkamme.

Aikaisemmin Sveitsissä asuessamme kiertelimme paljon eri paikoissa ja maa tuli tutuksi monelta eri kantilta. Kiersimme eri paikkoja vuoristoissa, laakeella aakeella, pyöräilimme pitkiä lenkkejä ja käpsyttelimme eri kaupungeissa. Nyt mieheni on alkanut kiertämään näitä samoja paikkoja Toisen Naisen kanssa. Konserttimatka Ticinoon ja vaellus siellä olevalle kukkulalle, kävelyt Weissensteinilla Solothurnissa (myös lapsemme mukana), nyt on menossa kylään Graubündenissä, jossa isoäidillään oli kesämökki vuosia sitten ja jossa olemme käyneet yhdessä useamman kerran. Tästä yritti vielä narrata, että olisi menossa yksin, mutta pöydälle lojumaan jääneisiin muistiinpanoihin oli merkannut, että Toinen Nainen on juuri tuolloin koulutuksessa siellä lähettyvillä.

No joo, kiersimme paljon paikkoja, mutta emme kaikkia. Olisi siis paljon muitakin paikkoja, jonne mieheni voisi viedä lemmittynsä romanttisille rendesvouzilleen. Miksi pitää valita juuri ne paikat, joissa olemme viihtyneet? Noniin tietysti, hänhän on tuntenut myös noissa paikoissa olonsa hyväksi ja tuttuun ja turvalliseen paikkaan on helppo lähteä.

Mutta minua harmittaa. Tiedän että teen taas tikusta asiaa, mutta ottaa oikeasti päähän. Kun vielä sitten yrittää valehdella menostaan kaupanpäällisiksi.

Mutta tiedän, minne voin mennä aivan yksin, sillä mieheni ei välttämättä traumaattisten kokemustensa jälkeen heti tule ja tuo Toista Naista mukanaan.

Torstaina Suomeen. Pelätkää, sillä saatan ilmestyä kiukkuisena kuin persiiseen ammuttu karhu juuri sen nurkan takaa, jota vähiten osasitte odottaa.


5 kommenttia:

Red Stripe kirjoitti...

Kaavoihinsa kangistunut tyyppi, sinne samoihin paikkoihin se on vienyt jo lukemattomia naisia, et siis ole ollut varmaan ensimmäinen. Ajattele tältäkantilta ja tajuat, että jotkut eivät vain osaa muuttua. Ja ehkä on helpompi viitata kintaalla koko tyyppiä. Löydät omat polkusi, ilman tyyppiä! Paljon paremmat polut.

Nukutuspiikit on valmiina! ;)

Jääkarhu kirjoitti...

Yrittäisi nyt edes vähän paremmin kuitenkin peittää jälkiään... Enkö ole edes sen arvoinen? ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän niin miltä sinusta tuntuu...sattuu helvetillisesti. Voimia eteenpäin taapertamiseen. Me nousemme vielä!
T:sole

Red Stripe kirjoitti...

Tyypin mielestä kai et? Muiden mielestä totta hemmetissä olet! Se tyyppi ei ole sun arvoisesi. Ei tippaakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olen Red Stripen kanssa samaa mieltä!!