lauantai 1. syyskuuta 2012

Mikä laulaen tulee se viheltäen menee

Olin odottanut palkkapäivää kuin kuuta nousevaa. Nyt palkkapäivä saatui täysikuun aikaan ja enpä paremmin sano kuin että olen pettynyt. Olin odottanut kuukauden työstä saavani vähän enemmän, kuin mitä kouraani tipahti.

No joo, siinä oli vain kolmen viikon palkka (olin odottanut koko kuukauden palkkaa) ja se oli sama nettona kuin mitä olisin saanut Suomessa bruttona kokoaikaisesta työstä alallani ilman lisiä. Bruttosummasta oli vähennetty vähän sitä sun tätä, avaimen depoa, ruokailua, eläkettä, vakuutuksia ja sun muuta sellaista. Olin myös laskenut, että lomarahat olisi maksettu tuntipalkan lisäksi, niinkuin oli ollut aikaisemmin puhe, mutta ne maksetaankin vasta lopputilin yhteydessä. Kuten entinen pomoni sanoisi: tuli lopputili ja lomarahat! Kun nyt tarkemmin asiaa ajattelee, niin eihän tilanteessani mitenkään muuten olisi voinut käydäkään. Kaikki vaan kerralla "down the tube" (en ole keksinyt tuolle vielä järkevää tapaa sanoa suomeksi. Alas hukkaputkeenko?) Pettymys toisensa perään.

Vaikka Sveitsissä tienaakin ihan kivasti, on täällä myös kulupuoli ihan kiva. Jos oikeasti eläisimme vielä normaalia perhe-elämää yhteisine pankkitileineen, ei meillä olisi mitään hätää. Raha riittäsi ihan hyvin. Mutta kun nyt pitää sinnitellä yksin tuolla summalla, niin aika tiukoille vetää. Jos ajattelee, että joutuisin maksamaan oikeasti vuokraa ja muita normaaliin talouteen kuuluvia menoja, niin olisin aika QC:ssa. Täällä näkyy naisen frangi olevan muuten vieläkin pienempi kuin Suomessa naisen euro, vaikka naiset nykyään käyvätkin yhä enemmän töissä. Minua ottaa oikeasti päähän se, että teen viikossa 5 tuntia enemmän töitä kuin mieheni, työn raskaus on samaa luokkaa, molemmat pitävät sisällään asiakaspalvelua ja fyysistä työtä, mieheni tosin saa tehdä työnsä lähes omaan tahtiinsa kenenkään hönkimättä niskaan ja hän saa käteensä 3 keraa enemmän pelinappuloita kuin minä.

Olisi ihan kiva löytää työ, josta maksettaisiin oikeaa palkkaa. Olisi motivaatiokin aivan eri luokkaa.

Työnantajallani on tapana maksaa ensimmäinen ja viimeinen palkka puhtaana käteen eikä minkään pankkitilin kautta. En tiedä miksi näin on, mutta niin on ollut vuosikausia, eli jo silloin 15 vuotta sitten, kun aikaisemmin samaa duunia paiskoin. Ettei vaan kyseessä ole jonkinlaatuinen rahanpesu. Mää tiijä. Pitkään ovat selvinneet paljastumatta, jos näin on.

Tänäänhän sitten eivät pankitkaan ole auki, joten rahat pitää säilyttää taskussa... tai kaapissa... tai patjan alla... tai menisikö shoppailemaan? Taskut pullottaen rahaa niin, että taskuvarkaille koittaisi onnenpäivät.

Olin jo miettinyt, mitä kaikella saamallani mammonalla tekisin, mutta suunnitelmat taisivat mennä ihan uusiksi. Seuraavaa palkkaa kun saa kuitenkin odottaa vielä pari viikkoa, vaikka viimeinen työpäiväni onkin jo ylihuomenna.

Mies on pakannut jälleen laukkunsa ja on matkalla länteen. Taas ilman minkäänlaista viestiä. Myös lapsemme on kadonnut ja puhelin on kotona, joten ei voi soittaakaan ja kysyä, missä on. Saas nyt nähdä ovatko jälleen kerran menneet yhtä matkaa.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Hei, löysin tänne helvetian Annen kautta. Täähän on mielenkiintoista! Jatkoja odotellessa.
paskeriville

Jääkarhu kirjoitti...

Tervetuloa kurkistelemaan! Jatkoa seuraa varmasti. Mulla on vähän huono tapa joutua kaikenlaisten juttujen sekaan. Puoletkin niistä riittäisi. Mutta voinpahan sitten kuolinvuoteellani sanoa: "Tulipahan tehtyä!"