keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Täyttä RAV:ia eteenpäin - osa 2

Nyt harmittaa. Olin juuri aikonut ostaa tällaisen.
Pitääkin tyytyä sitten pelkään pyörälliseen,
kun ei kerta telaketjullisella saa ajaa.
"Jääkarhu jatkoi uimistaan kohti valoa. Kirkas valokeila tuntui kuitenkin pakenevan samaa vauhtia, kuin se yritti sitä tavoittaa. Jääkarhu tunsi kuitenkin, kuinka vesi alkoi lämmetä ja - ehkä - jää tuntui ohuemmalle ja heikommalle. Se työnsi voimakkaasti kuonollaan kohti taivasta. Jää murtui hieman, mutta vain sen verran, että se pystyi jälleen hengittämään ilmaa keuhkoihinsa.

Mutta mikä onkaan tuo outo haju? Se on aivan selvä Karhun haju, mutta se ei ole Uroskarhun eikä se ole Pentukarhun haju. Jääkarhu työnsi päätään niin ylös kuin vain voi. Se näki vastasataneessa lumessa kahdet jäljet ja tunsi oudon hajun yhä voimakkaampana. Haju sekoittui nyt aivan selvästi Uroskarhun jälkeensä jättämään hajuun. Jääkarhu seurasi katseellaan jälkiä. Välillä ne kulkivat hieman erillään, välillä rinnakkain ja välillä aivan vieri vieressä. Jääkarhu tunnisti hajun laadun, vaikka itse haju olikin sille aivan tuntematon. Se oli Naaraskarhu.

Jääkarhun sydän murtui, mutta se sai outoa voimaa jatkaa uimistaan. Se ei olisi halunnut, eikä olisi jaksanut enää olla hengittämättä hetkeäkään eikä uida metriäkään veden alla. Mutta se tiesi, että sen oli pakko. Sen olisi selvittävä vakaalle maanpinnalle Pentukarhun vuoksi. Se ei saisi antaa periksi.

Jääkarhu tunsi jään jälleen heikkenevän. Kohta - aivan kohta se pääsisi pinnalle."

Mieheni työpaikka nakitti minut kokkailemaan jälleen kerran marraskuussa. Virallinen työhönottolomakekin on jo täytetty - tosin ammattinimike puuttuu vielä - ja näinollen voin ihan virallisestikin käydä kokkailun lisäksi sulkemassa ovia ja saan siitä jopa palkkaa, koska voin kirjailla sen tuntilistaani. Mieheni pomo oli sitä mieltä, että ammattinimikkeeni ei voi olla apulaisX (mieheni ollessa X), sillä vaikka se olisi muuten loogista, ei minua voi palkata niin, sillä se tarkoittaisi sitä, että olisin oikeastaan mieheni sijainen. Tämä taas olisi vaikeampi paikka silloin, kun perheemme lähtisi lomalle ja molemmat olisivat yhtä aikaa poissa. Jaha. Mutta tietämätöntähän ei voi syyttää ja koska välirikkoamme ei ole julkistettu sukulaisillemmekaan, ei sitä suureen ääneen puhuta mieheni työpaikallakaan.

Olen ehkä seinähullu, mutta minulle asia sopii tällä hetkellä juuri näin. Ensinnäkin, jos asumme virallisesti erillämme, joudun todistamaan toimeentuloni koko ajan, etten lennä maasta pihalle. Kun taas saan töitä (mitä aivan varmasti saan, en ole koskaan ollut pitkiä aikoja työttömänä), joutuisin maksamaan lähdeveroa ja veroprosenttini olisi suurempi, kuin silloin, kun maksamme veroja yhdessä perheenä. En voisi myöskään tehdä kaikkia niitä verovähennyksiä, joita perheenä voimme tehdä. Kuten myös jo aikaisemmin olen tainnut muutamaan otteeseen raapustaa, on myös seuraava siirtoni harkittava erittäin huolellisesti, etten taas joudu ojasta allikkoon ja nuolemaan haavojani jonnekin uuteen nurkkaan taistelun jälkeen.

Mieheni oli sitä mieltä, että vaikka muuttaisimmekin erillemme, voisimme pitää asian vielä epävirallisena ja yksinkertaisesti vain asua eri osoitteissa ja pitää luoton yllä taloudellisissa ja muissa laillisissa kysymyksissä. Ja jos vielä muutaman vuoden päästä haluaisin, voisimme tehdä asiasta virallisen.

ANTEEKSI, MUTTA KUULINKO OIKEIN?

"Jos vielä muutaman vuoden jälkeen haluaisin?" Siis mistä päin nyt tuulee? Eikös tässä ole puhuttu, että juttu on finito välillämme? Sitäpaitsi, enhän se ollut minä, joka halusi avioliittomme lopettaa ja siirtyä uuteen vaiheeseen? En se ollut minä, joka haikailee toisen heilan perään käy säännöllisesti kosiomatkoillaan. Ei, se en ollut minä, se oli rupisammakko.... siis Uroskarhu, joka halusi jotakin muuta, kuin tutun ja turvallisen suhteen oman vaimon kanssa. Onko tullut kuitenkin ryppyjä rakkauteen vai eikö uutuuden viehätys enää olekaan niin kiehtovaa ja romanttista kuin alussa? Joko nyt alkoi Toisen Naisen paska haista vai oliko treffeillä ensimmäisen kerran kuukautiset, päänsärky tai PMS? Ehkä mieheni ei sitten kuitenkaan ole aivan varma suhteensa jatkuvuudesta. Ehkä häntä kiehtoo salaperäisyys ja jännitys, jota suhteen salaaminen muilta kuin minulta tuo mukanaan. Ehkä hän on otettu siitä, että Toinen Nainen pörrää hänen ympärillään kuin urosmehiläiset kuningattaren ympärillä (no, esimerkki taitaa olla vähän väärinpäin, mutta you know what I mean). Tai ehkä hän on vain tyhmä.

Mutta jos mieheni tarkoitti, mitä sanoi ja jos ymmärsin aivan oikein, mitä hän sanoi, ei hänen ole siis tarkoituskaan heittää minua nurkkaan kuin vanhaa rukkasta. Masokistinen minäni huurraa riemusta, sillä mieheni on minulle vieläkin se ainoa oikea, eikä minulle ole vieläkään tullut halua lähteä hakemaan ja kokeilemaan ketään uutta. Voitte sanoa minua tyhmäksi, älykääpiöksi, seinähulluksi tai ihan miksikä vain, mutta pieni osa minua on oikeasti iloinen noista sanoista.

Suurempi osa minua kuitenkin kysyy, voisinko ikinä antaa anteeksi tapahtunutta. Voisinko jatkaa mahdollisesti pitkäänkin näin, että mieheni elää kaksoiselämää? Ehkä suhde Toiseen Naiseen loppuu, mutta tilalle saattaa tulla joku toinen. Voisinko päästä asian yli niin, että en mieti päivittäin enää tulevaisuuttani ja miltä maailma näyttää muutaman vuoden päästä? Masokistinen minäni huutaa kyllä. Rationaalinen minäni epäilee vahvasti ja puistelee päätään. Mutta intuitiivinen minäni on tällä hetkellä vielä ihan hiljaa. Se näytti yöllä vain unen, jossa olimme pyöräilemässä koko perheen voimin ja kissamme olivat kainalossani. Ajoimme tien risteyteen, jossa jouduimme miettimään, minne menisimme. Ajoimme risteyksessä olevaan majataloon.

Kärsin taas lievästä potutuksesta mieheni lähtiessä tutuksi tulleelle reissulleen, keskiviikko kun on ja Buddhalla liikaa tekemistä, vaikka niitä onkin kaksi näin keskiviikkoisin. Tällä kerralla myös perjantai-Buddhan hommat menivät puihin, kun miehelläni on pitkä viikonloppu vapaana ja aikoo viettää sen... no, saa arvata missä. Niin siis, sen potutuksen lisäksi päiväni kului RAV:n infotilaisuudessa. Sain todella tärkeää tietoa koskien työttömyyspäivärahaani, sen suuruutta, miten kauan sitä tullaan maksamaan ja miten väliaikainen työ vaikuttaa summaan. Täällä osa-aikatyön tai väliaikaisen työn tekemisestä palkitaan ja kaikki tehdyt tunnit lisäävät pankkiin ropsahtavaa rahamäärää. Toisin kuin Suomessa, jossa yritykseni aikana jouduin käsittelemään monta tapausta, jotka kieltäytyivät osa-aikaisesta työstä sen vuoksi, että kaikki muut etuudet tippuvat pois ja käteen jää lopulta vähemmän rahaa, kuin työttömänä ollessa. Hieno juttu. Se, että duunaan jotakin mieheni työpaikalla tuo siis muutaman roposen enemmän tyhjänä ammottavaan kassakirstuuni.

Sitäkin kivempi uutinen oli saksantestini tulos. Omasta mielestäni siansaksantaitoni on ihan ok, mutta testin jälkeen mulle kerrottiin, että se on puhutun, luetun ja kuullun kielen osalta jopa vaativalla tasolla, kirjoituskin pienen fiilailun jälkeen siellä. Suomessa tekemäni englannin ja ruotsin kielikokeet ovat aavistuksen heikompia, vaikka olen aina luullut olevani molemmissa noista kielistä vahvempi.

Noniinjoo, tämä tietysti sitten tarkoittaa myös sitä, että RAV ei kustanna minulle kielikurssia, sillä köksässä ei tarvita edes tuota tasoa.  Tavallaan kyllä joo, onhan se etu, mutta toisaalta taasen riittää, että osaa kokata kunnolla ja tietää mitä tekee.

Tai ainakin osaa teeskennellä tietävänsä, mitä tekee.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän täysin sinua, muut miehet eivät kiinnosta. Ja kyllä, pitäköön muut tyhmänä ja vaikka minä, asiat ovat juuri niin kuin ne ovat ja juuri sen aikaa kuin niiden kuuluu olla.

Jääkarhu kirjoitti...

Seinähullun maine minulla on jo muutenkin, niin eipä tämä enää paljon paina :o)