keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Rakkaalleen hän viestin laittaa, haukan siivet sitä kantaa

Aloin sitten juomaan  oikeaa kahvia,
kun kerta tarkoitus on päästä eroon MukaElämästä
"Jääkarhu etsi itselleen rauhallisen paikan, asettui makuulle ja kierähti muutaman kerran ympäri. Lumeen muotoutui juuri sopivankokoinen kolo, jossa oli hyvä ja lämmin olla. Mutta ei. Ei jääkarhu aikonut tähän jäädä. Ei se aikonut asettua talviunille. Eivät jääkarhut nuku talviunia, sillä talvella tapahtuu niin paljon mielenkiintoista, josta ei voi jäädä paitsi. Nukkukoon tavalliset karhut unensa, jos eivät muuta keksi.

Jääkarhu asettui kuitenkin aloilleen. Vähän aikaa tässä voisi silti levätä."

Allit huutaa hallelujaa!

Olisi kiva vielä muistaa, mikä kidutuslaite se olikaan, joka tuon sai aikaan. Yleensä minulla on salilla kipeytynyt hauikset, reidet ja vatsalihakset, mutta nyt roikkuvat allit näyttävät saaneen oikein kunnon kyytiä. En muista, että ikinä mikään jumppamuoto olisi iskenyt juuri noihin roikkuviin läpysköihin haukkareiden alapuolella ja yksi jumppanatseistanikin kerran mainitsi, että yleensä niihin nahkapaloihin ei auta muu kuin kirurgin veitsi. 

Väärässä oli. Olen (vielä toistaiseksi) kävelevä todiste siitä. Huomisesta en tiedä, sillä saattaa olla reidet kipeänä tämänpäiväisen spinnauksen jäljiltä.

Olen tottunut t viimevuosina treenaamaan salilla, jossa on vain naisia ja nyt joutuu totuttelemaan siihen, että miehiä pyörii jaloissa ihan kiusaksi asti. Laitteissa on hirveät painot ja entinen arpapeli-systeemini ei enää toimikkaan. Sen sijaan, että tein ohjelmani läpi aina samoilla omilla painoilla, käytin edellisen treenaajan lataamia painoja omaan harjoitteluuni. Antoi sopivaa sykettä ja vaihtelua ohjelmaan ja haastetta ja mielenkiintoa lihaksille, jotka eivät päässeet tottumaan aina samaan vanhaan soppaan. Välillä painoja oli ihan liian vähän, jolloin tein pidemmät sarjat ja välillä painoa oli omiani enemmän, jolloin tein omat sarjani hammasta purren. Nyt ei tästä ollut puhettakaan, kun en joissakin laitteissa edes saanut painopinkkaa nousemaan vaijerin varassa. Ei siis edes maksimipainoharjoittelu lyhyellä sarjalla ollut mun juttu, vaan ihan kiltisti vaihdoin piemempää haastetta kehiin. Alleille ne taisivat kuitenkin olla liikaa.

 Mikäpä onkaan parempaa vihanhallintaa kuin vetää itseään turpaan kunnolla sika-hikitreenin muodossa? Juuri kun tuntuu, että ei jaksa enää, on vedettävä vielä kovempaa se viimeinen sekuntti tai kun tuntuu, että paino ei enää vaijerissaan nouse mihinkään, on kiskaistava se ylös pelkällä tahdonvoimalla. Tosiasiahan on, että liikunta aikaansaa hormonaalisen muutoksen elimistössä ja kovan treenin aikaansaama flow jatkuu vielä pitkään treenin jälkeen. Harmittaa, että en jatkanut keväällä aktiivista liikuntaa syystä, että podin huonoa omaatuntoa siitä, että jätin tyttäreni kotiin yksin siksi pariksi tunniksi, kuin minkä treeni yleensä kesti. Varsinkin kun monena iltana tyttö kuitenkin oli itse poissa kavereidensa kanssa. Hmmm... Toisaalta, pieni juttuhan tämä on kaduttavaksi kaikkien muiden kaduttavien asioiden keskellä. Nyt olen taas tanssissa mukana ja enää en jätä tätäkään hommaa puolitiehen tai muiden loppuuntehtäväksi. Nyt on aika olla hyvä itselleni ja tehdä tiliä vain itselleni. 

Toinen Nainen tuli taas uniini, luultavasti siitä syystä, että puhelin erään kaverini kanssa siitä, että vuosisuunnitelman kohta tavata Toinen Nainen silmästä silmään on koko listan pahin ja eniten voimia vievä toteutettava. Toki minun onnellani käy niin, että tämä tyyppi istuu meillä kahvilla mieheni kanssa, kun tulen joskus kotiin aikaisemmin kuin pitikään ja yllätän kaikki, jopa itseni. Näin tilanteesta unta, tiedän sen, mutta en muista, miten siitä selvisin. Päätäni taisin taas aukoa jollain tavalla enkä ollut se kaikille ystävällinen henkilö, joka olen luvannut tulevaisuudessa olla. Jotakin mieheni varastamisesta taisin jauhaa.

Yöllä mietin jälleen koko tilannetta ja yritin asettaa itseni mieheni saappaisiin ja yritin miettiä, mitä hänen päässään liikkuu. Mitä olisin tehnyt, jos joku kaukainen heila olisi ottanut yhteyttä Facebookin kautta? Tottakai yhteydenottoon pitää vastata, mutta miten siinä kävi niin, että alle kolmessa kuukaudessa ja vain kerran silmästä silmään tavattuaan näistä kahdesta tuli pari? Toisella Naisella oli pieni lapsi, silloin kun mieheni tunsi hänet aikaisemmassa elämässään. Oliko lapsi mieheni? Kertoiko Toinen Nainen sen vasta nyt? Mikä oli se niin voimakas side, joka näitä kahta yhdisti yli 20 vuoden jälkeen? Mitä mieheni on käynyt läpi sinä aikana, kun minä ja lapsemme olimme vielä Suomessa ja hän täällä? Tunteeko hän häpeää? Tunteeko hän mitään enää minua kohtaan? Vihaa? Katumusta siitä, että meni kanssani naimisiin? Katumusta siitä, että jätti minut kuin nallin kalliolle? Sympatiaa? Epäröikö hän yhtään lähtiessään kosiomatkoilleen? Onko hänelle vesiselvää se, että Toinen Nainen on hänen tulevaisuutensa? Miten hän saattoi alussa kuvitella, että meidän välillämme ei mikään muuttuisi ja jatkaisimme elämäämme aivan samalla tavalla kuin tähän asti? Miltä hänestä tuntui, kun lopulta tulin tänne, iloisena siitä, että lopulta olemme täällä? Yhdessä? Mitä hänen mielessään liikkui, kun hän tuli konserttimatkaltaan ja oli pättänyt kertoa kaiken? Toivoiko hän, että oikeasti olisin antanut asian vain olla ja olisin onnellinen hänen ja hänen uuden rakkautensa puolesta ja eläisin kuitenkin hänen rinnallaan niin kauan, että lapsemme on tarpeeksi vanha seisomaan omilla jaloillaan ja itsenäistymään? Miksi hän antoi kaiken tapahtua? 

Mieheni väittää, että ketään ei voi syyttää. Siitä huolimatta hän on kerran ilmaissut asian niin, että en voi antaa hänelle enää henkisesti ja fyysisesti niin paljon, kuin mitä hän tarvitsee. Elämämme tällaisenaan ei ole riittävää. Mutta eikös tuo ole kuitenkin melko suora syytös siitä, että kaikki on alunperin minusta johtuvaa? Joku myös teki aloitteen, joko mieheni tai Toinen Nainen. Sen tiedän, että Toinen Nainen otti mieheeni yhteyttä, mutta kumpi teki aloitteen seksisuhteeseen. Tiedän, että se tapahtui jo helmikuussa, kun mieheni kävi lapsemme kanssa hoitamassa työsopimuksensa kuntoon sekä keskustelemassa lapsemme tulevan koulun rehtorin kanssa. Vain kaksi kuukautta FB-yhteydenoton jälkeen. Tuossa vaiheessa olisi voinut perääntyä, kieltäytyä ja antaa elämän jatkua entisellään. Keskustella kanssani tulevaisuudesta. Yrittää selvittää ongelmamme, joista minä en edes ollut tietoinen. Mutta ei. Tässä kohtaa mentiin väärin. Naaraskarhun tuoksu oli liian voimakas.

Minun on todella vaikea kuvitella itseäni samaan tilanteeseen, kuin missä mieheni on. En voi kuvitella, että olisin antanut pitkän avioliittomme valua hukkaan tällä tavoin. Löikö salama mieheeni toisen kerran? Ensimmäisen kerran silloin, kun tapasi Toisen Naisen ensimmäisen kerran ja toisen kerran kun tapasi hänet toisen kerran. Menetetty mies. Käytetty. Petollinen. 

Itseasiassa mieheni on pettänyt Toisen Naisen kanssani ja pettänyt minut Toisen Naisen kanssa. Haluaako joku työntää lusikkansa siihen soppaan?



6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ahdistaa aivan kamalasti lukea sun elämäntarinaa, koska itse olen kokenut pääpiirteittäin saman ja tuntenut samoja tunteita.

Itse tein sen virheen/teon, että annoin vihalleni ja raivolleni vallan avoimesti toisen ja miehen silmissä. Joskus kaduin sitä, en enää, sillä minun piti toimia juuri niin juuri silloin. Alakaa itkettään.

Jääkarhu kirjoitti...

Sehän on tunnetusti niin helppoa olla jälkiviisas. Itse en tiedä yhtään, miten tulisin toimimaan, jos Toinen seisoisi yllättäen edessäni. Alitajuntani ilmeisesti yrittää unessa käydä kaikkea läpi ja valmistella minua tulevaan, ettei tilanne räjähdä aivan käsiin. Ehkä - ja nimenomaan vain ehkä - osaan olla tuolloin hymyilevä, ja hoitaa tilanteen niin, ettei mieheni ja Toinen edes tiedä, mitä oikein tapahtui.

Nyt tällä hetkellä aion vain olla ja odottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Biologin näkökulmasta rakkaus on aivojen kemiaa, jonka tarkoutus on kestää niin kauan, että lapsi saadaan alulle ja hmm...leikki-ikäiseksi. Jos oma suhde ei jollakin hetkellä ole tyydyttävä (ja ihan ainahan se ei ole) tai jos on työstressiä tai taloudellisia ongelmia, on uusi suhde oiva pako keino. Aivot menevät niin sekaisin, että "velatkin muuttuvat saataviksi" ja järjellä ajattelu on mahdotonta Valehtelu ja ym. ei välttämättä tunnu missään vrt. huumeidenkäyttäjät. Itse sorruin kylläkin vain pieneen hairahdukseen (alle 2 kk), olin aivan koukussa. Mutta nyt kun tämä huumaustila on ohitse voin nähdä tuon kemiallisen hetken hekuman toisin silmin. Mihellesikin voi käydä niin. Jotkut pariskunnat tuntuvat kumma kyllä rakastavan toisiaan koko elämän, kuten vanhempani. Toivon sinulle juuri tällaista suhdetta. Ja voit kokea myös rakkauden ensihuuman uudelleen...

Jääkarhu kirjoitti...

Anononyymi, hormonithan ne rakkauttakin pyörittää. Samanlaisen hyvänolontunteen saa liikunnalla ja suklaalla, väitetään. En tiedä pitääkö paikkansa.

Olen itsekin miettinyt tuota, että mieheni oli helppo "sortua" vaikeuksien keskellä: exä, jolla oli voimakkaita tunteita ja jota kohtaan miehelläni oli tunteita, puhuivat samaa äidinkieltä, Toisen ammattiin kuuluu toisten ongelmien kuuntelu ja purkaminen, mieheni oli useamman kuukauden täällä yksin, suhteen jännitys ja sen salaamisen aikaansaama seikkailu... Olen itsekin tuntenut vetoa muutamaan muuhun mieheen, mutta oma mieheni on minulle (yhä vieläkin) se ainoa oikea. Luulin olevan myös toisinpäin, koska kaikkien vaikeuksien keskellä jaksoimme jatkaa eteenpäin. Vasta kun elämämme alkoi selviämään oikeaan suuntaan, sattui tämä.

Myös omat vanhempani elivät yhdessä elämänsä loppuun asti ja mieheni vanhemmat ovat yhdessä. Aina ei näköjään vanhempien esimerkki ole tien näyttäjänä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni pettäminen ei ole kenenkään syytä sillä tavoin kuin se perinteisesti ymmärretään. Ymmärrän miksi pettäjää on niin helppo syyllistää ja sitä kolmatta vielä helpompi. Kuitenkin syy pettämiseen on lähes aina se, että parisuhde ei syystä tai toisesta tarjoa enää riittävästi. Riippuu henkilöstä mitä se riittävä on. Tietämättään syyllisiä ovat myös ne petetyt puolisot. Vika ei tavallaan ole kessään ja samalla se on kaikissa. Kukaan ei petä onnellisessa avioliitossa."Luulin meidän olevan onnellisia", on fraasi jota itsekin käytin kun tulin petetyksi.

Kun parisuhteessa päätyy pettämään, voisi syyn etsinnän sijaan ennemminkin puhua puolison oikeuksista ja velvollisuuksista. Jokaisessa suhteessa on velvollisuus ottaa puheeksi hiertävät asiat ja oikeus siihen, että annetaan puhua ja ongelmia yhdessä yritetään ratkoa. Pettäminen on kuitenkin lyhyellä aikajänteellä paljon helpompaa kuin asioiden nostaminen esiin. Joko itse ei uskalla tai vastaanotto olisi hyinen.

Minua on siis petetty. Syyllinen oli mielestäni se toinen nainen, ei pettäjä enkä varsinkaan minä. Tätä myös hyvin usein kuulee ystäviltä, lukee lehdistä jne. Vasta jälkikäteen tajusin, että mies oli vietävissä. Tarjouksia ja houkutuksia tulee kaikille vastaan. Kuitenkin vasta kun hetki on otollinen, niihin tartutaan. En tiedä olisinko voinut tehdä mitään toisin, sen tiedän, ettei minun kanssani asiaa nostettu esille. Ei joko uskallettu tai vastaanottoni olisi ollut erittäin penseä. Todennäköisesti kyse oli hieman kummastakin. Jokaisen petetyn ja pettäjän tulisi pystyä katsomaan peiliin ja miettiä miksi toinen/itse halusi tehdä sen harha-askeleen. Se on hirveän hankalaa koska oman itsensä raadollinen tutkiskelu ei todellakaan ole herkkua.

Miehesi mielestä teidän suhteessanne on ollut jotain vialla. Sitä mikä se vika on, ei välttämättä miehesikään pysty tiedostamaan, saati sanoiksi pukemaan. Sen sijaan, että olisi ottanut asiat puheeksi ja joutunut pohtimaan myös omaa toimintaansa, hän valitsi helpomman tien. Tutun ihmisen, jonka kanssa oli joskus ollut jotain läheistä. Se, että hän toisen kerran päättää paeta suhteen ongelmia ei ole sattumaa, vaan selkeästi hänelle tyypillinen toimintatapa. Samalla hän kuitenkin syyllisyydentunnosta tai mistä ikinä halusi kuvitella, että ette eroa vaan tilanne jatkuu samanlaisena. Olen itsekin kuvitellut näin, koska puhdas ero tuntui liian raa'alta. Päädyimme kokeilemaan avointa avioliittoa joka oli vain pidempi reitti eroon. Emme kumpikaan ymmärtäneet mistä tilanteessa oikeastaan oli kyse ja niitä hankalia, hiertäviä asioita ei löytynyt eikä niille sitten tietenkään voinut mitään tehdä.

Pettäminen ei tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa henkilönä, vaan te ette yhdessä olleet parasta mitä olisitte voineet olla. Teille oli tullut molempien ominaisuuksista johtuen tietynlainen malli ja tapa olla yhdessä joka ei syystä tai toisesta ollut sopiva avoimelle keskustelulle tai toinen ei sitä dialogia halunnut käydä. Useimmiten se kaikesta huolimatta on mies, mutta olen itse paennut myös ongelmia pettämällä. Olen blogiasi lukemalla ymmärtänyt, että yhteiselonne on ollut melko haasteellista käytännön asioiden kanssa ja ne ovat omiaan vaikeuttamaan keskusteluja. Se, mitä yritän tällä sepustuksella sanoa on, että ihminen pettää, kun suhteesta ei saa sitä mitä tarvitsisi. Vika ei ole useimminkaan yksilöissä vaan heidän vuorovaikutuksessaan. En siis yritä puolustaa miestäsi, mielestäni hän teki väärin ensin siinä, ettei antanut sinulle mahdollisuutta puuttua niihin asioihin jotka häntä hiersivät ja toiseksi, valitsemalla ratkaisuksi aloittaa suhde ennen kuin oli eronnut sinusta. Toivoisin, että ymmärtäisit pointtini siinä, että kyse ei ollut siitä mitä sillä toisella naisella oli jota sinulla ei ollut vaan siitä, mitä teidän välillänne ei miehen mielestä enää ollut.

Tarinasi on uskomaton selviytymistarina ainakin minun näkökulmastani ja toivon sinulle kaikkea hyvää ja mahdollisimman paljon voimaa selviytyä jatkosta.

Jääkarhu kirjoitti...

Ano, olen käynyt elämäntilannettani läpi myös juuri tältä näkökannalta. Välillä olen sitä mieltä ja välillä olen toista mieltä, välillä taas en näe asiassa mitään mieltä ollenkaan. Välillä mietin, että on helppoa laittaa syy toisen niskaan, välillä taas tuntuu helpolta syyttää vain ja ainoastaan itseään. Välillä syyn saa Toinen Nainen ja välillä en syytä ketään. Tämä on nyt vähän kaukaa haettu esimerkki, mutta kuvastaa varmaankin tilannetta: toiselle vapautustaistelija on toiselle terroristi. Aina löytyy kolikolle toinen puoli ja jokainen haluaa kuitenkin tuoda esille vain omansa, olipa se sitten kruuna tai klaava. Olisikin helppoa, jos asian voisi vaan antaa olla ja mennä omalla painollaan. Elämä kantaa meitä eteenpäin ja meidän on vain jaksettava ottaa kaikki vastaan, mitä annetaan. Ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kaikkea.
Kiitos sanoistasi! Sait minut jälleen miettimään hieman eri näkökulmasta, kuin mitä olen tähän asti tehnyt.