sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Anger Management 102... tai jotain sinnepäin

Maistuis varmaan sullekin
En sitten jaksanutkaan aamulla lähteä minnekään. Yöllä en nähnyt yhtä ainoata unta, kun en tainnut nukkua silmällistäkään. Odotin koko yön kirkonkellojen ensimmäistä soittoa seitsemältä, että saisin virallisesti nousta ylös ja julistaa yön loppuneeksi. Pyysin tekstiviestillä miestäni tuomaan mukanaan kakkuaineet, että olisin voinut tehdä kakkusen, vaikka catering-sopparia ei ollutkaan. Ei kuulema tarvinnut - Toinen Nainen ja tyttäremme olivat leiponeet muffineja. Siitäs sain. Itsepäs olin verta nenästäni kaivanut. Irvistelin koko päivän peilikuvalleni vessassa käydessäni.

Olen osannut tehdä elämässäni edes yhden asian oikein, nimittäin ammatinvalintani. Sen lisäksi, että rakastan syömistä - ja se kyllä näkyy tiukasta erikoisruokavaliostani huolimatta - rakastan myös kokkausta. Se saa minut aina hyvälle tuulelle. Aamulla olin vielä itkuinen ja pahantuulinen, mutta kun päivän kokkailut, jotka kaikesta huolimatta otin kontolleni, alkoivat, sain pokkani peruslukemille ja niin paljon voimaa, että jaksoin koko perheen invaasion loppuun asti. Sain kunnialla ruokittua koko apinalauman ja luulen, että tyttäreni ja mieheni olisivat olleet kunnolla kuusessa ja männyssä, jos olisivat yksin hoitaneet koko serviisin. Kaikki tuli syötyä. Paitsi Toisen Naisen muffinit, joista jäi puolet jäljelle, vaikka oli tehty 1 per nenukki. Hah. Ha-haa. Siitäs sait.

Mietin vähän jossakin vaiheessa, että mihin hittoon oikein tarvitsen vihan hallintaa. Viha saa adrenaliinin virtaamaan ja minut toimimaan huomattavasti aktiivisemmin, kuin muutoin toimisin. Viha saa minut tekemään päätöksiä, joita en muuten uskaltaisi ja jaksaisi tehdä. Viha saa myös pääni pystympään, kuin mikään muu tunne. Kun adrenaliini laskee, tulee lamaannus ja masennus.

Viha saa minut voimaan pahoin. Jälkeenpäin kadun sanojani, joita olen sanonut ja tekojani, joita olen tehnyt. Viha saa minut aggressiiviseksi, vaikkakaan ei väkivaltaiseksi, mutta lärvini on nopeampi, kuin aivoni ja sieltä pulpahtaa aina ulos sammakoita, joita ei saa enää takaisin. Viha saa minut voimaan fyysisesti pahoin, vatsani kipeäksi ja pääni särkemään. Viha ei kuulu luonteeseeni ja siksi minun pitää se hallita.

Viha kuuluu jokaisen elämään, mutta se täytyy tunnistaa ja sille ei saa antaa ylivaltaa. Viha tekee ihmisestä epämiellyttävän ja katkeran, kyynisen ja luotaan työntävän. Kuka haluaisi olla vihaisen ihmisen kaveri? 

No joo, Pikku Myy on aina vihainen, mutta Pikku Myyn viha on erilaista, kuin mitä petetyn vaimon viha voi olla. Pikku Myyn viha on kuin pikkulapsen vihaa, joka leimahtaa kerran korkealle, mutta sammuu. Petetyn naisen viha kytee pitkään, leimahtaa ja jää kytemään sen jälkeen ja saattaa leimahtaa vielä uudelleen. Ehkä pienemmällä liekillä, mutta leimahtaa silti, niin kauan kuin polttoainetta on jäljellä.

Eilisen vihan vallassa tein asunto- ja työpaikkahakemuksen Suomeen. Kun liekki hiipui, kaduin tekoani. En kuitenkaan niin paljon, että vetäisin hakemukseni pois, vaan ainoastaan sen verran, että jään katsomaan kumpi voittaa, Zürich vai Helsinki. Kumpi tarjoaa minulle ensimmäisenä sellaisen elämän, johon olen mielestäni oikeutettu näiden kaikkien vaikeuksien jälkeen? Kummassa saan rakennettua tulevaisuuteni niin, että ei tarvitse enää etsiä pakotietä? Kumpi on oikeasti sieluni ja fyysisen olemukseni oikea kotipaikka? Sydän sanoo Zürich, järki sanoo Helsinki. Pieni sisäinen ääni, jonka muutama tuttavani on jo oppinut myös kuulemaan, huutaa pienellä äänellä väliin Japani. Tätä vähän pienempi ääni huutaa New York.

Mies lähti taas Toisen Naisen luo saamaan puhallettavaksi syntymäpäivälahjaksi. Jätti satasen jääkaapinoveen, vaikka en olekaan huorannut hänen kanssaan. 

Pitäköön hyvänään. Taidan mennä mieluummin kadulle kerjäämään.

Ja annan satkun tyttärellemme.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Eiku nyt otat vaan sen huntin sieltä jääkaapin ovesta ja tuhlaat sen ihan itseesi. Ruinaat sitten lisää rahaa, kun miehesi palaa reissultaan. Kerää vaikka kaupasta kuitteja ja sano, että kaikki meni jo.

Jääkarhu kirjoitti...

Ei anna sisu ja ylpeys periksi ottaa. Roikkukoon nyt siinä jonkin aikaa.