torstai 25. lokakuuta 2012

Hikoilee pankkiirien kanssa

Voimaeläimeni pikkuserkku
Zürichin Paradeplatzin ympäristöstä löytyy kaikkien suurempien sveitsiläisten pankkien konttorit, Chanel, Luis Vuitton, Bvlgari, Omega ynnä muita luksuskauppoja. Sieltä löytyy myös punttisalini.

Salinvalinta oli ihan budjettiini perustuvaa. Kyseiseltä salilta sain parhaimmat tarjoukset: ei liittymismaksua ja kuukausimaksut ihan siedettävät, samaa kokoluokkaa kuin Stadin salini maksut silloin aikanaan. Vasta eilen tajusin, että taidan treenata lounasaikaan paikallisten pankkiirien kanssa. Salilla ei erota, kuka on kuka. Kaikki hikoilevat ja haisevat samalla tavalla. Vasta salilta poistuessa huomaa, kuka on kuka. Naisten pukukopissa vedetään jakkupukua päälle ja huulipunaa Chanelin käsilaukusta ja ovesta ulosastuessa törmää mustapukuisiin miehiin. Paradeplatzilla näitä näkee lähes yhtäpaljon kuin Tokion Ginzalla. Omat hippikuteeni tuntuvat vähän kulahtaneille. Mutta ehkäpä tasapainotan katunäkymää ja turistit eivät säikähdä niin hirveän paljon kuin pelkästään rahalta haisevien pankkirien joukossa.

Perjantaina minulle suunniteltiin saliohjelma. Suomessa ohjelma on (ainakin minulle) tehty niin, että ensin on tehty leposykekuntotesti ja ohjaaja on sitten omatoimisesti suunnitellut jonkinlaisen mieleisensä ohjelman. Sanonut sitten, että painoja voi laitella, minkä verran tuntuu itsestä hyvälle. Ohjelman pituus toistoineen oli 30-60 minuuttia. Yleensä ohjelmat ovat olleet liian helppoja, sillä ylipainostani huolimatta olen suhteellisen hyvässä fyysisessä kunnossa ja fyysisen työni vuoksi myös lihaskunto on ihan ookoo. Nyt venäläissyntyinen, lihaksikas ohjaajatäti vei minut salille ja jokaisella laitteella pisti painoja kidutuskoneeseen hurjan määrän ja teetti minulla toistoja niin monta, kuin jaksoin tehdä. Tästä syntyi sitten ohjelma, jossa laitekohtaisia toistoja on 15-40 ja sarjoja 2-3 ja mitoitettu aika 60-90 minuuttia. Kun vähän mainitsin ohjelman raskaudesta, tätin vastaus oli: "Sinun on saatava enemmän voimaa jaksaaksesi kestävyysharjoittelun." Yhym. Juuri niin, se kestävyysharjoittelu nimittäin on sitten oma lukunsa. Aivan toisessa mittaluokassa kuin Suomen treeeni, myös tämä. Rouva vetää aerobista harjoittelua sitten 2 tuntia putkeen. Treeni vedetään sykkeen mukaan: jos haluan painonpudotusta, pienemmällä sykkeellä, jos haluan kunnonkohotusta, isommalla sykkeellä.

Että sitten tälleen. Eilen vedin ensimmäisen punttisarjan. Jaksoin 2 sarjaa ja olin sen jälkeen ihan keitettynä spaghettina ja maitohappoon säilöttynä. Onneksi ei tullut kovin montaa mustapukuista ovella vastaan... Tänään lihakset ovat kuitenkin ihan hyvällä mallilla ja hyvinkin voisin vetäistä uudet sarjat. Mutta kun ohjelman mukaan ei saa, pitää olla väliä 48 h. Sillä lihakset kehittyvät myös levossa ja liika rasitus saattaa tehdä hallaa. Tänään taitaakin sitten olla vuorossa aerobinen treeni.

Viimeviikolla näin unta siitä, että poistuin myrskyn alta kilpikonnan selässä. Kävin tuolloin googlaamassa selityksen unelleni (mutta taisin unohtaa selityksen täältä) ja selityksen mukaan jokaisella ihmisellä on kaksi voimaeläintä, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella ja nämä käyvät ihmisen unessa aina silloin tällöin tarvittaessa. Kilppari on voimaeläimistä yksi ja tarkoittaa Energiakeskuksen mukaan:

KILPIKONNA

 PÄÄTEEMA: Äidillinen energia, suojelu, hoivaaminen.
Kilpikonna on yleismaailmallinen maaäidin symboli, jumalatarvoiman ruumiillistuma. Kilpikonna edustaa omaa sisäistä keskittyneisyyttä ja pohjattomuutta. Kilpikonna on kontaktissa maan kanssa, se on aina tasapainossa ja sitä on vaikea horjuttaa.

PARANTAVA VOIMA: Kilpikonnan parantava voima keskittyy mieleen ja sallii niille, jotka omaavat tämän voiman, maadoittaa itseään ja jatkaa polkuaan vahvuuteen ja päättäväisyyteen. 

 Myrsky puolestaan tarkoittaa selvittämätöntä ongelmaa. Viikonloppu oli ihan hirveä ja selvittelimme välejämme jälleen kerran. Jos olisin muistanut uneni ja sen tulkinnan ja kilpikonnan merkityksen, olisin saattanut selvitä vähemmillä kyyneleillä. Olisin ehkä saattanut lähteä myrskyn keskeltä kilpikonnan selässä. Tai sitten en. Toinen eläin, josta näen useinkin unta, on harmaa kissa. Energiakeskuksen intiaanien voimaeläinten listalta ei kissaa kuitenkaan löydy (ei tainnut intiaaneilla olla kissaa lemmikkinään), mutta uneni näyttämä eläin muistuttaa ilvestä, on tosin pienempi kuin se. Ilveksestä kerrotaan näin:


ILVES

 PÄÄTEEMA: Salaisuuksien pitäminen, suojeleminen, opas.
Ilveksellä on kyky liikkua läpi ajan ja paikan, kohdata Suuri Hiljaisuus - se on salaisuuksien tietäjä. Veli tai sisko Ilves omaa henkilökohtaista voimaa ja tuntee tien aarteiden luokse.

PARANTAVA VOIMA: Ilveksen parantava voima on selvänäköisyyttä. Ilves näkee pelkojen taakse, se löytää piilotetut totuudet, mutta se ei paljasta näitä tietoja - Ilves tietää.


Jaahas, saattaisipa hyvinkin sopia. Jos uskoo tämmöiseen... ja minä taidan uskoa, sanokaa mitä sanotte  ;)

Viime yönä tuli siis tämä toinen voimaeläimeni uneeni. Oli parvekkeella viltin alla. Viltistä nousi savua, koska siihen oli osunut kipinä jostakin tulesta. Viltissä oli pieni palanut reikä. Kun nostin vilttiä, tämä pieni eläin tuli viltin alta pois. Sen päästä oli palanut pieni osa karvaa pois, mutta päästyään ulos, karva kasvoi heti takaisin ja eläin alkoi liikkua lähelläni aktiivisesti.

Katsotaanpas nyt sitten mitä tämä uni tarkoittaa.


Ei kommentteja: