sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta

Lumi teki enkelin (voimaeläimen) eteiseen (parvekkeelle)
Lumi satoi myös Zürichissä illalla ja viimeyönä maahan asti.

Jo eilen illalla ja varsinkin tänä aamuna lapset ovat ihan innoissaan: jeee - märkää ja kylmää! Itse hytisen kylmästä ja mietin, että pitäisi lähteä ostamaan talvikengät. Olisivatkohan ne nyt ne ensimmäiset korkkarit Suomesta lähtiessäni muuttoauton tilanpuutteesta johtuen poisheittämieni tilalle?

Ehkä tuo kenkäshoppailu auttaisi siihen ahdistukseen, joka lumen mukana tuli kaiken muun ahdistukisen päälle. Kohta on joulu. Ja jouluna tulen luultavimmin olemaan yksin, kun tyttäremme menee isovanhempiensa luo ja Patinoitunut Runomies Kossisen Hanen luo. Tosin joutuu olemaan vielä jouluaattona töissä ja minä olen lupautunut tekemään kaikille noille töissäoleville, eli noin 30 hengelle, jouluaterian. Kun kysyin miehenltäni, menemmekö sen jälkeen hänen vanhempiensa luo, hän sanoi ettei siinä enää siihen aikaan ole mitään järkeä ja että jos hän menee, hän menee vasta joulupäivänä. Luulen kuitenkin, että töidensä jälkeen hän istahtaa kuitenkin junaan ja ajaa länteen, vähän vanhemmistaan eteenpäin.

Olen toki viettänyt jouluja yksin ennenkin vanhempieni kuoleman jälkeen. Minulla oli vuosikausia tapana mennä äitini siskon luo jouluaattona, mutta loppujoulun vietin yksin. Eikä se ollut kivaa, vaan ahdistavaa. Ei ollut mitään muuta tekemistä kuin syödä (joka toki oli kivaa) ja tuijottaa TV:tä niin paljon, että silmät muuttuivat nelikulmaisiksi.

Avioliittomme aikana olemme viettäneet suurimman osan jouluista mieheni vanhempien luona. Heillä on ollut sukutraditiona kokoontua juuri sinne, koko suku ja mekin olemme Suomesta asti sinne itsemme laivanneet tai lennättäneet. Vain pari joulua olemme viettäneet omalla porukalla Suomessa, omassa rauhassa ja omia juttujamme tehden. Nyt kaikki tämä on ohi ja samanlaisia perhejuhlia ei tule enää olemaan. Jokainen menee omia polkujaan parhaimpansa mukaan.

Tänä vuonna en yhtään tiedä, mitä tekisin. Ahdistavinta on muistella kaikkea sitä, mitä edellisinä jouluina olemme yhdessä tehneet, mitä kaikkea on tapahtunut ja miten yhdessäolossa on ollut voimaa. Nyt mieheni jakaa juhlnasa (jossakin vaiheessa varmasti myös perhejuhlan) Kossisen kanssa ja niin kauan kuin minä joudun täällä samoissa nurkissa pyörimään, ei munulla ole oikeastaan edes mahdollista löytää uutta "jouluseuraa". Koska en osaa päästää irti, enkä lapsemme ja rahatilanteeni vuoksi voi lähteä "metsästämään".

Erään mietelauseen mukaan se, joka ajattelee liikaa, luo ongelmia, joita ei ole ennen ollut olemassakaan. Järki sanoo, että on turha murehtia tässä vaiheessa joulusta, mutta kun möykky sydämen alla kasvaa koko ajan eikä sitä saa järjellä pienemmäksi.

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Joulu on aika rankka juhla. Miksiköhän siitä on pitänyt tehdä sellainen Disney-idylli: pitää olla kaunista, kivaa, rakkaudellista, sukujuhlaa, lämpöä, yhdessäoloa jne. jne. Kaikkea mahdollista parissa päivässä ja viikkoja ennen H-hetkeä. Jos vain olisi. Ja nauttisi omasta seurastaan, jos ei muita ole ja muiden, jos niitä on. Tässä ja nyt. Nyt on tälläinen joulu, ensi joulusta ei ole tietoa.. Näin lohduttelen itseäni.
terveisin Elli

Jääkarhu kirjoitti...

Elli, pahin asia on nuo muistot kaikesta. Kaikista paikoista, juhlapyhistä, tekemisistä, lauluista. Kun tietää, että niitä ei saa enää takaisin, ettei tule enää samaa perinteistä juhlaa tai muuta. Ei yhteistä lomamatkaa, ei yhteistä ajanviettoa hyvän ruuan ja viinin ääressä.

Mulle on juhlapyhät olleet rankkoja myös ns. hyvinä aikoina. Pyhistä pääsiäinen on ollut pahin, joulu vielä menettelee.

Tyttäreni lauleskeli tänään junassa: Entinen taakse jää, edessä häämöttä, maailma uus, mahdollisuus... Tätä laulettiin 6-luokkalaisten kevätjuhlassa viimekeväänä ja Tytölle se toi kyyneleet silmiin, kun tiesi, että on muutto edessä. Nyt mulle sanoilla pitäisi olla myös merkitys, jos vain osaisin kaikkeen suhtautua oikein!

Nimetön kirjoitti...

Mulla on ihan sama tilanne. En ole jouluihminen ja joulu ahdistaa minua jo muutenkin, mutta tämä jouluna lapset menevät isänsä luokse ulkomaille ja minä jään sohvan nurkkaan yksin tuijottamaan telkkaria. Pelottaa, ahdistaa ja itsesäälin määrä on melkoinen. Voi, kun koko joulun voisi skipta yli ottamalla jonkun ihmetabletin, heräsi todellisuuteen vasta tammikuussa :)
Tsemppiä sulle (ja mulle). Jos olisit lähempänä kutsuisin sut jouluksi seurakseni märehtimään onnetonta elämää :)
T.Sole

Jääkarhu kirjoitti...

Sole, tsempataan yhdessä! Jouluun on vielä 2 kuukautta aikaa.

Käydään jouluostoksilla sitten lähempänä tuota päivää ja ostetaan lahjoja vain itsellemme (no ja lapsillemme) ja hyvää ruokaa ja juomaa.

Jospa se sillä menisi.