maanantai 29. lokakuuta 2012

Kattojen päällä on vieläkin lunta, eikä tonttukaan saa vieläkään unta

Lumen piti sulaa tänään pois, mutta siellä sitä vielä näkyy
Kun on elänyt toisen kanssa yhdessä lähemmän 20-vuotta, ei tarvitse enää paljon sanoja. Ajatukset roikkuvat ilmassa ja toinen ennättää aina vähän aikaisemmin sen poimimaan ja lausumaan ääneen. Joskus ajatus saattaa jäädä ilmaan ja tulee esille vasta myöhemmin. Joskus se jätetään sanomatta.

Toissapäivänä mietin joulunviettoani. Mieheni tuli eilen illalla kotiin ja ilmeisesti haisteli ilmassa roikkuvat ajatukset. Lausahti sitten tänään:

- Mitä aiot tehdä jouluna?

- En ole vielä miettinyt. (Tai no olen kyllä, mutta tiedät varsin hyvin, että ei mulla ole mitään muuta paikkaa minne mennä, joten olen täällä. Kiitos vaan kysymästä).

- Minä vien Tyttäremme vanhempieni luo.

(- Ja taidat mennä itse Kossiselle. Sano pois vaan!)

- Yläkerran sukulaisemme ovat kyllä kotona.

Että silleen. Enempää ei tarvitse sanoa. Ei olisi tarvinnut tätäkään, kun olin sen jo kuitenkin tiennyt.

Kun ihmiselle on luotu peruspositiivinen ajattelutapa ja kaikessa yrittää nähdä positiivista ja uskoa positiivisesti tulevaisuuteensa, saa aina turpaansa. Rinta rottingilla kustaan vastatuuleen ja mietitään, että kiva, että kerroit jo nyt. Nyt minulla on aikaa sopeutua tilanteeseen ja siihen tosiasiaan, että tulen viettämään koko joulun yksin. Enhän minä nyt yläkerran perhejuhlaa viitsi lähteä kuokkimaan ja muutenkin tuntisin oloni siellä epämukavaksi, kun kaikki kuitenkin tietävät asian oikean laidan.

Tuu nyt hemmetin lentsu, äläkä vaan kiusaa aivastuksina, että saan riutua tämän tilanteen pois jonkin virallisen syyn tiimoilta, ettei aina tarvitse syyttää heikkoja hermojani ja epävakaata luonnettani. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Etkö voi mennä miehesi vanhempien luokse tyttäresi kanssa?
Itse en viettäisi yhtään joulua erossa lapsestani. Luulisi nyt 20 vuoden jälkeenkin, että olet tervetullut heidän joulupöytäänsä?
Eron syy kun ei ole sinun eli heillä ei ole mitään syytä olla sinulle vihaisia.

Jääkarhu kirjoitti...

Voi olla, että näin lopulta käy, tai yläkerran sukulaiset ovat ehkä parempi tärppi. Toki jouluaattona en ennätä menemään, koska olen töissä, mutta joulupäivänä ehkä. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö olisi tervetullut, en vaan välttämättä halua anoppini sääliä ja appeni ristikuulustelua, miksi mieheni on muualla ja mikä on kaiken takana. Luulen, että heille on tuohon mennessä jo kerrottu.

Lasta en voi kieltää olla menemästä isovanhempiensa luo ja mieheni on vapaa mies menemään. Mitä vapaalla sitten tarkoitettaneenkin.

Joo, mulla oli eilen masis. Flunssa iski päälle ja olin väsynyt ja kiukkuinen. Blogi on kuitenkin kuin päiväkirja, ei mikään ns. toimitettu blogi, jossa miettisin viikon asiaa, ennenkuin sen kirjoittaisin ja teksti tulee kunkin mielialan mukaisesti. Välillä huomaan itsekin, miten olen kuin tuuliviiri. Välillä sitä mieltä ja välillä tätä.

Mutta niinhän ihminen on ;)