maanantai 22. lokakuuta 2012

Kuinkas sitten kävikään?

Yritin puhua miehelleni pelostani ja ahdistuksestani. Vastaani sain vain kylmäkiskoisuutta ja tunteettomuutta. Olen kuulema ollut vasta vain vähän aikaa työttömänä ja kyllä varmasti saan pian jonkun paikan ja kyllähän tottavie hänen työpaikaltaankin jotakin on tulossa. Minun pitäisi kuulema nauttia tästä ajasta ja tehdä sitä, mitä haluan. Ja plaa plaa plaa.

Helppohan se on noin sanoa, kun tilillä on rahaa ja lisää tulossa ihan muutaman päivän päästä. Miten ihmeessä voin nauttia elämästäni, kun en tiedä, koska itselleni seuraavan kerran tulee edes muutaman roposen tili? Miten voin nauttia olostani, kun ahdistaa ja pelottaa eikä aamulla tiedä, mikä kulma elämästä on iltaan mennessä romahtanut? Tyhjätaskuna kun on hankala tehdä niitä asioita, joita olen aina aikaisemmin harrastuksekseni tehnyt: käsityöt vaativat materiaaleja, joiden varasto jäi muuttoauton tilanpuutteen vuoksi suomalaiseen jätekeräykseen ja liikuntaharrastukseni vaatii vuosi- ja kuukausimaksun. No punttisalille pääsen kyllä, mutta ei sielläkään voi koko päivää viettää. Tai no, ehkä joku voisi.

Mies muistutti myös, että hänen työpaikaltaan on tulossa myös hieman tienistiä. Jaha, vainiin. Tähän mennessä olen tehnyt vain muutaman tunnin, joita ei ole edes vielä maksettu vaikka aikaa on kulunut jo yli kuukausi. Loppu on ollut pelkkää sanahelinää - voisin tehdä sitä ja voisin tehdä tätä. Mitään kunnollista, säännöllistä ja konkreettista ei ole kuitenkaan tullut. Ensimmäisen viestin mies lähetti jo toukokuun lopussa: "Minulla on sinulle täällä työpaikka. Alkaa elokuussa ja sinun täytyy vain ilmoittaa, että otat sen." Nyt on lokakuu (ja minä olen (kypsää) viljaa) ja tuosta työstä on puhuttu pari sanaa, mutta mitään ei ole kuitenkaan tullut.

Jos Suomessa sinulle sanotaan, että teet työsi hyvin tai että sinulle on työpaikka tiedossa, asia yleensä on  niin. Täällä tapana näyttää olevan vähän sellainen jenkkityylinen hapatus, että kaikkea ylistetään ja kaikki on ai-niin-ihanaa ja voi että sinä teet kaiken niin hyvin ja kyllä sinulle varmasti töitä löytyy. Totuus näyttääkin sitten lopulta olevan arkisempi. Kun suomalainen sanoo, se on jämpti niin. Kun täkäläinen sanoo, suhtaudu varauksella. Usko vasta, kun on mustaa valkoisella.

Mies sanoi, että taskurahaa tienatakseni minun pitäisi mennä Rosenhofin käsityömarkkinoille  myymään käsitöitäni. No joo, voisin kyllä ja olen asiaa ajatellutkin mutta aa - tarvitsen rahaa myyntipaikkaan, bee - tarvitsen jotakin myytävää, eli jotakin pitäisi tehdä ensin, see - tarvitsen rahaa tehdäkseni myytävää, dee - eli tarvitsen rahaa tienatakseni rahaa. Jostakin pitäisi siis saada ensin rahaa, jota minulla ei tällä hetkellä ole sijoitettavaksi materiaalihankintoihin. Tuolla eilen  jääkaapinoveen jätetyllä satkulla kun ei paljon mitään hankita, kun ruokaakin pitää ilmeisiesti ostaa, kun ei tiedä milloin mies palaa tämänkertaiselta lenkuraltaan. Lomalla kun sattuu olemaan torstaihin asti.

Yläkerran sukulaiset ovat muuten kiinnittäneet huomiota aivan samaan seikkaan kuin tyttäreni ja minä, että mies häipyy reissuilleen kenellekään sanaakaan sanomatta, hyvästejä jättämättä ja kukaan ei oikeastaan tiedä, missä hän on. Arvatahan aina voi, mutta esimerkiksi tällä viikolla, kun Toinen Nainen on opiskelupaikassaan, ei mieheni olekaan siellä, missä normaalisti. Hänellä ei ole reissujensa aikana edes yleensä puhelin päällä. Tai ainakin näin väittää jokainen kerta, kun olen lähettänyt viestiä jostakin asiasta ja hän ei ole vastannut heti, vaan vasta myöhemmin. Ainakin osittain tuntuu olevan totta, sillä kerran olen yrittänyt jopa soittaa, kun oli tytölle asiaa ja puhelin oli tosiaankin tavoittamattomissa.

Entä jos minulle tai tytölle tapahtuu jotakin ja häneen pitäisi saada yhteys? Ja kukaan ei tiedä, missä hän oikeastaan on? Tai mitä, jos hänelle itselleen tapahtuu jotakin? Jos hän on esimerkiksi lähtenyt Toisen Naisen luota pois ja matkalla sattuu jotakin. Toinen Nainen luulee, että hän on kotona ja me luulemme, että hän on Toisen Naisen luona ja emme tiedä koska tulee takaisin, kun ei ole kenellekään kertonut. Mitäs sitten, jos hänellä on Kolmas Nainen jossakin? Joku, josta kukaan meistä ei tiedä yhtään mitään.

Jos minua lyödään puulla päähän, täytyy sen olla nykyisin jo melkoisen iso tukki.

6 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Heips!!

Ensiksi, ison halauksen antaisin jos voisin <3
Olet vahva nainen. Luin blogisi alusta asti yhdeltä istumalta.

Olen itsekin keskellä aviokriisiä, tai siis avioeroa. Mieheni ilmoitti 9 vuoden ja yhden lapsen jälkeen, ettei rakasta minua enää. Hän olisi voinut jatkaa elämäämme "normaalisti" eteenpäin, eli olisimme ulospäin ollut perhe mutta ovien sisällä ei mitään.

Kun sitten ilmoitin, että muutan pois, mies vain totesi ok.
Jokainen päivä on paskaa. Paskaa. Paskaa. Ja kun minun mielestä minun tilanne on paska, niin en voi kuin kuvitella sinun tuntemukset.

Jatkahan kirjoittelua, blogiasi on ilo lukea. Edes jotain iloa :)

Jääkarhu kirjoitti...

Kiitos Amalia, halaus otettu vastaan :). Tuo kulissien pitäminen kuulostaa hirveän helpolle, mutta ei todellakaan sitä ole. Minäkin taistelen päivittäin sitä vastaan, etten kerro sukulaisille ja lähipiirille tai hae virallista eroa. Menettäisin yhdellä rysäyksellä niin monta asiaa, että täytyy pinnistää vielä niin kauan, että löydän oikean, kunnollisen työpaikan ja asunnon heti sen jälkeen.

Aina ei jaksa uskoa siihen, että asiat tapahtuvat silloin, kun niiden on tarkoitus tapahtua.

Anonyymi kirjoitti...

Hae töitä suomesta ja muuta likan kanssa takaisin suomeen! Jätä mies oman onnensa nojaan ja ala rakentaa omaa elämääsi.

Älä jää jalkoihin poljettavaksi.

Jos mies sanoo sinulle, että lähtee nyt tyttärenne kanssa toisen naisen luo, niin sanot ettei se käy!!!!!
Selkärankaa ja kovuutta peliin!!
Avioeron tullessa sinun täytyy olla kova, eikä vain myöntyä hiljaa kaikkeen ja sitten täällä avautua asiasta! Nyt sanoista tekoihin!!

Ole vahva suomalainen nainen ja pidä puolesi!!!
Olen niiiiin sinun puolellasi kaikessa!!

Jääkarhu kirjoitti...

Ano, töitä ja asuntoa on Suomesta haettu, mutta asiassa on iso mutta. Kaiken pitää osua kohdalleen juuri oikealla hetkellä, sillä en aio muuttaa itseäni (ja tytärtäni) yhdestä ahdingosta toiseen. Elämän rakentaminen täällä on monessa suhteessa helpompaa, kunhan pääsisin tämän pottumaisen tilanteen yli. Työ on aivan avainasemassa.

Olen kova, ette tiedäkään miten kova. Avaudun vain osasta asioista täällä. Olen myös rauhanneuvottelija, sillä en aio katkaista välejäni mieheeni niin, että joudun taistelemaan elatustuista yms. Täällä kun kysymys siinäkin asiassa on isommista summista kuin Suomessa, sillä avioerolaki on täällä lempeämpi naista kohtaan kuin miestä. Ja se, että mies häipyy tyttäremme kanssa silloin kun en ole kotona... siitä kuului tällä kerralla perästä sellainen ukaasi, että mieheltä meni yöunet. Kertoi jälkeenpäin. Eli en kaadu taistelematta. Käyn vain taisteluni erilaisin asein.

Kiitos teille kaikille tuesta! Käyn voittoon te kaikki rinnallani!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa!! Pysy vahvana! Se kannattaa! :)

Jääkarhu kirjoitti...

Otan kalsiumia ja pysyn vahvana ;) siskot