keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lähtölaskenta alkaa 4: Eine Kleine Jägermeister war nicht gern allein

Tuolta jostakinko löytyy uusi katto pään päälle?
Kyllä se näköjään Zürichissäkin juoksuttaa virallisten asioiden perässä paikasta toiseen. Aloitin oman päivälenkkini jo hyvissä ajoin matkaamalla Dr A Porta Stiftungin toimistoon. Herra tohtori A Porta oli lakimies, joka testamenttasi omaisuutensa parustamalleen säätiölle, jonka yksi tavoite on tarjota laadukkaita asuntoja edulliseen hintaan. Säätiön omistuksessa onkin jopa omilla nurkillamme olevia kämppiä sekä ympäri kaupunkia ihan kivoilla paikoilla olevia asuntoja, joiden hintataso on tosiaankin ihan siedettävä. Kävin heittämässä hakemuksen ja mainitsin, että yläkerran sukulaisemme ovat olleet heidän kämpässään jokin aika sitten, ennenkuin muuttivat tahän nykyiseen. En nyt sitten tiedä, oliko se suositus vai ei, mutta pääsin kuitenkin jonotuslistalle, josta sitten valitaan tarveharkinnan mukaan vapautuviin asuntoihin uudet asukkaat. Mitenkä meidän tilanteemme tulkitaan, en tiedä. Asunnontarpeen syytä kysyttiin kyllä, mutta ei siihen kovin pitkää tarinaa pystynyt satuilemaan. Olisihan voinut laittaa tän blogin osoitteen, mutta ei taida kyseisessä toimistossa monta suomentaitoista olla. Vai lukeeko sieltä tätä jo joku? Nyt heti esiin :o)

Myös kaupungilla oli viime viikolla ja tällä viikolla pari sopivaa kohdetta näytöissä ja soittoajalla. Kaupungin kämpän saaminen on kyllä sitten kuin lottovoitto. Ensin jännätään pääseekö puhelimella läpi tai onko tullut oven eteen jonottamaan ajoissa, että pääsee sisään näyttöön. Ongelma kun on se, että hakupaperit saa vain ja ainoastaan tuossa näytössä. Omalla kohdallani on känyt pari kertaa niin, että en ole päässyt puhelimella läpi, kerran niin, että jono näyttöön oli niin pitkä, etteivät puolessa tunnissa ennättäneet päästää kaikkia sisälle (yli 300 hakijaa) ja tottakait kun tuolloin oli mieheni asialla, niin ei päässyt sisään. Keskittyy liikaa siihen, että pääsee Toisen Naisen housujen sisään. Kerran olin itse ajoissa ja kämpän ovessa oli kirjoitettu nimeni samalla tavalla kuin tuon sivu suun menneen työpaikan hakuilmoituksessa oli nimeni. Ihastuin kämppään ensisilmäyksellä, viehättävä vanha talo, puulattiat, juuri sopivasti tilaa, ettei siivotessa mene hermot ja todella hyvällä paikalla. Hakupaperit vein suoraan toimistoon ja kirjailin elämäntilanteeni mahdollisimman iskevästi. Miehenikin vielä allekirjoitti paperin ja myös hänen tulotietonsa on siinä ilmoitettu, joten vaikka olenkin työtön, niin periaatteessa maksukyvyn voi olettaa olevan kunnossa. Paikallisesta asiakastietorekisteristäkään kun ei löydy nimelläni mitään. Nyt on sitten ihan herran huomassa, miten eukon tässä käy.

Huomenna olisi sitten taas soittoaika ja perjantaina näyttö kahteen eri kohteeseen, joten takataskussakin on vielä jotakin. Nyt siis pyörät omalle tielle on laitettu pyörimään. Jotenkin olo on helpottunut, kun asian eteen on tehty konkreettisesti jotakin, mutta toisaalta pelottaa se taistelu, mitä konkreettinen etsiminen tuo tullessaan. Ainakin julkisuuden tilanteellemme. Yläkerran sukulaisille on kerrottu jo ja kohta miehen työpaikallakin saatetaan tietää. Säätiön hakemukseen kun piti laittaa nykyisen vuokranantajan yhteystiedot. Eli sieltähän sitten saatetaan soittaa ja se tarkoittaa, että mieheltäni kysytään kysymyksiä. Mutta nehän eivät minua haittaa.

Tyttömme matematiikan opettaja oli laittanut palautetun kokeen mukaan viestiä. Tyttö oli saanut nykyisellä tasollaan kokeesta 3,2 (skaala täällä on 0-6). Jos olisi keskitasolla, olisi saanut 4. Opettajan mielestä tyttäremme stressaa matikkaa liikaa ja hän ehdotti, että tyttäremme vaihdettaisiin keskitasolle. Mietin ensin itsekin, että ehkä se on viisasta, varsinkin kuin mielessä on monen illan taistelut kotitehtävien kanssa. Tyttö itse sanoi, että hänelle on geometria ollut aina vaikeaa (nyt oli menossa geometrian kurssi) ja hän oli jo ennättänyt iloita siitä, että nyt alkaa normaalit laskut ja kaikki helpottuu. Hänellähän ei ollut Suomessa suurempia ongelmia matikan kanssa.

Tyttö pyysi, että kirjoittaisin opettajalle, että hän saisi jatkaa samassa ryhmässä. Mietin ensin, että asia pitäisi keskustella ensin mieheni kanssa ja ilmoittaa päätös vasta sitten, mutta sitten leijonan kynnet purskahtivat jälleen esille: ja hitot, voinhan minä asian päättää. Varsinkin kun tiedän, että mieheni olisi opettajan kanssa täysin samaa mieltä ja luultavasti pyytäisi tätä vaihtamaan tyttäremme alimmalle tasolle. Ettei jopa alemmalle luokalle. Niinpä sitten kirjoitin niinkuin tyttäremme oli itse asian ilmaissut ja että tuemme häntä siinä: hän haluaa jatkaa vähän aikaa eteenpäin ja jos sittenkin näyttää siltä, että taso on liian vaativa, niin ainahan voi vaihtaa myöhemmin. Parempi niin, kuin vaihtaa tasoa edestakaisin, jos tyttäremme pärjää muissa matikan tehtävissä keskitasoa paremmin. 

Opettaja oli tyytyväinen päätökseemme. Ei ollut laittanut sitä ollenkaan pahakseen. Ja miehelleni emme puhuneet tästä yhtään mitään. Nyt meilläkin on pieni salaliitto.



Ei kommentteja: