maanantai 29. lokakuuta 2012

Miksei ja miksi ei?

Minulle on tullut sähköpostiin ja tämän blogin kommentteihin paljon kysymyksiä ja kommentointia siitä, miksi en yksinkertaisesti pakkaa kamojani ja jätä miestäni.

Asia ei ole niin yksinkertainen, kuin se saattaa ulkopuolisen silmissä ensin näyttää. Vaatii varmasti tämän blogin lukemista taaksepäin sekä mahdollisesti itse samassa tilanteessa olemista tai aikanaan olemista ymmärtääkseen, miksi vielä haisen samassa taloudessa mieheni kanssa, vaikka kaikille saattaisi olla helpompaa, jos olisin muualla.

Heti ensimmäiseksi tulee kysymys: minne menisin?

Olen kolmen kuukauden ajan yrittänyt löytää töitä, että saisin rahaa. Mieheni tilistä ei ole minulle mitään hyötyä, koska hän on jo ennen tänne tuloani päättänyt pitää taloutemme erillään ja antaa minulle rahaa vain pakon edessä ruokaan. Eli hänen omien sanojensa mukaan: "palkkaa en sinulle maksa, mutta ruuasta ei tarvitse huolehtia." Paitsi silloin kun jääkaappi on tyhjä, mies reissuillaan ja on nälkä... Silloin pitää käyttää omia minimaalisia ropojaan myös ruuan ostoon, vaikka jätänkin sen vain ihan viimeiseen tippaan.

Minulla ei siis oikeasti ole varaa maksaa vuokraani, jos sattuisin oman asunnon löytämäänkin. Kukaan - ei edes kaupunki - vuokraa asuntoaan työttömälle ulkomaalaiselle, joka on eroamassa. Vuokran saanti kun on ilmeisestikin epävarmaa, vaikka paikallisten lakien mukaan eronneella naisella on oikeus saada tukea mieheltään enemmän kuin missään muussa maassa. Tilannettani ei ilmeisesti katsota edes hirveän kiireelliseksi, sillä minullahan periaatteessa on katto pään päällä, eikä ole häätöuhkaa, vaikka periaatteessa mieheni on myös allekirjoittanut asuntohakemukseni, jossa perustelen tarvetta sillä, että VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitsen erillisen asunnon asumuseron toteutukseen.

Paluu kotimaahan taitaa olla sekin poisluettu, sillä entisistä työnantajista kumpikaan ei ole ottanut yhteyttä. Toinen Stadissa, toinen sisämaassa pienemmällä paikkakunnalla, jossa meillä jopa olisi tällä hetkellä vuokralla oleva kämppä, jonka voisin ottaa haltuuni, jos saisin töitä. Kumpikin työnantajista toivotti minut lähtiessäni tervetulleeksi takaisin ihan milloin vaan, mutta totuus näyttää nyt kuitenkin sitten olevan ihan eri juttu. Sitäpaitsi, Stadista asunnon saaminen taitaa olla sekin kiven alla.

Ei minulla olisi edes varaa muuttaa takaisin Suomeen. Muutto maasta toiseen ei ole ihan halpaa ja laskeskellessani selviytymismahdollisuuksiani suomalaisilla palkoilla ja asumiskuluilla, ei tulos ole mitenkään rohkaiseva. Palkka olisi liian suuri asumistukeen ja sossun tukeen, mutta toisaalta liian pieni vuokraan ja elämiseen niin, että ei tarvitse vyötä kiristää koko ajan. En ole mikään törsäri ja olen tottunut minimaaliseen rahankäyttöön, mutta siitä huolimatta elämä menisi liian tiukaksi. Varsinkin jos tyttäreni tulee mukaan.

Eroa en voi hakea Sveitsissä, sillä en ole asunut täällä tarpeeksi kauan. Se olisi mieheni tehtävä. Hän ei kuitenkaan halua muuta kuin asumuseron. Tietää ilmeisesti taloudellisista velvoitteistaan ja mitä menettää. Eron Suomessa pystyisin järkkäämään asuessani siellä, mutta mieheni elatusmaksut jäisivät minimaalisiksi ja saisin niitä vain lapsen kuluihin, en siis esimerkiksi vuokran maksuun. Ja tuskin mieheni vapaaehtoisesti mitään maksaisi. Onhan se nähty täällä jo tuossa "ei-ruuasta-huolehtimista"-puheista, jotka ei sitten vastaa käytäntöä. Luultavasti joudun tässä ihan lähipäivinä potkimaan persuuksille ja sanomaan, että osta nyt edes lapselle ruokaa, vaikka et minulle haluakaan.

Eli, täällä minulla ei ole mitään muuta kuin katto pään päällä. Suomessa ei edes sitä.

Siksi en jätä miestäni vielä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän täysin tilanteen, mutta silti tuossa tuntuu olevan enempi listä miksi ei, kun pitäisi listata että miksi olisi parempi?
Varmasti löytäisit töitä jos et vanhoilta työnantajilta vain muualta..tulee itselle mieleen tuota lukiessa että onko enemmän kyse siitä ettei kuitenkaan (kaikesta paskamaisuudesta huolimatta) ole vielä valmis päästämään irti. Voimia taisteluun ja oikeasti, muista meillä on yksi elämä, haluatko oikeasti käyttää omasi noin? et. älä tuhlaa sekuntiakaan tuohon mieheeen.Suomessa asiat järjestyy varmasti. Nyt loppuu siis syyt miksi ei ja ala vaikuttamaan omaan elämääsi...

huuh en tiedä miksi tuli tarve kirjoittaa! toivottavasti et ota pahalla.

voimia syksyysi
-laura

Jääkarhu kirjoitti...

Moi Laura, aina saa ottaa kantaa :)

Tilanne on kuitenkin se, että en ole ihan kaikkea tänne tilittänyt ja avautunut. Työhakemuksia olen kirjoittanut sekä Suomeen että tänne 2 kuukauden aikana n. 50 kpl alkaen töistä, joihin ei vaadita koulutusta sekä töihin, jotka vastaavat koulutustani ja työkokemustani. Suomen hakemuksiini ei ole vaivauduttu edes vastaamaan ja täällä minut on kutsuttu 1 haastatteluun ja olen tehnyt vähän tilapäistöitä. Asuntohakemuksia on Suomessa (Stadissa) joka välittäjällä ja täällä haen, kun sopiva tulee eteen (eli olen tähän mennessä hakenut 4 asuntoa ja listoilla olen yhdessä säätiössä, joka ilmoittelee kun vapaata löytyy) Eli kysymys ei ole siitä, että en asian eteen takisi jotain, vaan suuremmaksi osaksi siitä, että solmussa oleva vyyhti ei lähde purkautumaan.

Jääkarhu kirjoitti...

Niin joo, Laura, piti vielä lisäämäni tuohon edelliseen, että tietenkään en ole valmis päästämään irti, en ollut aikaisemmin enkä tule ikinä olemaan, sillä päätös erosta on yksinomaan mieheni. Tiedän kuitenkin, että paluuta takaisin ei ole ja sen takia on tärkeää päästä pois samasta kämpästä. Nyt heti. Mutta en jaksa enää kaivaa syvemmälle ja jos lähtisin takaisin Suomeen ilman paikka minne mennä (mulla ei ole sukulaisia tai sellaisia ystäviä, joiden luo voisin jäädä loisimaan varsinkaan lapsen kanssa) ja tietoa töistä ja toimeentulosta, ajaisin itseni umpikujaan. Jos minulle tarjottaisiin edes jompaakumpaa, niin tilanne olisi toinen.

Hirveän vaikea selittää koko juttua. Jos tää olisi Facebook, statukseni olisi varmaankin "vaikeasti selitettävässä suhteessa"

Anonyymi kirjoitti...

hei Jääkarhu,

Itse tein sen virheen, että pakkasin välittömästi tavarani ja muutin pois asunnostamme heti miehini uskottomuuden tultua ilmi.Näin jälkikäteen ajateltuna, eipä olisi kannattanut...Surun keskellä jouduin vielä kärsimään huutavasta rahapulasta, pistämään kaiken tarmoni muuttoon ja tottumaan uuteen asuinalueeseen...Samalla tuntui siltä, että kun olin itse pois lähtenyt, myös mieheni oli helpompi unohtaa vastuunsa minua ja lapsiaan kohtaan. Poissa silmistä, poissa mielestä.Nyt tekisin toisin, jäisin asuntoon ja ottaisin kaiken hyödyn niin taloudellisesti kuin lastenhoitoapuna ja muina "käytännön" asioina. Ja pitäisin hissun kissun silmäni avoinna muille mahdollisuuksille ja uusille ihmisille...Varmasti olisi ollut raastavaa asua saman katon alla, mutta raastavaa se oli omassa asunnossaankin ikävöidä menetetyn rakkauden perään.En tiedä, mutta mielestäni muutto kannattaa siinä vaiheessa, kun siihen oikeasti kykenee ja ratkaisu tuntuu oikealta. Älä sinä jääkarhuseni hättäile!

Jääkarhu kirjoitti...

Hei Anonyymi, olen itse sen verran fatalisti ja kohtaloon uskova, että sinä päivänä, kun minun on tarkoitus muuttaa pois, löytyy asunto ja työpaikka :) Mitään riskiratkaisuja en halua tehdä, eli pakata laukkujani ja ostaa lentolippuja Suomeen pelkästään sillä perusteella, että EHKÄ siellä asiat ovat paremmin ja saisin elämäni paremmin järjestykseen. Sen verran elämä on minua heitellyt, että huonoilla korteilla en enää pelaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Minustakin kuullostaa järkevältä (vaikeudesta huolimatta) jäädä saman katon alle asumaan taloudellisen tilanteen takia. Olette myös vielä lain mukaan naimisissa joten miehesi on elatusvelvollinen (sekä Sveitsin että Suomen lain mukaan)joten jos jääkaappi ammottaa tyhjää niin hänen on se täytettävä.
Miehesihän ei antanut sinulle periaaatteessa mahdollisuutta valita Suomeen jäämistä koska hän kertoi asiasta sinulle vasta muutettuasi Sveitsiin joten hoitakoon edes tämän avioliiton velvoittaman asian. Kuullostaa siltä että sinun on vaan pinnisteltävä siellä kunnes työpaikka löytyy ja varmasti Sveistissä paremmat mahdollisuudet kun pääset helpommin haastatteluihin jne. Olisihan se varmaan myös tyttärenne kannalta hyvä jos molemmat olisitte samassa maassa ja kuullostaa kuitenkin siltä että voisit itsekin viihtyä Sveitsissä? Uskoa vaan, kyllä se työpaikka vielä löytyy! Asumusero ei sinun kannaltasi kannata juuri nyt kun sehän johtaisi ilmeisesti Sveistisssä siihen ettei miehesi olisi enää elatusvelvollinen ja hän siis olisi vapaa kaikesta vastuusta. Hän on kuitenkin laittanut sinut aikamoiseen tilanteeseen täysin itsekkäistä syistä joten nyt on vaan pidettävä huoli siitä ettet itse anna tunteiden viedä vaan yritä kestää vielä hetki kunnes ratkaisu löytyy... Ei ole mitään järkeä että jäät ilman toimeentuloa tämän takia! Minusta taas sitten kun sinulla on työpaikka niin kannattaa harkita avioeroa (Onko tosiaan niin ettet sinä saa sitä hakea Sveitsissä?) sillä eihän ole mitään järkeä olla asumuserossa jos toinen on suhteessa toisen naisen kanssa? Jos hän haluaa toimia näin niin sitten hänen on myös hoidettava avioeron velvoitteet...Ei kakusta voi poimia vain rusinoita....Mutta yksi askel kerrallaan kohti omaa elämää:-)