tiistai 23. lokakuuta 2012

Saako töissä olla kivaa?

Minulla on parin päivän ajan ollut huono olo.

Nyt en puhu kuitenkaan siitä jo tutuksi tulloeesta ahdistuksesta ja pelosta, joka vaivaa päivittäin yhä vieläkin vaan ihan oikeasta fyysisestä kivusta. Pääkivun syy on toissapäivänä synttäribileiden jäljelle jääneiden kaljojen kittaamisessa, kun periaatteenani on joskus: kein Alkohol ist auch kein Lösung ja kun kaljaa niin sopivasti tarjolla oli, niin kai ne oli juotava pois. Ettei mene pilalle.

Tuon lisäksi tänään heräsin myös vatsakipuun. Sekin tuttu jo vuosien takaa. Syynä stressi. Ällöttää, kuvottaa ja nälättää samanaikaisesti ja vatsa huutaa joko tyhjyyttään tai ihan muuten vaan. Tämähän oli tietysti jo odotettavissakin.

Tänään minulla oli pesti miehen työpaikalla muutamaksi tunniksi. Ei huvittanut mennä. Osittain vatskivun vuoksi, osittain siksi, että syksyn ensimmäisestä työpaikasta jäi ihan ilmiselvästi jonkinlainen trauma. Siellähän pomo vaati kaikilta 110-prosenttista työpanostusta minimipalkoilla ja tiukoilla työsäännöillä ja sehän tietysti näkyi työilmapiirissä. Kaikilla oli otsa kurtussa ja toisille huudettiin koko ajan ja välillä tuntui, että enemmän aikaa meni asioiden selvittämiseen ja pomottamiseen kuin normaaliin asiakaspalveluun. Töissä ei ollut kivaa. Töissä ei saanut olla kivaa. Piti suorittaa.

Mieheni työkamut ovat kivoja. Olen ollut heidän kanssaan tekemisissä jo pari kertaa ja palkkakin on ihan kiva. Kun siis pääsin tänään paikalle, kaikki alkoikin mennä parempaan suuntaan, sekä henkisesti että fyysisesti. Tyypit ovat persoonallisia ja kaikilla on vähän oma tarina kerrottavanaan.

Tänään mukana oli ihminen - persoona - josta kukaan ei taida tietää, onko tämä mies vai nainen. Kukaan ei ole tainnut uskaltaa edes kysyä, vaan kaikki kyselevät toisiltaan. Thaimaassa törmäsimme hänenlaisiinsa useammankin kerran ja he näyttävät tyylikkäiltä naisilta, mutta kun alkavat puhua ja liikkua, niin käyttäytyvät kuin miehet. Thaimaassa heitä kutsutaan kolmanneksi sukupuoleksi, joka mielestäni on transseksuaalista parempi nimitys. Heidän tapaamisensa on aina jotenkin hämmentävää, kun ei oikein tiedä, miten suhtautuisi. Tai no tietää, mutta luonnollinen reaktio on aina sekunnin sadasosan hämmennys.

Sain myös kuulla, että minut on varattu. Siis oikeisiin ihmisten töihin, omatoimiseen omaa alaani liippaavaan toimintaan kunnon palkalla. Tosin tunteja on ilmeisesti  aluksi vain puolentoista päivän työpanoksen verran kiinteästi plus sen jälkeen freelancerikeikat. Mutta mutta, minut on kuulema varattu myös toiselle osastolle. Vähän erilaisiin töihin, mutta sellaisiin joista selviän kyllä ja jotka voin tehdä semmoisena ajankohtana kuin minulle parhaiten sopii. Vaikka yön hiljaisina tunteina, kun uni ei tule.

Toivo on palannut elämääni.

Ei kommentteja: