sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sataa, sataa, ropisee, pilipilipom

Että ihminen osaa sitten olla tyhmä!

Yksi pieni onnellinen yhteisymmärryksen hetki sai taas luulemaan enemmän, kuin mitä osalleni on annettu. Jälleen kerran. Jälleen totuus iski päin naamaa kuin tuulettimeen heitetty... niin no, paskahan se kai oli.

Perjantai-Buddha antoi minun juosta taas asioilla ihan kiitettävän määrän kilometrejä. Heti aamupäivällä oli asuntonäyttö lähellämme ja tottakai pönkäisin sinne hyvissä ajoin. Ja myös pääsin sisään hyvissä ajoin. Mieheni kertoman mukaan viikko sitten näytössä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä ovea pidemmälle, ei ennen eikä jälkeen annettujen aikarajojen. Omissa näytöissäni on myös ollut paljon ihmisiä, mutta olen tullut ajoissa, ei viisi minuuttia ennen ovien sulkemista. Molemmilla kerroilla porukkaa on alettu päästämään sisään jo ennen annettua aikaa ja vaikka jonoa riittää kadulla nurkan taakse asti, ovat kaikki luultavasti päässeet sisään. Miehelleni siis sattui huono tsäkä, tai paremminkin oli ajattelematon, kun ei laahannut persaustaan ajoissa paikalle, vaan jätti viime tippaan.

Niin se näkemäni asunto... no joo, ihan sopivan kokoinen, mutta yksi huoneista olisi hankala sisustaa, pitkä ja kapea, keittiö vanha, muut huoneet juuri maalattu, kiva sisäpiha, pääkadun varrella... Zürichin Sörkkä, jos tarkemmin ajatellaan. En ollut niin vakuuttunut kuin ensimmäisestä näkemästäni paikasta, mutta voisin täälläkin asua. Siispä kävin heittämässä hakemuksen henkilökohtaisesti sisään. En nimittäin halua jättää mitään sattuman varaan ja hakemuksen pitää olla käsittelyssä kolmen arkipäivän päästä katselmuksesta. Minun onnella posti tyrissi, niinkuin yhden hakemukseni työpaikkaan, joka jäi saamatta, kun hakemus tuli liian myöhään ja sain paperini paluupostissa takaisin. Tosin tuo oli vielä Suomessa ollessani, mutta silti.

Kävin köpittelemässä hakupaperit myös erääseen työpaikkaan, joka kiinnostaisi kovasti. On tosin vain osa-aikainen, mutta saisin kombinoitua sen mieheni työpaikan tarjoamien tuntien kanssa. Työpaikka oli tarjolla työnvälitysfirman kautta ja pönkäisin ilmoittamatta sisään. HR sihteeri säikähti tuloani ja sanoi, että seuraavalla kerralla minun pitäisi soittaa ensin, että tietävät, että olen tulossa. Haastatteli kuitenkin heti siltä istumalta ja sanoi, että tulee suosittelemaan minua vahvasti kyseiseen paikkaan. Sinne kun tarvittaisiin erästä erityisosaamista, jota opiskelin jo 20 vuotta sitten opinnäytetyötä tehdessäni Hotelli- ja ravintolakoulussa. Tuohon aiheeseen löytyisi myös työkokemusta, ihan pikkuisen, mutta kokemusta silti.

Päivän juoksut aiheuttivat janon. Ensin suunnittelin meneväni MukaLattelle jo tutuksi tulleeseen kansainväliseen kuppilaketjuun, mutta kuulinkin erään toisen paikan ja oluen kutsuvan nimeäni. Kauniina, lämpimänä perjantai-iltapäivänä sitten maistui toinenkin. Hyvälle.

Kotona kävin kääntämässä kenkäni ja sain houkuteltua mieheni mukaan. Virhe.

Palasimme takaisin samaan puariin ja juttelimme mukavia. Virhe.

Mieheni kertoi haluavansa matkustaa jonnekin kauas, niinkuin olemme matkustaneet yhdessä paljonkin, mutta Toinen Nainen ei ole tarpeeksi seikkailunhaluinen. Muutenkin mieheni puhui Toisesta Naisesta siihen sävyyn, että aloin jo miettimään, että joskos tästä jotakin taas lähtee liikkeelle. Kotiin kävelimme hyvässä yhteisymmärryksessä ja poimimme mukaamme tien varteen otattavaksi jätetyn kirjahyllyn. Kuten olemme tehneet ennenkin.

Kotona kuuntelimme YouTubea ja suunnittelimme, mitä omissa hautajaisissamme tullaan soittamaan. Mieheni pyysi muínua huolehtimaan siitä, että hänen hautajaisissaan soi Michael Jackson, minä pyysin häntä järkkäämään Pinkin. Lupasimme kirjoittaa kaiken ylös, ettei kukaan tule väliin ja tuhoa aikeitamme. Näin olemme puoliksi vitsailleet jo ennenkin ja kaikki tuntui olevan pitkästä aikaa hyvin.

Virhe. Ei ollut.

Milloin oikein opin? Milloin muistan, että vaikka välillämme onkin vahva side, sitä hiertää rikki Toisen Naisen olemassaolo? Vaikka olisinkin vahvempi, seikkailunhalusempi, ihan mikä tahansa, niin mieheni kuitenkin on valinnut Toisen ja viettää aikaansa myös Toisen kanssa. Ehkä heidän tarinastaan ei tule mitään, mutta myös meidän tarinamme on yhdeltä osaltaan loppu.

Tänään on satanut koko päivän. Hyvä päivä potea luovaa morkkista.

2 kommenttia:

Red Stripe kirjoitti...

Sydän syrjäyttää usein järjen. Ja kun sydän (taas) särkyy, järki on jälkiviisas. Sydän kai vaan jaksaa uskoa, toivoa ja rakastaa.

Jääkarhu kirjoitti...

Sydän kaivaa verta nenästään...