perjantai 12. lokakuuta 2012

Tärkeintä ei ole itse tiski, vaan se, tiskaatko vai tuletko tiskatuksi

"Jääkarhu nuuhki jälleen ilmaa. Se tunsi sieraimissaan ilmiselvästi syksyn tuoksun. Jokohan Uroskarhu ja Naaraskarhu menisivät pian talviunille? Vai oliko viimetalven liian aikainen herätys viimeisten talviunien viimeinen herätys? Olisiko tänä vuonna Jääkarhun vuoro etsiä oma rauhallinen kolo ja nukkua läpi synkimmän ajan?"


Taas vaihteeksi viimeinen työpäivä.

Sopimukseni oli vain viikoksi, mutta salaa toivoin, että tuuraamani sairaslomalainen olisi vielä ensiviikollakin sairaslomalainen. Mutta ei. Tulee töihin. Löysin maailman parhaan työpaikan, jossa työmoraali ja yhteishenki olivat loistavat. Tunne oli molemminpuolinen ja päivän loputtua molemmin puolin harmiteltiin sitä, että tämä nyt oli tässä. Mulla luultavasti uudet haasteet edessä ensiviikolla ja näillä työkavereilla vanhat kamunsa takaisin. Voi harmien harmi. Mutta elämä on.

Vähän alkaa mietityttämään, että milloinkahan mahdan saada elämäni edes jonkinlaiseen kuosiin. Olen harhaillut kaikenlaisilla kiemuraisilla poluilla jo niin monta vuotta, että kyllä minulla pitäisi olla jo oikeus saada kiva työ, jonne menee mielellään ja josta maksetaan asianmukaista palkkaa sekä kiva kämppä, jonne olisi kiva tulla kivojen töiden jälkeen. Tämä tyhjän päällä roikkuminen on kohdallani jatkunut jo pidempään kuin laki sallii tai poliisi määrää ja aina kun on ollut toivoa paremmasta, onkin pohja romahtanut jalkojen alla uudelleen ja syvemmälle. Aivan niinkuin vanha sanonta: "juuri kun luulit olevasti kuopan pohjalla, joku heitti sinulle lapion". Tai: "luulin näkeväni tunnelin päässä valoa, mutta se olikin vain vastaantuleva juna."

Alan yhä enemmän olla sitä mieltä, että en enää allekirjoita sanontaa "en päivääkään vaihtaisi pois". Voisin vaihtaa melko monta päivää miettimättä pidempään. Tottakai elämä kulkisi silloin eri rataa ja tekisi minusta aivan toisen ihmisen, mutta luulen, että se ei välttämättä ole edes huono asia. Minut on poljettu tässä elämässäni niin maan rakoon, että saattaisin oikeasti tarvita useamman vuoden psykoterapian, jos asuisin jenkkilässä ja jos minulla olisi varaa siihen. Terapia taitaa tulla kysymykseen ilman jenkkilääkin ja sairaskassan maksamana muutenkin, sillä en halua killua viimeisen oljenkorren varassa ja räjäyttää pääni, ennenkuin pääsen puhumaan jonkun kanssa, joka osaa ohjata eteenpäin. Suomen kamut kun näkevät asiat ehkä liian läheltä ja ainoa, jolle täällä voisin puhua on mieheni ja hänen sukulaisensa, jotka puolestaan ovat liian puolueellisia. Varsinkin mieheni, joka yrittäisi varmasti manipuloida ajatuksiani hänen ja Toisen Naisen haluamaan suuntaan.

Toinen Nainen tuli yöllä uneeni. Sanoin hänelle: "Toinen Nainen, luulen että sinun olisi nyt parasta poistua. Tiedät, että en halua sinua tänne."


Ei kommentteja: