tiistai 16. lokakuuta 2012

We´re building it up to burn it down

Can´t wait to burn it down
Päätinkin sitten ottaa nuo vuositavoitteet ihan tosissani ja marssin punttisalille tänään, ostaa paukautin 2-vuoden jäsenyyden ja treenasin jo tänään sellaisella intensiviteetillä, että huomenna varmasti tietää jotakin tehneensä. Huomenna sitten taas koko homma uusiksi, sillä kipu lähtee juuri sillä pois, millä sen on itselleen hommannutkin. Tämähän sitten tarkoittaa puolestaan myös sitä, että tänne on jäätävä kahdeksi vuodeksi vaikkapa kynsillä seinästä kiinnipitäen, sillä sopimusrikkomus näissä kuntosalijutuissa on täällä ihan yhtä tiukoissa säännöksissä kuin Suomessakin, eli melkein pitää ruumisarkussa maata, ennenkuin rikkeen saa anteeksi. Mutta se ei pelaa joka pelkää! Vaikka tiedänkin, että olen tietenkin lyömässä itseäni taas sellaiseen soppaan, josta saattaa tulla katkera kalkki, niin yli 50 frangin säästö kuukausimaksuissa merkitsi sen verran enemmän, että päätin pelata riskipanoksilla. Jep. Rikoinkohan jotakin tavoitteistani, vaikkapa olla joutumasta liemeen, samalla kuin lunastin yhden tavoitteen? Hmm. Saapas näkee ja hattu on pääasia.

Mies ja tyttö ovat sitten jo kolmatta päivää poissa kuvioista. Mies latasi lähtiessään kännykkäänsä lisää puheaikaa ja minä tietysti neuvoin, miten se tehdään netin kautta. Varsin hyvin tiesin, että ei sitä puheaikaa käytetä mulle soittamiseen vaan ihan muille-nimeltä-mainitsemattomille-naisille pusipusihalihali-viestien lähettämiseen. Edes tyttöni ei viitsi kirjoittaa riviäkään sähköpostilla, vaikka isälleen viestitteli Thaimaan lomallamme lähes päivittäin. Kerran kysyinkin, miksi hän kohtelee minua kuin ilmaa (no vähän kauniimmin sanoin ilmaisin asian) ja hän sanoi, että ei ole tarvetta soittaa, kirjoittaa tai tuntea ikävää, kun sinä olet aina läsnä. No voi kehveli. Enpäs tiennytkään, että osaan olla useammassa paikassa yhtä aikaa. Taitohan se on tämäkin. Nytkin ilmeisesti olen Skotlannissa jahtaamassa Loch Nessin hirviötä samalla kun hikoilen ensin kuntosalilla ja sen jälkeen saunassa. Tehkääpäs sama perässä.

No vitsivitsi ja vapisetero. Taitaa kuitenkin olla niin, että olen sittenkin tehnyt jotakin oikein tyttäremme kanssa eli olen luonut hänelle kanssani niin voimakkaan turvallisuuden tunteen, että hän ei pelkää menettävänsä minua, vaikka olisikin kaukana. Isänsä menettämistä tyttö näyttää pelkäävän ihan tosissaan. Jo ihan pienenä kyseli, kun isä oli poissa, milloin tämä tulee takaisin. Isällään kun on ollut myös huono tapa lähteä sanomatta hei-heitä ja kertomatta minne menee ja koska tulee. Tämä ominaisuus on viimeaikoina vielä pahentunut, kun ilmeisesti ei kuitenkaan tunne itseään täysin syyttömäksi lähtiessään rupikonnan kosiomatkoilleen. Kasvattaisi nyt itselleen edes jonkinlaisen selkärangan, kun on tälle tiette lähtenyt... Pettäjän tie on tuskainen, vie harhaan...Nähtäväksi jää, kuka selviää tästä koko tilanteesta pienimmin vammoin. Jokaiselle jää varmasti jonkinlainen muistiarpi sieluun, mutta kenellä se on syvin. Määtiijä.

By the way: eilisestä listasta unohtui yksi kohta:

61. Löydän uuden voimamusan. 

Check and done.

Linkin Park. 

Kuinka ihmeessä olen voinut ohittaa kyseisen bändin aikaisemmin kiinnittämättä sen suurempaa huomiota? Toki olin kuullut bändin nimen ja useamman biiseistäkin. Ehkä minun oli läpikäytävä elämässäni tietty vaihe, ennenkuin sanat alkoivat merkitä jotakin. 

Tätähän ei Toinen Nainen minulta vie.

Ei kommentteja: