maanantai 5. marraskuuta 2012

Kaikenlaista hapatusta ja keitosta

Tuolla viime viikolla päivänä muutamana innostuin hapattamaan ruisleivän hapanjuurta. Kaksi päivää haudutin lämpimässä paikassa, ikkunalla patterin päällä, ruisjauho-vesiseosta ja kas kummaa, se alkoi käymään. Ihan ilman hiivaa. Toisena hapatuspäivänä juureen piti lisätä vähän jauhoa ja saman verran vettä, eli ruokkia sitä - nälkäinen eliö kun oli. 

Juuren aloituspäivänä saadut ruusut (joo,en saanut niitä mieheltäni, turha toivo) alkoivat samanaikaisesti lakastumaan, kuin juuri käymään ja inspiroiduin myös keittämään ruusuvettä. Eli laitoin kattilaan saman verran ruusun terälehtiä ja vettä ja kiehautin 10 minuuttia, kunnes terälehdet olivat vaalenneet  ja laskeneet värinsä veteen. Jätin seoksen jääkaappiin yöksi ja seuraavana päivänä siivilöin terälehdet pois. 




Joistakin ruusulajikkeista (mielellään sitten luomua, kiitos) saa hyvänmakuista lientä, jota voi jatkojalostaa siirapiksi asti. Tämä vesi ei ollut maultaan ihan parhainta, joten taidan käyttää ihan vaan kosmeettisesti. Luulen että kotomaan juhannusruusu saattaisi olla maultaan parempi. Tai etnisestä kaupasta ostettu valmis ruusuvesi.

Eilen sunnuntaina laitoin sitten varsinaisen leipäjuuren muhimaan ja aamulla oli epäilyistäni huolimatta odottamassa iloinen, kupliva yllätys. Shampanjakin olisi kelvannut, mutta ruisjuuren kuplinta sai tänään riittää:




Heittelin sekaan lisää jauhoja ja mietin, miten mahtaa paikalliset jauhot toimia. Vehnäjauhoissa ainakin on välillä eroja, joten ruisjauhotkin saattavat käyttäytyä, miten sattuu. 


Nostatin taikinaa parisen tuntia.




Ohjeessa tehtiin joko reikäleipää tai vuokaleipää, joten kippasin taikinan vuokaan ja annoin taas kohota. Tunnin paiston jälkeen uunista pöllähti ulos ihka oikea ruisleipä: kuori kovaa kuin elämä ja sisältä pehmeää. Taidan olla meidän perheessä ainoa, joka tätä suuhunnsa laittaa. Muut taitavat olla pullamössön kavereita.





Ensi kerralla, joka taitaa olla jo ensi viikon alussa, taidan kieputtaa limpun. Ja käytän suomalaisia riihiruisjauhoja, joita diilerini Suomesta mukanaan lupasi roudata. Juurikin taitaa olla toisella kerralla jo vähän työhönsä tottuneempi ja antaa lisää happamuutta limppuun. Ehkä sitten jouluksi jo saa sellaisen ihan oikean tekeleen. Sitä on sitten hyvä järsiä, kun töllöttimestä tulee "Its a Wonderful Life".


Ruisleivän teko on ihan helppo juttu, mutta odotusaikaa on paljon. Niinpä sitä sitten ennättää mietiskelemään kaikkea ja virkkaamaan vaikkapa kaulahuivin. En tiedä miksi, sateisen ilman vuoksi vain entisten töiden puuhastelujen vuoksi aloin miettimään jälleen kerran kotiin palaamista. Mitä ihmettä minä täällä teen (paitsi ruisleipää), kun kaikille tuntuu olevan yksi ja sama, olenko täällä, Matterhornilla, Himalajalla, Timbuktussa vai Suomessa. 

Mies oli Kossisen luona lähes koko viikon, taisi nukkua vain kaksi yötä täällä. Tyttö puolestaan tuli yläkerran sukulaisten kanssa heittämältään reissulta, kipitti vaatteiden riisumisen jälkeen yläkertaan syömään, vaikka olin juuri kysynyt, olisiko nälkä ja tekisinkö ruokaa (ja vastaus oli ei) ja kun sitten tuli takaisin kotiin, puhui loppuillan isänsä kanssa puhelimessa.

Arvatkaapas, mitä minä tein? Paitsi ruisleivän esitöitä. 

Minulla kilahti. Tuli itku.Sulkeuduin yksin tv-huoneeseen, vaikka tiesinkin sen olevan erittäin lapsellista käytöstä ja suuttuisin jos oma lapseni tekisi niin. Vihanhallinta oli aivan tiessään ja toivotin mielessäni kaikki jorpakkoon ja pakkasin toisella aivopuoliskollani jo matkalaukkujani ja muuttoltaatikoita. Töitäkin olisi tarjolla (jos vain saisin) vaikka millä mitalla. Thaimaassa asti kaivataan puhelinmyyjää, myyntitykkiä, joka möisi jääkaappeja eskimoille 40-asteen helteessä. Ihan mun duuni. Ou-jee. Jääkarhu kyllä eskimot tuntee.

Ihan tosissani mietin hetkisen tuotakin mahdollisuutta, sillä kyseistä työtä olen jossakin elämäni vaiheessa tehnytkin. Ei mitään hirveetä herkkua, mutta halutessaan tulosta (ja samalla rahaa) kyllä saa. Varsinkin kun ei jää jankkaamaan en-minä-nyt-tyypille, että osta jo. Eikun linjalta pois vaan ja uutta putkeen paremmalla onnella.

Mutta ei nyt sitten ehkä kuitenkaan. Thaimaa on aika kaukana, jos Espanjasta on eskimoille jo jääkaapit myyty. 

Sveitsistä pääsee nopeammin häntä koipien välissä kotiin



4 kommenttia:

RedStripe kirjoitti...

Mitähän taikajuomaa ruusuista tuleekaan? Jos sitä ruiskauttaa jotain miestä kohti, saa miehen omiin pauloihinsa? Tai jos sitä ruiskauttaa korvan taakse täyden kuun aikaan, näkee ikkunan kuvajaisessa tulevan seuraavan miesystävän?

Jääkarhu kirjoitti...

Jaa-has, sen kun tietäis... Vai pitääkö keittää sitä paremmanmakuista juomaa ja juottaa se, mitä sitten tapahtuisi?

kardemumma kirjoitti...

Nyt on ihan pakko jättää kommentti, jos vain onnistun tällä kertaa tulkitsemaan robotin torjumiseksi tarkoitetut sanat oikein. :)

Vai ihan hapanleipää Sveitsinmaalla! Ihan oikealle leivälle se näyttää ja varmasti myös maistuu. Ja harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Omat ensimmäiset tekeleeni söi naapurin hevonen. Nykyisin leipä kelpaa jo ihmisillekin.

Ruusuisia keitoksia ja iloa syksyn pimeyteen!

Jääkarhu kirjoitti...

Kiitos Kardemumma! Robottikone tuli hämätyksi ;)

Kyllä vain, leivästä tuli ihan syötävää, mutta pientä viilausta kaipaa vielä.

Tuo onkin jännä juttu, miten jauhot ovat kuitenkin vähän erilaisia jokapaikassa. Muistan, miten itselläni on ollut vaikeuksia paikallisten vehnäjauhojen kanssa ja mieten anoppini taisteli Suomessa suomalaisten jauhojen kanssa leipoessaan siellä ensimmäistä kertaa. Johtuneeko auringon pilkuista vai kuun asennosta, mene ja tiedä.