tiistai 27. marraskuuta 2012

Tervetuloa arkeen

En se ollut minä... minä vaan tässä ihan nukun...
Maanantai.

Tai siis no tiistai, mutta alkoi kuin maanantai. Kissan pirulainen väänsi aamutuimaan juuri ennen kellonsoittoa tortut hiekkalaatikkonsa viereen lattialle. Kun koko vessa sitten haisi, ennenkuin ennätin siivoamaan, niin kävi lorottamassa kuusenmahlat treenikamppeideni päälle, jotka harvinaista kyllä, sattuivat olemaan lattialla. Kun olin sitten siivoamassa näitä sotkuja, samainen kissa vetäisi vielä pisteenä iin päälle yrjöt olohuoneen lattialle. Kaikki alle 15 minuutissa. Jos ei olisi tarvinnut herättää tyttöä kouluun, olisin vetänyt peiton korvieni päälle ja yrittänyt piiloutua kovalta maanan... siis tiistailta.

Mies vietti taas viikonloppunsa Kossisella. Kun tuli kotiin, kysyin, oliko joutunut taas remonttihommiin. Mies katseli ihmeissään ja kysyi, oliko tyttömme kertonut. Sanoin, että joo, vaikka olin arvannut jostakin asian jo jokin aikaa sitten. Tytön kanssa asia tuli puheeksi vasta eilen, kun isää ikävöidessään soitti tälle ja kysyi koska tulee kotiin. Oli kuulema lattian teko kesken, eli sanoi tulevansa eilen vasta huomenna eli tänään, joka on huomenna eilen. Vähän siinä sitten kiertelin ummet ja lammet joulusuunnitelmien kanssa ja kävi ilmi, että Kossiselle on menossa. Siis ei käynyt ilmi, vaan ilmi oli käynyt jo aikoja sitten ja nyt vahvistui. Mutta mies tietysti luuli, että kävi ilmi vasta nyt.. Mutta luulkoon.

Hohhoijaa.

Ei olisi niin avoin kirja ja helposti ennustettavissa. Tulisi minullekin vähän enemmän haastetta kehiin, kun muuten ei elämä niitä tarjoa ja päivät ovat yksitoikkoisen harmaata massaa.. Ja kissan pierut. Tai hiekkalaatikon vierellä olevat pas....siivin aktiivimuodot.

Posti puolestaan pudotti postilaatikkoomme Jehovan todistajien viestin: "Jos kuolet tänään, oletko varma, että pääset taivaaseen?" En tiedä. Ehkä pääsen, ehkä en. Jos mulla kävisi hyvä säkä ja Pietari olisi vapaapäiväänsä viettämässä ja portilla seisoisi Fransiscus Assisilainen ja kysyisi, että montakos eläintä olet elämäsi aikana syönyt, niin ehkä minulla saattaisi olla jonkinlainen mahdollisuus.

Iltapäivää kohti mennessä sitten vähän parani kun sain lahjan:



Papilta.

En "omaltani", en suomalaisen seurakunnan papilta, vaan eräältä toiselta, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan viikonloppuna eräässä sen enempää mainitsemattomassa ei-kirkollisessa tilanteessa. Kukahan seuraavaksi? Piispa? Kardinaali? Vai heittäisikö ranttaliksi ja siirtyisi suoraan Paaviin, kun tästä Vatikaaniin on vain kivenheitto ja junalla putkuttelee vain muutamassa tunnissa?

Outojen sattumusten sarja, joka jatkuu ja jatkuu. Jos stylistini huomenna haluaa värjätä sinisen raidan remontoitaviin hiuksiini, niin tämä rouvahan sanoo, että pannaan, pannaan...



5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Ihana kirjoitus, hauska, piti ihan nauraa ääneen! Et sitten pääse papeista eroon millään.

Jääkarhu kirjoitti...

En näköjään pääse. Pyörivät jaloissa niin, että meinaa kompastua. Taidan olla melko toivoton tapaus, kun useampi piti hommaan rekrytoida ;)

Nimetön kirjoitti...

Ihana kisumisu. Mikäs sen mahan oli sekoittanut?
Taitaa papit olla jossakin muodossa kohtalosi! Tuo meditointi, josta tuossa edellisessä kirjoitit,on minustakin loisto juttu. Itselläni se on kehittänyt keskittymiskykyä, pidentänyt pinnaa, tuonut tervettä itserakkautta ja myötätuntoa sekä itseäni että muita kohtaan. Tykkään!

Nimetön kirjoitti...

Mitä kahden papin loukkoon kuuluu?

T:Sole

Jääkarhu kirjoitti...

Kissi on ihan ok. Ilmeisestikin sillä oli normaalia enemmän karvoja vatsassaan... siis siäpuolella... ja yökkäsi niitä pois.

Ja kahden papin loukko on purkautunut. Tällä hetkellä on nollapapin loukko :)