keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Voi Ilves, minkä teit

Menit sitten myös tytön uniin.

Olen kirjoitellut Karhutarinaa vähitellen eteenpäin. Nyt tarina on ollut pysähdyksissä jonkin aikaa vaiheessa, jossa Ilves, vanhan intianniperinteen Salaisuuksiapitävä Voimaeläin tuli tarinaan mukaan. Jääkarhu pyysi Ilvestä pitämään salaisuuden.

Maanantai-iltana mies ja tyttäremme kävivät Länsi-Sveitsissä palauttamassa Kossisen Hanen pakettiauton, jota mieheni oli lainannut roudatakseen kirpparilta löytämänsä vaatekaapin Zürichiin. Matkan aikana isä ja tyttö olivat rupatelleet kaikenlaista mukavaa. Olivat rupatelleet myös jotakin vähemmän mukavaa. Jopa tietyllä tavalla pelottavaa. Siis sillä tavalla pelottavaa, että minä en uskalla kohta ajatella enää yhtään mitään. Ajatukseni nimittäin luetaan ilmasta koko ajan.

Olen hakenut töitä ja asuntoa Suomesta. En ole kertonut siitä kenellekään (paitsi tämän blogin lukijoille) ja pitänyt ajatuksen kotiinpaluusta aivan omana tietonani. Blogin olemassaolosta ei oma perheeni tiedä yhtään mitään, sillä kirjoitan aina, kun kukaan muu ei ole kotona ja tyhjennän selainhistorian aina blogissa käydessäni. Tai sanotaanko, että aina netissä käydessäni.

Maanantaina sain sähköpostin, jossa minulta kysyttiin, koska voisin tulla haastetteluun Stadissa. Samoihin sähköpostin laatikkoon pulpahtamisen aikoihin (itse luin postin vasta eilen tiistaina) tyttöni ja mieheni keskustelivat automatkallaan tulevaisuudestamme ja tyttö oli sanonut isälleen pelkäävänsä sitä, että minä lähden Suomeen. Hän on toki tietoinen siisä, että tulen muuttamaan jossakin vaiheessa tästä kämpästä pois, mutta en ole sanan puolikkaallakaan - en edes yhdellä kirjaimella - maininnut sitä, että lähtisin takaisin kotomaahan.

Mieheni tuli eilen puhumaan minulle asiasta, tyttömme pelosta. Sanoin, että ajatus ei ole ihan tuulesta temmattu ja että olen vakavasti ja tosissani harkinnut asiaa. Mieheni sanoi, että ajatus on tyhmä, että minun ei pitäisi edes harkjita täältä lähtöa.

Siinä vaiheessa (samalla kun tuli taas itku) vedin kaikki korttini pöytään:

- Mulla ei ole täällä töitä. En saa edes työttömyyskorvausta.

- Mun palkka riittää molemmille.

- Teoriassa kyllä, mutta käytännössä ei. Mä oon ihan P.A. ja joudun ostamaan koko ajan ruokaa, vaikka olet luvannut, että pidät siitä huolen. Sitä paitsi mua pelottaa myös tulevaisuus. Mulla ei kerry eläkettä, niin kauan kuin en ole töissä.

- Ei sun vielä tarvitse eläkettä ajatella, sanoo mies, joka on töissä ja kerää eläkettä kahteen pylvääseen töiden kautta ja maksaa ison summan kolmanteen, vapaaehtoiseen, pylvääseen kuukausittain. Eli on itse kyllä eläkeikää jo ajatellut.

- No tarvitsee kyllä, kun näyttää siltä, että pian mulle ei kerry eläkettä juuri ollenkaan. Se, mitä Suomesta on tulossa, ei riitä kyllä yhtään mihinkään ja olen jäämässä yksin, kuten tiedät.

- Kaikki on siis rahasta kiinni?

- No ei ole, mutta valitettavasti se on tällä hetkellä yksi iso osa, kun sitä ei mulla ole.

Keskustelu jatkui kaikkeen siihen epävarmuuteen, jota minulle kertyy koko ajan lisää. Miehelläni ei näytä olevan hajuakaan siitä, mitä käyn läpi, vaikka olen hänelle siitä yrittänyt puhua. Ei pelkkä raha, yksinäisyys, työ, asunto, elämä, vaan kaikkien noiden yhteenpuristettu cocktail. Kysyin mieheltä, eikö hänestä kuitenkin ole ihan yksi ja sama, asunko täältä 10 kilometrin päässä, 100 kilometrin päässä vai Suomessa, sillä emme varmaan tule näkemään hirveän montaa kertaa enää sen jälkeen, kun olen muuttanut pois. Tyttö puolestaan voi valita itse, kumman luo tulee. Luultavasti ei halua Suomeen.

Siinä vaiheessa tulikin rivien välistä ilmi, että mieheni ei halua ottaa tyttöa yksinhuoltajan vastuulle. Haluaa olla vapaa poikamies, joka voi mennä ja tulla miten haluaa. Aivan samalla tavalla kuin Kossinen, joka on jättänyt poikansa eksälleen.

- Jos teitä ei olisi, irtisanoisin itseni ja muuttaisin Kossisen Hanen luo.

- Mutta eikö sitten ole ihan sama, muutanko tytön kanssa Suomeen? Eikö tämä tilanne ole siinä tapauksessa aivan naurettava kaikin puolin?

Tässä vaiheessa mieheltä loppuivat sanat.

Hän palasi työpaikalleen. Tuli parin tunnin päästä takaisin ja sanoi, että soittaa vakuutusyhtiöönsä ja ottaa minullekin 3-pylvään vakuutuksen ja maksaa sitä niin kauan, että saan kunnollisen työpaikan ja voin alkaa maksaa sitä itse. Sanoi myös, että laittaa tililleni rahaa ja että en saisi missään nimessä käyttää sitä ruokaan, vaan siihen mitä tarvitsen. (Mutta entä jos jääkaappi on tyhjä?)

Ehkä jokin ihan pikkuseikka oli ymmärretty.

Vai oliko soittanut Kossiselle, joka turvatakseen oman selustansa oli neuvonut häntä tekemään näin?



9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, miehesi ei näköjään oikein tajua minkä sopan on oikein keittänyt. Minusta sun kannattaisi ottaa fyysistä välimatkaa ex-mieheesi. Muutat sitten Suomeen tai lähemmäs. Tiedän, että se on rahasta kiinni, mutta sä tulet vähitellen hulluksi (ainakin katkeraksi)tossa yhtälössä. Ei keltään voi vaatia tollaista venymistä, kun mitä sinä parhaillaan teet. Tuo alkaa olla jo mielestäni julmaa peliä ex-miehesi puolelta. Poissa silmistä vähitellen poissa mielestä...
T:Sole

Anonyymi kirjoitti...

Teillä on ollut todella hyytävä keskustelu, huh huh. Tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu. Miehesi reagointi on lisäksi melko pitkälle samanlaista kuin minun miehelläni. Aikamoista.

Anonyymi kirjoitti...

Edelleen tässä vaivaa se, että nainen on miehen luona RAHASTA, mikään muu ei sido häntä tuohon kuvioon kuin raha. Mies käyttää valtaansa käyttämällä rahaa. Mies haluaa syödä koko kakun ja maksaa murusista vaimolleen. Ja vaimo antaa tämän tapahtua. Surkea tilanne vieraassa maassa ja vieraana omassa kodissa syö naista koko ajan ja ajaa entistä enemmän nurkkaan. Ja, trust me, tuo jättää sieluun fysiologisetkin muistijäljet, joista saa toipua kauan. Vanha suomalainen sanonta on "parempi kertarytinä kuin ainainen natina". Lähde nyt ihmeessä, ihan mihin vain, jotta säilytät ihmisarvosi. Pidät yllä miehen kulissia, jotta mies saa tehdä kuten miehen mieli tekee. On turha vedota lapsenkaan etuun, tuossa kuviossa ja ristivedossa, pelissä, hänkin on muutamissa kuukausissa täysin rikki ja eheytyminen on edessää sitten joskus. Jos kotomaasta saa töitä, lähde. Juokse. Ota lapsi mukaan tai jätä hänet miehen kontolle. Katso kuinka käy. Ota oma elämäsi haltuun ja anna miehesi mennä ja kantaa vastuunsa menoistaan. Nyt hän maksaa rahallaan itselleen mukavat olot ja paremman omatunnon. Ja joku on näemmä ostettavissa. Jos lähdet, häntä kirpaisee kunnolla, jos jätät lapsen hänelle, häntä kirpaisee muun muassa vastuu ja rajoite, jos otat mukaan, häntä kirpaisee syyllisyys ja pelko. Hän joutuu maksamaan samaa hintaa kuin sinäkin, kerrankin. Jotain mitä raha ei korvaa. Miksi naiset aina alistuvat tuohon taloudelliseen riistoon ja miehisen vallan käyttöön?! Kyllä rakastajattarellekin sopii, että joku pitää huolta herra rakastajan kulisseista ja lapsesta. Eikö elämää voi ottaa omiin käsiin; ota - tuskin tuo muualla tuon huonommaksi tulee!

Jääkarhu kirjoitti...

Anonyymi, anna minulle konkreettinen esimerkki siitä miten lähdön teen.

Mulla on rahaa 500 euroa. Muutto Suomeen maksaa enemmän kuin se ja mieheltä en rahaa muuttoon saa. Mulla ei ole asuntoa minne mennä, ei Suomessa eikä täällä. Minulla ei ole työpaikkaa, ei Suomessa, eikä täällä. Ei oikeutta työttömyystukeen täällä, ei myöskään sosiaalietuuksiin. Työttömyystuki Suomessa 500 e, ei oikeutta sosiaalitukiin kiinteän omaisuuden vuoksi (kiinteää omaisuutta ei voi muuttaa rahaksi ihan tuosta vaan, mutta sossussa ei sitä oteta huomioon).

Kerro minulle, mitä teen ja minne menen ja millä elän niin teen heti niin. Omat keinoni irtautumiseen on käytetty loppuun.

Jääkarhu kirjoitti...

Niin, ihan vielä kaikille tiedoksi, jotka ajattelevat samaa: olisin häipynyt jo heti kesällä ja sata kertaa sen jälkeen, jos se vain olisi ollut mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Asioilla on taipumus järjestyä...Wer im Scheisse steht, soll nicht den Kopf hängen lassen!

Voimarutistus,
T:Sole

kardemumma kirjoitti...

Solen kanssa aivan samaa mieltä. Tämä on oman kantapään kautta opittua myös, sillä jossakin vaiheessa elämä muuttuu. Pakkohan se on muuttua, vai mitä? Aikaa aikaansa kutakin. Voimia sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Halloooo! Wie geht´s? Päivitystäsi odotellen...
T:Sole

Jääkarhu kirjoitti...

Soleee.... täällähän minä.

Kardemumma, olet aivan opikeassa, niinhän sen on oltava, mutta tällä hetkellä tuntuu vain siltä, että on suo tuolla ja vetelä täällä. Aina menen askeleen eteenpäin ja kaksi taaksepäin, tai kengät lipsuu.