maanantai 17. joulukuuta 2012

Anoppi ja Appi

Minulla on ollut appivanhempiini harvinaisen hyvät välit koko sen ajan, kun olemme tunteneet toisemme. Mieheni esitteli minut jo seurustelumme alkuvaiheessa ja alun kielivaikeuksista huolimatta olen aina pystynyt juttelemaan heidän kanssaan.

Mieheni on appeni lempilapsi ja siitä syystä myös riidat ja välien selvittelyt ovat olleet maksimmalisissa rajoissa. Asioita on huudettu suoraan suusta toiseen, mutta aina ne on selvitetty viimeistä pisaraa myöten niin, että mitään ei ole jäänyt hampaankoloon. Anoppini puolestaan on ottanut perheessä tasapainottajan roolin. Hänelle henkinen tasapaino ja yhteydenpito kaikkien perheeseen kuuluvien välillä on ollut hyvin tärkeää. Hänelle on myös voinut kertoa asioita ennekuin niitä kerrotaan muille.

Mieheni kertoi siis tämänkin tapauksen ensin äidilleen.

Anoppini oli järkyttynyt. Tottakai. Mieheni sanoi, että tämä ei oikein osannut suhtautua asiaan ja ei tiennyt, miten sitä käsitellä. Siitäkään huolimatta, että perheessä on ollut muitakin avioeroja, mm. kaksi hänen veljistään on eronnut ja anoppini on pitänyt yhteyttä näissä tapauksissa molempiin osapuoliin vaikka osapuolet ovat olleet riidoissa keskenään, eikä heitä ole voitu kutsua yhtäaikaa perhejuhliin, joita tässä perheessä harrastetaan suurella mittakaavalla ja usein.

Anoppini oli jokin aika sitten käymässä yläkerran sukulaistemme luona. Myös minä olin siellä kahaveella. Anoppini oli jäykkä, ei katsonut silmiin, ei tiennyt mitä sanoa. Niinpä sitten koko vyyhdin purkaminen jäi minun - luonteeltani erittäin epäsosisaalisen personan harteille. Jouduin pinnistämään small talk - taitoni aivan äärimmilleen tasoittaakseni kireää tunnelmaa. Anoppi tuli vähän vastaan, mutta koko tapaamisesta jäi silti vähän kireä tunne harteille.

Jos Anoppini reagoi asiaan tällätavoin, miten mahtoi olla Appeni laita? Pelkäsin jo etukäteen tapaamistamme, sillä Appeni on tietynlaisesta hyvin toimeentulemisesta huolimatta jäänyt vähän etäiseksi ja kylmäksi. Niinpä sitten en ihmetellyt yhtään, kun hän tuli käymään yläkerrassa kulkien ovemme ohi soittamatta kelloa tai koputtamatta, vaikka hän on yleensä luonani aikaisemmin samalla visiitillä käynyt. Olin pettynyt, hyvin pettynyt. Olenko hänelle pelkkää ilmaa kaiken tapahtuneen jälkeen?

Yllätykseni oli sitten suuri, kun Appeni poislähtiessään tulikin koputtamaan ovellemme. Seisoi oven takana hymyilevänä, kyseli kuulumiset, katsoi reippasti - Anopistani poiketen - silmiini. Sitten yllätyksekseni sipaisi kädellään poskeani ja sanoi: "Zürichin ilma tekee sinulle hyvää."

Pieni ele. Pari näennäisesti merkityksetöntä sanaa. Merkitsivät kuitenkin minulle enemmän, kuin yksikään sana, joilla minua on tämän puolen vuoden aikana lohdutettu tai yksikään teko, jolla minua on tuettu.

Züricin ilma tekee sinulle hyvää. Olet tervetullut jäämään.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Joulu lähestyy. Mitkä fiilikset? Täällä fiilikset ilman lapsia hiukan alavireiset, mutta kyllä se tämäkin joulu ohi menee :). Hyvää Joulua ja mieli korkealle (vaikka siellä kirkossa ;D ).

T:Sole

Jääkarhu kirjoitti...

Hyvää Joulua myös sinulle, Sole ja myös muille tietysti. Vähän tuntuu oudohkolle ja aikataulut eivät ole ihan vielä kokonaan päätetty, kun ilmeisesti dementoitunut mieheni ei yhtään muistä tänään, mitä eilen on sovittu ja muuttaa mieltään lennossa. Joulun jälkeen hänellä on kuitenkin vappaata Uuden Vuoden jälkeisiin päiviin ja lähtee tietenkin teilleen, joten nuo päivät pystyn varaamaan ihan vain itselleni... Saapas nyt näkee, mitä saan tuolloin aikaan.

Tällä hetkellä tunnen olevani myrskyn silmässä ja odotan sen vastakkaista reunaa. Jossakin vaiheessa varmasti kiehahtaa jokin asia.