perjantai 21. joulukuuta 2012

Enkeleitä, sammakoita ja psykologista sodankäyntiä

Miehelläni on aina ollut outo tapa peittää tavarani omiensa alle.

Kun olen laittanut takkini naulaan roikkumaan, on mieheni vetänyt oman takkinsa joko samaan naulaan tai samalle hengarille, vaikka vieressä olisi tyhjää tilaa vaikka muille jakaa. Kun laitan pöydälle kirjan, jota olen juuri lukemassa, mieheni peittää sen omallaan, joko lehdellä, kirjalla tai millä vaan paperilla. Tai laskin kädestäni melkein mitä vaan, mieheni peittää sen jollakin. Yleensä myös kävelemässä ollessamme, mieheni merkkaa reittimme. Aivan samaan tapaan kuin koirat sen tekevät, ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä usein.

Juttelin tästä kerran erään työkaverini kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että miehillä on primitiivinen tapa suojella perhettään. He peittävät kaikki naisensa hajut omallaan. Se ei ole tarkoituksellista, vaan ihan ilmeisestikin luonnon sanelema alitajuinen sääntö, jota mies ei itse edes huomaa.

Mieheni on ollut alitajuisesti myös mustasukkainen kaikille niille miespuolisille artisteille, joita olen yhteisen taipaleemme aikana fanittanut: Sting, U2, Happoradio, mikä tahansa milloinkin on mielestäni ollut pop. Mieheni mielestä kaikki on ollut pelkkää potaskaa.

Nyt onkin ollut erittäin vapauttavaa kääntää volyymit kaakkoon ja kuunnella täysillä I still haven´t foundia, Englishman in New Yorkia, Queenia, Robbie Williamsia, Linkin Parkia, Scorpionsia, Simply Rediä ja kaikkea räminää ja röminää. Ilman, että miehellä olisi siihen enää yhtään mitään sanottavaa.

Mieheni on kostanut tämän kaiken. On alkanut peittää ruokani jääkaapissa. Maidottoman margariinin päältä löytyy voipaketti, tofun päältä löytyy klöntti lihaa ja kasvislaatikosta savukalaa. Soijamaitoni on siirretty hyllylle tavallisen maidon kanssa ja kaikki pastatuotteet, mitä talosta löytyy, ovat kananmunallisia. Ei silleen, että niin herkkä olisin, että jättäisin kaiken syömättä pelkästään siitä syystä, että niiden päällä on ollut jotakin, mitä en itse pariaatteesta syö, mutta jotenkin tämäkin alitajuinen peittäminen herätti huomioni. Jos kyseessä olisi ollut vain yksi tavara, niin en varmasti olisi edes kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kun peitettynä oli kaikki.

No joo. Ihan sama. Mutta mikähän oli omassa alitajunnassani vikana, kun tilailin entisten rikkimenneiden napakorujeni tilalle uusia? Valitsin kaksi silmääni ja sieluani eniten miellyttävää hopeakorua ja vasta paketteja odotellessani toissapäivänä mieleeni välähti, että tulikin tilattua jotakin ihan kummallista... Korujen nimet ovat nimittäi Angel´s Heart ja Frog.

Enkelin sydän ja Sammakko.

;)

Eilen vetäisin sitten täysimittaisen meditaatioistunnon. Tänään jokaisella uloshengityksellä yrittää perjantai-buddha ulos: suuhun tulee ihan selkeä suitsukkeen maku, joka oli aamulla voimakkaimmillaan hampaita harjatessa.

Pidän suuni siis visusti kiinni, sillä perjantai-buddhani saattaa pelastaa minut tämäniltaiselta maailmanlopulta.


5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Mitä kuuluu? Toivottavasti jääkarhu seisoo tukevasti jäällä.
T:Sole

Riski Rouva kirjoitti...

Samaa minäkin kyselen, että mitä sinulle kuuluu? Ei kai sinuakin ole peitetty?

Jääkarhu kirjoitti...

Ilmeisesti minut peitettiin joulun ja uuden vuoden väliseksi ajaksi ;)

Osan ajasta vietin perheen seurassa (tuleva eksä, tyttö, appivanhemmat, yläkerran sukulaiset) ja osan vietin omissa oloissani. Itse asiassa jopa nautin niistä päivistä, kun sain hiljaisessa talossa nukkua pitkään, syödä silloin kun oli nälkä ja tehdä oikeasti mitä huvittaa. Melkein ennätin jo tottua siihen. Vaikka alussa pelkäsinkin joulun aikaa ja mitä se toisi tullessaan, voi loppujen lopuksi kuitenkin todeta, että kaikki meni lopulta ihan hyvin.

Nimetön kirjoitti...

Hei, mikä estää bloggaamasta?

Jääkarhu kirjoitti...

Moi, Joulunajan mietintätauko ;) Postauksia on kuitenkin jo muutama tämän jälkeen.