maanantai 7. tammikuuta 2013

Myrskyn silmässä

Pyörremyrsky kulkee kovaa vauhtia ja saa paljon tuhoa aikaan. Se ei jätä kulkemallaan tiellä mitään heikompaa pystyyn ja joskus repii juuriltaan myös tiukasti juurillaan maahan kiinnittyneitä puita. Myrsky pauhaa ja pelottaa. Myös kiehtoo. Myrskyyn ei halua joutua vapaaehtoisesti kukaan.

Jokaisessa pyörremyrskyssä on myös silmä, myrskyn keskus, jossa on rauhallista ja turvallista myrskyn riuhtoessa muuten jokapuolella.

Tunnen joutuneeni myrskyn silmään.

Parisen kuukautta sitten tapahtui jotakin, josta kukaan ei varmaan osaa oikein selvin sanoin selittää, mitä. Yhtäkkiä tilanne ympärilläni vain rauhoittui, tunsin olevani vahva, tilanteeseeni tottunut ja sen hyväksynyt, sekä jopa pelottavan rauhallinen. En ole mennyt enää iltaisin itkuisin silmin nukkumaan pelätessäni huomista päivää ja mitä kauheuksia se toisi mukanaan. En ole menettänyt malttiani ignorantille miehelleni (olen tullut siihen tulokseen, että ei hän asioita tahallan ja laskelmoiden tee, vaan pelkästään siksi, että ei ajattele nenäänsä pidemmälle) enkä murkkuikäiselle tyttärellemme yhtään ainoaa kertaa, mikä on saavutus sinäsnä jo yhteisen historiamme koko kulussa. Olen tuntenut itseni jopa... niin no... sanotaanko vaikka onnelliseksi.

Tapasinko Enkelin, joka kosketti minua siivellään? Ehkä tapasin, ehkä en. Terveisiä Nykäsmatille.

Pelkään kuitenkin, että myrskyn toinen reuna tulee juuri sinä päivänä, kun sitä vähiten osaan odottaa. Pelkään se tuomaa vellontaa ja pyörteisyyttä, maan (jään) katoamista jälleen jalkojen alta. Tuleeko jälkimyrsky olemaan alkumyrskyä pahempi ja helpompi?

Sovin uuden vuoden aattona Kossisen Hanen kanssa tapaamisesta. Päivämäärää ei ole vielä päätetty, mutta luultavimmin jonakin päivänä kun hän on täällä opintojensa vuoksi. Viimeiseksi ihmiseksi, jonka kanssa puhuin siis vanhana vuotena jäi Kossinen. Uuden vuoden ensimmäinen taisi puolestaan olla mieheni.

Olemme puhuneet hänen muuttamisestaan pois kevään aikana. Hänen työpaikallaan on tällä hetkellä menossa tietynlainen henkilöstövaihdos ja hän ei vielä tässä sekavassa vaiheessa uskalla/voi ottaa puheeksi sitä, että hänenkin työaikansa muuttuisivat siitä syystä, että hän tulisi käymään töissä vähän kauempaa, kuin kadun toiselta puolelta. Suurena kysymysmerkkinä tulee olemaan myös se, että voinko minä jäädä tähän asuntoon ja mihin hintaan. Periaatteessahan olen saman työnantajan palkkalistalla, joten siinä mielessä asian pitäisi kyllä sopia, mutta mitä sanoo käytäntö: oma työsuhteenihan on säännöllinen, mutta ei lähestulkoonkaan kokoaikainen. Voisivatko oikeasti olla niin julmia, että heittäisivät minut ja lapsemme pihalle, vaikka mieheni kuitenkin jatkaisi heillä töissä, mutta ei asu annetussa kämpässä? Tuntuisi vähän uskomattomalle siinäkin mielessä, että olen jo ilmeisestikin saanut ainakin pari henkilöä johtokunnasta tietyllä tapaa puolelleni tilanteessamme.

Mutta taitaa olla jälleen kerran parempi, ettei ala murehtimaan siitä, mikä on vasta tulossa, vaan jatkaa ja nauttia tätä rauhallista olotilaa niin kauan kuin vain mahdollista.

Ei kommentteja: