tiistai 8. tammikuuta 2013

Perhosefekti

Kuinka moni on nähnyt elokuvan Perhosefekti?

Minulla kyseinen elokuva kuuluu siihen muutaman elokuvan sarjaan, jonka olen nähnyt useammin kuin kerran. Useammin kuin kaksi kertaa. Sanotaanko, että melko usein ja aina olen löytänyt elokuvasta jotakin uutta ajateltavaa ja ravintoa sielulleni.

Miehelleni elokuva on ollut vaikea. Hänellä se kuuluu sarjaan "Älä-puhu-minulle-mitään-tämän-filmin-aikana-muuten-tipun-kärryiltä-joilla-en-ole-edes-ollut." Eli kirjaimellisesti juuri näin: sanaakaan ei voi sanoa, sillä mieheni ei joko kuule tai ärtyy jos jotakin yritän väliin heittää.

Pari viikkoa sitten elokuva tuli paikalliselta tv-kanavalta ja myös tyttäremme halusi sen nähdä. En oikein tiennyt, miten olisin hänelle sanonut, että luulen sen olevan hänelle vielä liian vaikean. Tyttö kuitenkin pyysi kauniisti sa sanoi, että menee lukemaan, jos elokuva lakkaa kiinnostamasta. Tyttö katsoi koko tarinan loppuun asti. Kun kysyin, oliko hän ymmärtänyt sen, vaikka suu oli käynyt koko elokuvan ajan, tyttö sanoi: "Eihän siinä mitään vaikeaa ymmärrettävää ollut. Sehän oli ihan selvä juttu..."

Että näin.

Elokuva kertoo nuoresta miehestä, joka kärsii muistikatkoksista lapsuudessaan. Hänellä on aikoja, joiden aikaista tekemistä hän ei saa millään mieleensä ja muistaa vain, että on tavallaan herännyt oudoissa tilanteissa. Kun hän alkaa lukea päiväkirjojaan, hänelle käy niin, että hän palaa juuri lukemaansa tilanteeseen. Hän myös huomaa, että käyttäytymällä toisin kyseisessä tilanteessa, hän pystyy muuttamaan tulevaisuuttaan. Kierroksia käydään aika monta läpi, ennekuin mies löytää kohtalolleen parhaimman ratkaisun. Ratkaisun, jossa antamalla periksi yhdestä rakaasta asiasta elämässään, hän saa kaikkien tarinan henkilöiden elämän kohdalleen ja kulkemaan onnellisempaa rataa.

Tiedän, että menneisyyteen tuijottaminen ja sen vatvominen miettimällä "Mitä jos" on turhaa ja mitään ei voi oikeasti muuttaa. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, joissa väkisinkin tulee mieleen, miten elämä olisi minua kuljettanut, jos olisin tehnyt toisenlaisen ratkaisun tai jos olisin onnistunut pääsemään paikkoihin, joihin en aikanaan päässyt.

Olimme opiskeluaikana ystäväni kanssa aivan karvan mitan päässä siitä, että olisimme päässeet työharjoitteluun ykkösluokan hotelliin Lontooseen. Kaikella todennäköisyydellä olisin hoitanut homman kotiin niin, että olisin päässyt samaan paikkaan töihin vielä seuraavanakin vuonna opiskelujen loputtua. Sen sijaan, että olisin tullut Sveitsiin, olisinkin ollut siellä.

Kyseisenä vuonna mieheni... tuleva eksäni oli opiskelemassa englantia Skotlannissa ja vietti jonkin aikaa lomapäiviään Lontoossa veljiensä kanssa. Olisinko tavannut silloin hänet siellä vai olisinko löytänyt jonkun ihme britin, joka olisi saanut minut jäämään brittillään. Jos olisin tavannut mieheni, olisinko tullut hänen mukanaan Sveitsiin vai olisimmeko jääneet sinne?

Minulla  olisi voinut syntyä pientä vispilänkauppaa erään paikallisen Gentlemanin kanssa. Tällä Genlemanilla on ajoittain asiaa Skotlantiin työnsä vuoksi. Koska itse pidän Skotlannista ja koska mieheni pitää Skotlannista, olisimme mieheni, britti tai nykyinen, luultavammin asettuneet jonnekin sinne nurkille. Olisinko siis tavannut tämän Gentlemanin Skotlannissa ja käynyt vispilänkauppaa hänen kanssaan siellä? Olisiko minusta tullut se avioliiton rikkojan leiman otsaansa saanut puoliso?

Vai olisinko sittenkin tavannut Gentlemanin täällä, jos olisin sen ensimmäisen kaupunkini täällä sijaan päätynyt hänen kotipaikalleen, jossa pyöriskelin ajoittain. Olenko ehkä jo tavannut hänet silloin ja siitäkö johtui se tutun ja turvallisen- tunne, sympatia, jota olen häntä kohtaan tuntenut jo heti ensinäkemältä. Tai ainakin toiselta.

Olisiko saattanut käydä niin, että olisin mennyt naimisiin Gentlemanin kanssa, kiertänyt jonkinlaisen ympyrän jossakin, päätynyt tänne ja eronnut.  Olettaen vielä, että mieheni ympyrä olisi kulkenut niin, että hän olisi mennyt Kossisen kanssa naimisiin ja päätynyt lopulta tänne yläkerran sukulaisten vuoksi (niinkuin nytkin), olisinko tavannut tulevan eksäni nyt täällä? Olisiko minusta tullut se Toinen Nainen, joka vie toiselta miehen? Olisivatko osat vaihtuneet niin, että minä olisinkin se, joka pyytää tapaamista sopiakseen asiat?

Entä jos olisinkin ihan vaan jäänyt Suomeen?

Tästä sitten tietenkin voisi jatkaa mietintää eteenpäin ja laajentaa ympyrää koskemaan aikaa sata vuotta sitten. 500 vuotta sitten. Iäisyys sitten. Ja vaihtaa samalla elokuvan Cloud Atlakseksi.

Yogi-teepussista pöllähti kuppiini juuri mietelause: Lass nur gute Gedanken in dir sein. Ihan hyvä neuvo, jota kannattaa yrittää toteuttaa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi,
Oletko nähnyt elokuvan "sliding doors"? Siinä on sama idea. Kun katsoo elämäänsä taaksepäin niin näkee miten pienet "sattumat" ovat saattaneet muuttaa koko elämän suuntaa. Sen tosin tajuaa vasta jälkeenpäin. Vai onko kaikki sattuman varassa...vai kohtalon?That´s the question. Leppoisaa päivää sinulle!
T:Sole

Jääkarhu kirjoitti...

Moi Sole, en ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta pitää pistää korvan taakse, jos sattuu eteen, niin katson.

Vielä yksi sanmaa kiehtvaa aihetta käsittelevä filmi on Mel Gibsonin Signs, joka kuuluu myös monta kertaa näkemiini elokuviin. Siinäkin johtoajatuksena on "There is no such things as coincidences" eli sattumaa ei ole olemassakaan.

Niinpä niin, kunpa pääsisi kurkaamaan sinne elämänkirjan loppusivulle!

Anonyymi kirjoitti...

Sattumaa on. Meillä on vain taipumus kirjoittaa elämästämme kertomus - bloggaajat ovat yksi mainio esimerkki, yhtä hyvin kuin vanhus, joka kertoo, miten elämä meni tai yksilö, joka muistelee, miten - ihmeellisellä tai hassunkurisella tavalla - löysi kerran parinsa. Tarina saattaa jopa vaihdella ajan myötä, mutta tarina se silti on. Irrallisista sattumuksista ja paloista kootaan kokonaisuus. Ihminen haluaa hahmottaa eheyttä, kaipaa tarinoita, kokonaisuuksia, joissa on alku, keskiosa ja - mieluiten - onnellinen loppu. Narratiiveja on tutkittu runsaasti. And so the story goes.

Anonyymi kirjoitti...

Zädäm, laitoin sulle kysymyshaasteen!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, tulipa mieleeni myös toinen juttu, jolla teemme kärsimyksistämme siedettävimpiä ja hyväksyttävämpiä: Uskotteko, että kärsimys jalostaa meitä? Minä ehkä uskoin ennen, mutta en enää. En ole yhtään sen paremmaksi (=henkisemmäksi/jalommaksi ) muuttunut. Ehkä kärsivällisyyttä on enemmän...myönnän.
T:Sole

Jääkarhu kirjoitti...

Sole, en minäkään usko, että kärsimys meitä jalostaa. Yksi typerimmistä filosofisista lausahduksista mielestäni on se, että mikä ei meitä tapa, se vahvistaa. Tämän prosessin etenemistä miettiessäni, olen oppinut sen, että olen vahva, olen varmasti aina ollut. Tuskin olen tässä tullut yhtään sen vahvemmaksi kuin ennestään ja varmasti tulee vielä tilanteita, jotka rikkovat osan minua jostakin kohtaa. Tiedän ainastaan sen (ja toivottavasti myös muistan), että elämä ei ole minua kokonaan rikkonut ennenkään.

Mielestäni olen jalostunut ainoastaan niistä hyvistä ja positiivisista tunteista, joita olen muutaman viimeisen viikon aikana tuntenut, tunteista, joiden olemassaolon olin jopa unohtanut.

Jääkarhu kirjoitti...

Anonyymi: mutta mikä niitä sattumia tuo elämämme varrelle?

Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä, siitä että tosi ystävien pyyteetön hyvyys on korostunut "kärsimykseni" aikana. Olen monta kertaa tippalinssissä roikkunut ystävien kaulassa hokien vain sanaa "kiitos" ja sittenkään en usko että he tajuavat miten suuren lahjan he ovat minulle antaneet. Enkä unohda sitä koskaan. Laitetaan hyvä kiertämään...
T:Sole

Anonyymi kirjoitti...

Sattumien havaitseminen, tunnistaminen tai merkityksellisenä pitäminen tapahtumien- tai elämänvirrasta on omaa tulkintaamme, omaa orientaatiotamme, "tilaustamme".

Jos en olisi tarpeessa, en tunnistaisi sen täyttäjää. Jos olen kylläinen, en reagoi ruuan tuoksuun. Jos olen onnelliseti naimisissa, en tulkitse vieraan miehen satunnaisia kohteliaita sanoja samoin kuin silloin, kun itsetuntovajeessa todellakin kaipaan niitä.

Sattumia on koko ajan, jotkut niistä valikoituvat meille tärkeiksi - ja sellaisina usein jälkikäteen osaksi suurta kertomustamme. Joku sattumista on uusi alku, käänne johonkin suuntaan tai piste jollekin, mutta valinta on aina meidän. Vaikka toisin tahtoisimme uskotella.