sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Alfauros - osa 2

Tuli sitten testattua alfaurokseni. Testituloksen analysointi on vielä kesken ja vaatii varmasti vielä toisen kokeilun.

Tietäessäni, että tulisin tapaamaan Alfan, joka katsoo mieluummin silmiäni tai ruoka-aineita käsitteleviä käsiäni sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota rintavarusteluuni, valitsin asuksi kirkkaanvärisen, syväkaula-aukkoisen paidan. Vähän niinkuin periaatteella "ostarin-helmi-myy-nappi-auki-tupakkaa", you know. Niin härskiksi, kuin Bridget Jones, joka kulki puolialastomana, rintaliivit näkyvillä toimistollaan, en kuitenkaan uskaltanut. Jotakin rajaa pitää vielä tässä vaiheessa vetää. Poistin vieläpä kaulakoruni, joka olisi peittänyt paljaan kaula-aukkoni ja vienyt siitä huomion itselleen.

Alfa tervehti, katsoi silmiin, ei vaikuttanut yhtään hämmentyneeltä. Istuttiin alas, katsoi silmiin. Juteltiin, katsoi silmiin. Kertaakan ei katse siirtynyt alemmaksi, vaikka tarjolla oli muutakin kuin silmäni. Ihan tarkoituksella katsottavaksi asti. Puheen mukana heiluvat käteni saivat myös osansa, kaula-aukkoni jäi yksin.

No, mikä nyt? Eikö kiinnosta? Eikö todellakaan kiinnosta? Vai oliko katsottava niin kuvottavaa, ettei silmiä voinut siirtää yhtään alemmaksi, vaikka olisi ihan luvan kanssa saanut katsoa tarkemmin? Vai pitäisikö nostaa hattua? Ehkä Alfaa kiinnostaa sittenkin enemmän sieluni kuin ruumiini. Vai kiinnostaako kumpikaan? Olenko sittenkin tulkinnut saamani signaalit ihan kertakaikkisen väärin ja mitään kiinnostusta ei lopulta ole ikinä ollutkaan? Olenko itse ollut niin korviani myöten vanhoilla päivilläni lääpälläni, että tulkinta on mennyt ihan harakoille metsään? Olenko palannut koulutytöksi, joka näkee valveunia... ja joskus myös yöunia ja punastelee jo pelkän ajatuksen voimasta?

Asia vaatii lisätutkimuksen.

Tiesin tapaavani myös Näennäisalfan punttisalilla. Näennäisalfan päänmenoksi olin varustautunut näyttämään lisää tatuointiani ja katsomaan silmiin. Näennäisalfaa ei näkynyt salilla ensimmäisenä päivänä, toisena päivänä tuli ovella vastaan, ei tervehtinyt, vaikka salin tapoihin tavallaan kuuluu tervehtiä kaikki kanssatreenaajat, ei katsonut silmiin, vaan käänsi katseesa pois. Ei katsonut enää tatskaakaan.

Katseen poiskääntämisen tulkitsen niin, että Näennäisalfa ei ole alfa, vaan ujo hiippari, joka etsii kadonnutta itsetuntoaan salilta kasvattamalla lihasmassaa. Tätä tyyppiä persoonani ei ole varmaankaan kiinnostanut tippaakaan. Taisi mennä vain hämilleen näyttävästä tatuoinnistani.

Salilla näkee paljon tatuoituja alaselkiä, olkavarsia, käsivarsia ja niskoja. Oman tatuointini kunniaksi sanottakoon, että se on tähän asti näkemistäni upein. Kaikki muut ovat olleet suhteellisen pieniä ja värittömiä. Omani pistää silmään heti: on kuin maalaus olkavarressani.

Ja entäs sitten Kotialfa? Kotialfa katsoo molempia surutta ja suoraan, sekä rintavarusteluani, joka onkin tullut jo tutuksi sekä tatuointia, joka vaatii vähän totuttelua.

Mutta mutta. Kun tämä testin osio meni näin, taidan seuraavalla kerralla heittää asiat toisinpäin: avara kaula-aukko Näennäisalfalle ja tatuointi Alfalle.

Siinä saattaakin sitten mennä kirkonkirjat sekaisin.

Ei kommentteja: