tiistai 5. helmikuuta 2013

Keittiöfilosofiaa

Eilen oli taas RAVi-päivä, eli kävin kuuntelemassa, mitä rakas työvoimaneuvojani oli tällä kerralla keittänyt kokoon. Joulukuun tapaaminen ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, sillä olimme sopineet soittoajasta. Kaksi päivää sitä ennen hän kuitenkin soitti minulle ja kertoi ilouutisen, että minun pitäisi täytellä muutama puuttuva lomake. Kyseisiä lomakkeita olimme käsitelleet marraskuun tapaamisella. En ole saanut työttömyyskorvausta koko tämän syksyn aikana ja kysyinkin häneltä, onko minun pakko täyttää kaikki hiivatin paperit. Toinen lomakkeista on ns. näyttö siitä, että oikeasti hakee töitä. Lappuseen pitää kirjoittaa jokaikinen paikka, mitä olet hakenut työttömyyden aikana (tästä syystä minuilla onkin hyvä kuva siitä, kuinka paljon paikkoja olen läpikäynyt, ei siis pelkkää mutu-tuntumaa). Toiseen satuillaan sitten, miten paljon on tehnyt mm. väliaikaistyötä ja ilmoitetaan, onko vielä työnhalijana ja minkälaista työtä tuntimäärältään hakee. Tämän perusteella lasketaan työttömyyskorvaus.

No neuvojani sanoi, että minun ei tarvitse noita täyttää. Koska meillä lojuu kaikenlaista paperiroskaa joka nurkassa, heitin kyseiset lomakkeet harakoille. Nyt joulukuun lopussa sitten sain tietää, että ne pitääkin täyttää ja lähettää mahdollisimman pikaisesti neuvojalleni.

Ja minuahan tietysti nauratti. Mistaä hitosta minä siihen hätään löytäisin kaikki ne paikat, joihin olin marraskuussa hakenut? Onneksi suuri osa hakemuksista oli sähköisiä, joten sain ainakin osan kirjailtua uudelleen mustana valkoiselle. Nyt joulu- ja tammikuun lomakkeiden täyttö oli hankalampaa, kun osa tiesdoista tietenkin oli taas mapitettu ö-mappiin.

Sovimme sitten puhelimessa, että soittelemme kahden päivän päästä uudelleen. Silloin, kun sovittu soittoaika oli. Kyseisenä päivänä ei soittoa kuitenkaan kuulunut. Yritin soittaa neuvojalleni, mutta hän ei ollut tavattavissa. Iltapäivällä kävin vielä palauttamassa blankettini ja kyselin neuvojaani samalla. Ei ollut tavattavissa. Tammikuussa sain sitten tiukkasanaisen kirjeen, että en ollut kuulema ilmestynyt tapaamisellemme. Ja Kissan Viikset. Ei ollut tarkoituskaan, sillä meillä oli soittoaika ja olin yrittänyt häntä tavoittaa. Minulle annettiin tiukka takaraja (muutama päivä) aikaa miettiä, haluanko pysyä toimiston listoilla. No tottakai halusin, sillä työttömyyskorvaukseen oikeuttava työaikarajani alkaa olla täynnä.

Seuraava ilouutinen olikin sitten se, että vaikka minulla nyt jo onkin vaadittu 12 kuukautta töitä 2 vuoden sisällä täynnä, en mahdollisesti siltikään tule saamaan minkäänlaista työttömyyskorvausta. En nimittäin ole enää työtön, koska olen työsuhteessa mieheni työpaikalla ja vaikka se on vain muutama tunti viikossa.

Minut pitäisi ensin irtisanoa, minun pitäisi hakea työttömyyskorvausta ja vasta sen jälkeen minut voisi palkata uudelleen. Eli periaatteessa olen tehnyt syntiä, josta minua rangaistaan, koska olen ottanut, ennenkuin saan työttömyyskorvausta, työpaikan vastaan. Että voihan rähmän käki. Tähän ei auta papit, eikä lukkarit, eikä edes kymmenen Ave Mariaa. Tuskin kiroilukaan.

Ajattelin kuitenkin käydä neuvottelemassa työttömyyskassan kanssa, miten he tilanteen näkevät. Palveluneuvojani kun on aikaisemminkin johtanut minua harhaan, niin ehkä tässä on sama tilanne. Jotenkin tuntuu uskomattomalle, mutta toisaalta taas voisi olla tottakin. Täällä kun kaikilla ei ole automaattisesti oikeutta työttömyysturvaan, niinkuin koto-Suomessa ja mitään ansiosidonnaisia tai peruspäivärahoja ei täällä tunneta.

Että näin on näppylät tällä rintamalla.

Olen myös miettinyt paaaaallllljoooon tulevaisuuttani, vaikka yritänkin ottaa hetken kerrallaan ja välttää malttamattomuutta. Jotakin on kuitenkin vedettävä hihaan Ässän ja Jokerin seuraksi.

Olen päättänyt hakea Helsingin Yliopistoon.

Kuten olen täällä(kin) valituskauteni parhaimpana flow-aikana kirjoitellut, jäi minulta yliopisto-opinnot pelkän laiskuuden takia. Olin päässyt valtiotieteellisen tiedekunnan 5. varapaikalle haussa. Valintakoe oli mennyt hyvin ja ovea kiinni sulkiessani oli tullut mieleeni, että olin vastannut yhteen sosiaalipolitiikan kysymykseen vähän vierestä. Menetetty opiskelupaikka johtui luultavammin juuri siitä ja jotenkin sisuni ei antanut periksi hakea enää seuraavana vuonna uudelleen. Olen katunut tuota päätöstä tähän asti.

Kun elämäni on nyt kuitenkin kiertänyt ympyränsä sulkeutuen tiettyyn pisteeseen, josta aloitetaan uusi, ajattelin sulkea myös tämän ympyrän ja kokeilla. Se ei pelaa, joka pelkää ja filosofian laitoksen pääsykirja Platonin "Valtio" on jo ostettu, otettu selvää hakumenettelystä ja valintakoepäivä merkitty kalenteriin.

Mutta tässäkin asiassa on mutta.

Olen nimittäin ajatellut, että jos nyt jostakin kumman syystä satun pääsemään sisään, yritän vaihtaa opiskeluoikeuteni tänne. Sekin nimittäin näyttäisi olevan pienten kiemuroiden jälkeen mahdollista ja saisin jäädä paikkaan, jossa minulla on asunto, työpaikka, joka mahdollistaisi myös opiskelun ja jossa varmasti valitsemani alan opiskelua arvostettaisiin ja jopa tuettaisiin. Kyseisessä keittiössä kun on paljon avaraa tilaa filosofoida kokkailun lomassa. Sekä täällä on tietysti tyttäreni. Ja kotikaupunki, jonka tunnen yhtä omakseni, kuin Tampereen ja Tokion.

Jos tuo siirto sitten ei olisikaan mahdollista, on asiaa mietittävä uudelleen.

But when there is a will, there is a way.

Ei kommentteja: