maanantai 25. helmikuuta 2013

Pääsiäisangsti


Aamulla on viileää ja selkeää. Päivällä paistaa aurinko kirkkaasti ja lämpimästi, mutta ilma tuntuu vieläkin viileälle. Pikku purot alkavat solista katujen varsilla. Illalla on valoisaa kuuteen asti, alkaa viilenemään ja pikkupurot jäätymään pikkuhiljaa. Yöllä on kylmä ja kadut jäätyvät. Aamulla alkaa olla valoisaa ja viileää ja selkeää. Päivällä paistaa aurinko kirkkaasti.

Täydellinen kevät.

Ja minulla on angsti.

Viimeviikon romahdus johtui ehkä suurimmaksi osaksi siitä, että olin väsynyt ja puolikuntoinen, mutta hoksasin tänään sille toisenkin syyn: pääsiäisangstin.

Tällainen ilma on Suomessa normaalisti pääsiäisen aikoihin ja minä tottakai nuhainen, puolikuntoinen ja äkäinen kuin persiiseen ammuttu karhu. Ollut jokainen vuosi ja aina samaan aikaan. Vieläkin enemmän kuin joulua ja uutta vuotta olen inhonnut pääsiäistä. Se on ahdistanut minua ajasta, paikasta tai elämäntilanteesta riippumatta. Aina sama juttu. Ilman sen suurempaa syytä. Ellei nyt ajatella niin, että olen ottanut kärsimysviikon kirjaimellisesti.

Pääsiäisenä haluaisin vajota maan alle ja olla tapaamatta ketään. En haluaisi puhua kenellekään ja ja olla vain omissa oloissani. Pitkäperjantaista pääsiäismaanantaihin: bitte, nicht stören. Jättäkää minut omaan rauhaan riutumaan. Ja pitäkää suklaat hyvänänne.

Tämänhetkinen ilma repii auki vanhoja haavoja ja muistoja, jotka ovat olleet unohduksissa jo pidemmän aikaa. Pääsiäisen aikoihin isäni sairastui ollessani nuori ja joutui sairaalaan. Ei tullut enää koskaan takaisin kotiin. Pääsiäisen aikaan raahasin kouluaikaan aina suksia koulun varastosta kotiin. Siellä ne olivat olleet koko talven, koska olin pidemmän matkan päässä koulussa ja meillä pitkämatkalaisilla oli lupa jättää sukset varastoon sen sijaan, että raahaisimme niitä jokainen hiihtokerta uudelleen kouluun ja takaisin kotiin. Pääsiäisen alla lunta oli jo niin vähän, että oli myönnettävä, että sen talven hiihdot taisivat olla sitten siinä. Alkoi ahdistamaan.

Pääsiäisen alla rakensimme patoja puroihin ja palellutimme jalkamme ja kätemme ja sairastuimme juuri pääsiäisloman ajaksi. Pääsiäisenä ei ollut mitän tekemistä, kun tuohon aikaan kirkkopyhinä jokaikinen paikka oli kiinni. Oli siis tylsää. Siitäkin huolimatta, että sairaana olisi pitänyt kaikesta huolimatta olla vain kotona. Alkoi ahdistamaan.

Pääsiäisenäni Jerusalemissa sattui Ramadanin loppu ja juutalaisten Pessah samaan aikaa kristittyjen pääsiäisen kanssa. Kaupunki oli täynnä. Siis täynnä. Ja kun sanon täynnä, se tarkoittaa samaa, kuin tokiolainen metro ja juna aamuruuhkan aikaan. Ei mahtunut kääntymään, vaan oli kuljettava massan mukana. Alkoi ahdistamaan.

Viime pääsiäisenä mieheni ja minun tarina sai pisteen.

Toki en sitä vielä tuossa vaiheessa tiennyt, vaikka kolmas silmäni olikin jo alitajunnalleni viestin lähtettänyt. Varsinainen tietohan tuli sitten vasta muutama kuukausi myöhemmin... Ja alkoi ahdistamaan. Vietimme pääsiäisemme tytön kanssa kotona kahdestaan miettien, minne posti oli hukannut Sveitsistä tulevan pääsiäispakettimme. Tytöllä oli tylsää, kun kaikki kaverit olivat pääsiäisen vietossa muualla ja itse yritin opetella olemaan puolityhjässä asunnossamme. Alkoi ahdistamaan.

Ehkä pääsiäinen onkin tarkoitettu ahdistuksen ja angstin ajaksi. Toki pitäisi sitten saada myös jonkinlaista helpotusta kolmantena päivänä, mutta eipä vaan ole tullut. Ahdistanut on vielä seuraavalla viikollakin, kun ajantaju on mennyt ihan sekaisin ja ei tiedä enää, mikä päivä on menossa.

Päästäkää minut pois Kallion lisäksi myös pääsiäisestä.

Pliis.




4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kerrankin joku ilmaisee tuntonsa pääsiäistä kohtaan juuri niillä sanoilla, jotka valitsisin, jos osaisin. En ole yksin universumissa. Pääsiäinen sucks!

Jääkarhu kirjoitti...

Minulle joulu on vain välttämätön paha, jolloin saattaa jopa olla hauskaakin tai rentouttavaa, mutta selittämätön vastenmielisyyteni ja ahdistuksenipääsiäistä kohtaan pahenee vuosi vuodelta. Siihen vaikuttaa hyvin suurella todennäköisyydellä kyseinen vuodenaika, se, että ei ole vielä kevät, mutta ei talvikaan, lapsuus- ja nuoruusajan tapahtumat, kaikki yhdessä paketissa.

Nimetön kirjoitti...

Tästä tulee pitkä vuodatus, mutta minäkin inhoan pääsiäistä.

Ihan aluksi luulin sen johtuvan siitä, kun lapsena pääsiäisenä ei ollut oiken mitään tekemistä. Ulkona oli "rospuuttokausi", likaista, märkää. Ei voinut yleensä enää hiihtää, puolisulaneet pellot eivät houkuttaneet ja kenenkään luokse ei menty kylään ennenkuin vasta pääsiäissunnuntaina. Lisäksi tuskaa tuotti se, että inhoan kaikkia pääsiäisruokia lukuunottamatta. Mämmiä ja varsinkin pashaa ja lammasta sain alas vain väkisin, en välttämättä edes silloin. Pääsiäislounas sukulaisten luona oli ihan hirveää tuskaa ja sitä olikin kivasti kaksi päivää aikaa murehtia ennen ko. tapausta. Kun ei ollut mitään tekemistä.

Sitten luulin tilanteen johtuvan siitä, että pääsiäinen on ainakin Suomessa juhlapyhä jonka kristillisen merkityksen eteen ei ateisti voi vetää mitään verhoa. Olen siis neljä päivää vapaalla koska kansakuntani valtio on kristillinen ja muistelee 2000 vuotta sitten kuolleen juutalaisen nousua kuolleista. Se tuntui jo teini-ikäisenä täysin naurettavalta.

Tämän jälkeen luulin inhoni johtuvan siitä, että syistä joita minun on hankala ymmärtää vihaan kevättä ja jos nyt jotain ateisti voisi yrittää tehdä, pääsiäistä voi yrittää viettää kevään valon juhlana. Se kuitenkin vain pahentaa tilannetta kohdallani, koska keväässä ei vaan ole mielestäni mitään juhlimista. Valo on raakaa ja sen lisääntyminen tuntuu vain pahalta.

Opiskeluaikoina kevätangsti saavutti uuden maksimin kesätyönhakuruletin myötä. Usein niiden "kiitos, mutta ei kiitos"-viestin kasa oli jo merkittävä maaliskuussa ja ahdistus saavutti kulminaatiopisteensä pitkänä viikonloppuna jolloin mitään ei oikeastaan voinut enää tehdä asian eteen ja olit nalkissa omien ajatustesi kanssa koska vapaata aikaa yhtäkkiä oli. Tai sitten humalassa, mutta eipä sekään paljoa auttanut.

Sitten kuvaan astui ex-aviomieheni vanhemmat joiden luona vierailimme usein pääsiäisenä koska he asuivat kaukana ja siinä oli kivasti pyhiä matkustaa. Joten sitten nieleskelin taas tuskaisesti lammasta ja pashaa ja sitä saamarin mämmiä koska "kaikkihan nyt mämmistä/lampaasta/pashasta tykkää". Kaikki sukulaiset olivat miehen sukulaisia, vieras talo, vieraat ihmiset ja tavat ja vatsa pinkeänä mämmin aikaansaamia suolistokaasuja.

Nyt eron jälkeen, vietän pääsiäiseni New Yorkissa. Enkä aio enää koskaan viettää sitä kotimaassa jos se on minusta kiinni.

Jääkarhu kirjoitti...

Onpas todella hienoa kuulla, että en ole ainoa angstini kanssa.

Minäkin olen yrittänyt löytää jonkinlaista järjellistä selitystä, onnistumatta. Joillekin tulee syysmäsennus, meille ilmeisesti pääsiäisangsti. Itse olen kevät- alkukesäihminen ja elän voimakkaimmin noina aikoina. Syksyllä aloitan paljon uutta... joskus puhtaalta pöydältä pakon sanelemana, mutta silti. Talvet elän jonkinlaisessa horroksessa odottaen kevättä. Pääsiäinen on juuri se taitekohta, joka on kuin hypyssä tuntemattomaan se syvä kuilu kahden paikan välillä.

Hyvää matkaa sulle NYCiin, pidä hauskaa ja unohda pääsiäishapatus ;)