maanantai 11. helmikuuta 2013

Reviirinvaltaus

Kuka osaa laske yhteen 1+1?

Kun otetaan ensitöikseen hajanainen lause tästä postauksesta -> ja liitetään siihen tämä -> niin mitä saadaan aikaiseksi?

Jääkarhu on kuitenkin syytön asiaan.

Olen saanut jälleen ruhtinaallisesti omaa rauhaa koko viikonlopun ja tämän päivän tyttäreni ollessa hiihtolomalla isänsä kanssa. Olenkin pistänyt hihat heilumaan. Feng Shui intuitioni yritti väittää minulle, että huoneessani oleva lasi-metallipöytä, joka on siis maaelementtiä, yrittää peittää tuliluonteeni alleen. Niinpä sitten vaihdoinkin lasipöydän keittiöömme ja otin keittiössä olevan vähän pienemmän puisen pöydän huoneeseeni. Täytyypi sanoa, että vaihdos oli edullinen molemmille huoneille, luonteestani en osaa sanoa.

Mutta mikä tärkeintä, sain hankittua vihdoin ja viimein verhot kolmeen huoneeseen: omaani, tyttäreni sekä olohuoneeseen. Nyt olisi vielä keittiö ja "vierashuone" sekä multimediahuone jäljellä. Toki kahden viimeisen osalta joutunen nyt odottelemaan, sillä haluaisin vaihtaa niiden paikkaa ja siihen tarvitsen vähän lihaksikkaampaa apua. Tai edes tyttäreni, joskos nyt saisimme roudattua pari sohvaa ja sänkyä yhteisvoimin huoneesta toiseen ja toisesta huoneeseen. Erään ystäväni sanoin pitäisi tehdä niin, että tyhjentäisimme molemmat huoneet ja täyttäisimme ne takaisin mieleisellämme tavalla. Toki luulen, että joudun sitten loppupeleissä tekemään kaiken itse, kun tyttäreni keksii jotakin tärkeämpää tekemistä.

Mutta nyt tuntuu hyvälle. Reviiri on vallattu.

Jään jännityksellä odottamaan, millä kaikella ja mitä kaikkea mieheni huomenna tänne tultuaan omilla tavaroillaan peittää. Jääkaapin kamat tottakai itsestäänselvästi.

Vuositavoitteet alkavat saada vähitellen uutta väriä päälleen ja kohta kohdalta kokonaisuus alkaa hahmottumaan uudelleen ja muuttumaan. Muutama muukin kohta periaatteessa voisi olla jo punaisena, mutta valitettavasti odotan vieläkin jonkinlaista takapakkia, joka vetää itsetuntoni jälleen maan tasalle, ellei jopa alle. Tai jään alle, jos tarkemmin ajatellaan. Vaikka taakseni en välttämättä enää katsoisikaan, takaa tulevat varjot venyvät välillä pitkinä ylitseni ja muuttavat takana olevat asia muodottomiksi ja pelottaviksi ja peittävät alleen edessä häämöttävän valon.

Itsetuntoni on hyvin herkkä ja pienikin asia saattaa saada sen tällä hetkellä särkymään. Miksi minulla olisi oikeutta minkäänlaiseen onneen ja onnellisuuteen? Miksi edes yrittää mitään parempaa tai hankkia itselleen parempaa asemaa, kun kaikki kuitenkin lopulta sortuu kulma kerrallaan? Aivan niinkuin on aina ennenkin tehnyt. Pelkään, että jokainen tekemäni päätös, päätin sitten niin tai näin, vie vain kohti samaa lopputulosta. Täydellistä kaaosta. Jos jokin asia menee yhtään paremmin, niin varmasti jokin toinen asia kirjaimellisesti kusee nilkoille.

Päivä päivältä eläminen on rasittavaa ja vaativaa. Siihen on vain opittava. Opittava olemaan muistelematta menneisyyttä, jota ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi ja joka niitä varjojaan yrittää päälleni heitellä. Opittava olemaan murehtimatta tulevaisuutta, joka on - niin no tulevaisuus, jota ei voi tietää. Kohdallani on ehkä ollut vaikeinta oppia olemaan tekemättä suunnitelmia, koska jokainen asia on niin hauraan langan varassa, että tilanteet muuttuvat päivittäin.

Sen verran kuitenkin tulevaisuudesta tiedän, että viikonloppuna odottaa Suomilandia. Lumi ja jää, jonka alle en aio vajota. Suomilandia, kylmä ja loska.

Suomilandia ja ystävä.

4 kommenttia:

Prinsessa kirjoitti...

Ei täällä kylmä ole, nollaa pukkaa. (Ja loskaa...) Jospa joku herrasmies kantaa pahimpien rapakoiden yli? ;)

Tervetuloa pohjoiseen Prinsessan valtakuntaan!

Anonyymi kirjoitti...

Mä en malttais lähteä kuumien katolilaisten kaapumiesten seurasta...

Jääkarhu kirjoitti...

Hih, löytyyhän Suomestakin kuumia Ortodokseja ;)

Jääkarhu kirjoitti...

Prinsessa kuules... oli muuten sitten kylmä!