sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Uusjako

Parin kimurantin päivän jälkeen tyttäremme on ilmoittanut, että ei haluakaan Suomeen.

Purkausta seuraavana päivänä pystyin juttelemaan hänen kanssaa neutraalisti asiasta ja hän kertoi purkauksen johtuneen siitä, että oli tullut ikävä kavereitaan ja koska täällä niitä ei ole vielä monta,  ajatus Suomesta tuntui hukuttelevalle. Nyt hänen luokalleen on tulossa uusi tyttö, jonka hän tuntee entuudestaan ja toisen jo kaveriksi asti ennättäneen tytön kanssa odottavat tämän  tuloa urheiluloman jälkeen innokkaasti. Jäämme siis katsastamaan tilanteen ja miettimään jatkoa kaikkien kannalta parhaimmaksi. Itse en ole valmis jättämään tämänhetkisiä kuvioitani ihan pienestä syystä ja aloittamaan taas kaikkea alusta ja ihan tyhjästä.

Käteeni on nimittäin heitetty jälleen uusi kortti, joka näyttää hyvälle. Riippuen siitä, oliko se ensimmäinen Musta Pakka vai mikä. Kyseisen kortin kääntö kun on vielä kesken ja vain vähän kulman alle olen uskaltanut kurkistaa.

Mieheni työpaikka (en tiedä, miksi kutsun sitä mieheni työpaikaksi, vaikka itsekin nysyiseltään kuulun kiinteään kalustoon) on yhteistyössä erään toisen institution kanssa. Tässä paikassa on myös keittiö ja kyseisen keittiön hengetär, jonka piti jäädä eläkkeelle 2 vuoden päästä, on ottanut lopputilin. Jo heti alkumetreillä minua on suunniteltu kyseiseen paikkaan ja siihen jo alustavasti kysyttykin syksyllä melkoisen alkuvaiheessa. Paikka on siis avautumassa tämän kevään aikana ja huhujen mukaan sitä tullaan tarjoamaan minulle.

Ja minullehan kyseinen paikka sopisi kuin hanska käteen. Kyseessä on myös osa-aikainen toimi, jonka voisi koordinoimalla yhdistää tämänhetkiseen työhöni. Molemmissa paikoissa voisin tehdä omatoimisesti työni, päättää siihen kuuluvista asioista lähes 100% itse ja pyytää pomoportaalta vain hyväksyntä toimilleni etukäteen. Paikka on siis nimenomaan sellainen, mitä olen hiljaa sisälläni - välillä myös ihan ääneen lausuen - toivonut. Vieläkään en kuitenkaan olisi ihan täysipäinen... siis täysiaikainen, mutta aika lähelle sitä ja palkkakaan ei ole mikään huono. Jopa muutaman frangin enemmän, kuin mitä tulisin vapailla markkinoilla saamaan. Sen lisäksi huhu kertoo myös sen, että jostakin olisi tulossa vielä kolmastkin paikka, mutta tämä on vielä aika kysymysmerkkinä kaikille.

Mieheni pomo on kuullut eroaikeistamme jo viime marraskuussa. Jotenkin hän ei ole realisoinut asiaa ja käsitellyt miestäni ja minua yhtenä pakkauksena, josta toinen osa tekee tietyt asiat ja toinen tietyt. Viime viikolla hän oli jostakin kuullut, että emme periaatteessa ole enää yhdessä ja saanut pienimuotisen shokin. Hänen ensimmäinen huolestunut kysymyksensä oli ollut: "Mutta jääkö Jääkarhu nyt tänne, vai onko lähdössä pois..." Onneksi vastaamassa oli henkilö, jonka kanssa olen puhunut tilanteestamme enemmänkin ja joka osasi vastonata oikein: "Jääkarhu on itsenäinen henkilö, joka tekee päätöksensä itse. Tämä tilanne on jatkunut jo pidempään ja Jääkarhu on päättänyt jäädä."

Samana iltana miehelläni oli työpaikkakokous ja oli kertonut avoimesti kaikille hallitukseen kuuluville asioiden laidan Nyt kaikki on kirjoitettuna pöytäkirjaan ja kukaan ei voi enää tulla sanomaan, että ei ole tiennyt asiasta ja että se tulisi yllätyksenä. Suurin osahan oli jo tiennytkin, vain parille henkilölle tieto tuli yllätyksenä. Joku siellä ruudun takana tietysti nyt kysyy, että mitä ihmettä tämä kaikille hallituksen jäsenille kuuluu. Sanottakoon sen verran, että kyseinen työpaikka on luonteeltaan sellainen, että tämmöinen asia on siellä oltava avointa tietoa. Eli mistään normitoimistosta ei siis ole kysymys.

Mieheni oli myös sanonut, että minua koskevat asiat tulisi hoitaa suoraan kanssani, ei hänen kauttaan, niin kuin pomollamme on ollut vielä tähän asti tapana. Toinen pomoportaan henkilöistä on jo jokin aikaa puhunut suoraan minulle ja asiat ovat  sujuneet huomattavasti paremmin ilman välikäsiä. Nyt kun saisimme vielä tämän toisen henkilön uskaltamaan puhua minulle suoraan. Toisaalta se, mitä teen, ei välttämättä edes hänen väliintuloaan vaadi. Toisen pomon - eli nimenomaan sen, joka kanssani jo uskaltautuu neuvottelemaan - kanssa yhteistyö on läheisempää.

Kaiken kunniaksi olen käynyt pitkästä aikaa hörppimässä muutaman kofeiinittoman soijalaten Starbucksissa. Maistuu ihan yhtä hyvälle kuin ennenkin ja tuo muistoja mieleen. Vaikka aikaa onkin kulunut vain puoli vuotta, on niin paljon ennättänyt tapahtumaan, että aika tuntuu huomattavasti pidemmälle. Edellisellä kerralla hörpin kahvini lähestulkoon itkua samalla niellen, nyt pystyin kiinnittämään ympäristööni jo enemmän huomiota

Esimerkiksi vieressäni istuvaan miellyttävännäköiseen miekkoseen, joka laihana poikana joi lattensa isolla tötsällä kermavaahtoa ja söi mielettömän ison muffinsin sen kanssa.

Hmmm... se kerma ja muffini nimittäin ;)

Ei kommentteja: