perjantai 1. maaliskuuta 2013

25. Tuhatta.

Se on sitten ennättänyt jossakin välissä käymään niin, että tätä blogia on vähän päälle puolen vuoden aikana käyty lukemassa yli 25-tuhatta kertaa. Ihan hyvä saavutus kaikenmaailman narinalle, valitukselle, tuskalle ja ahdistukselle. Sekä tietysti muutamalle valoisalle ja aurinkoiselle hetkelle, joita viimeaikoina on - pääsiäisangstista huolimatta - alkanut tulla enemmän ja enemmän.

Hyvällä tuulella ja onnellisuudella on huono puolensa. Nimittäin tämän blogin päivittäminen ei ole tuntunut enää yhtä helpolle ja tarpeelliselle kuin ennen. Huonon olon purkaminen tuntuu vaan yksinkertaisesti niin paljon helpommalle, kuin normaalien tai jopa onnellisten tapahtumien jakaminen. Elämääni kuuluva mystiikkakaan ei pääse välttämättä aina tänne -  ette te kaikkea kuitenkaan uskoisi, vaikka kuinka yrittäisin tapahtumia järjellä selittää. Tapanani kun kuitenkin on värittää asioita omilla väreilläni ja maustaa ne makuisiksini. Välillä suolalla, välillä pippurilla ja onpa mukaan mahtunut välillä ripaus chiliä ja tummaa suklaatakin. Kaikki kuitenkin totta kuin vettä.

Kun aloitin huonon oloni purkamisen, luin jostakin avioeroja käsittelevästä julkaisusta (taisi olla netti - en muista kuitenkaan sivustoa), että kannattaa käyttää tämä kärsimyksen aika hyväkseen ja nauttia siitä siinä mielessä, että se tuo ihmiselle valtavaa määrän luovaa voimaa. Nauroin ajatukselle: vai että pitäisi vielä nauttia, vaikka maa on kadonnut jalkojen alta ja tulevaisuuden edessä on pelkkä musta seinä. Nyt jälkikäteen olen kuitenkin valmis allekirjoittamaan ajatuksen. Aikaisempia tekstejä lukiessani olen jopa sitä mieltä, että osa niistä on kohtuullisen hyviä ja samanlaista aineistoa en olisi saanut kasaan ilman sitä kärsimystä, jota olen työstänyt. Tarinastani on helppoa erottaa myös shokin klassiset eri vaiheet:

www.miesklinikka.fi:

1.SHOKKIVAIHE (2 viikkoa) - ahdistuneisuus, levottomuus, tapahtuman jatkuva kelaaminen päässä. - univaikeudet - ruokahaluttomuus. 

Omassa tilanteessani tämä vaihe taisi kestää vähän pidempään.

2.VIHAVAIHE -viha ja lepppymisen tunne tyypillisesti vaihtelee, jopa päivän aikana. Vihavaiheen tarkoitus on raivata tietä anteksiannolle.

"Holding on to an anger is like drinking poison and expecting the other person to die - Buddha" Tämänkin opin jossakin vaiheessa ja sen tajuttuani kaikki alkoi mennä parempaan suuntaan.

3.SELITYKSEN, SYYN HAKEMINEN -syytökset, palapelin rakentaminen, loogisen syyn hakeminen puolisolta, itseltä, itsesyytökset.

Tuttua on: mitä olisin voinut tehdä toisin? Miksi minulle kävi näin? Mitä vikaa minussa on? Miksi mieheni teki, mitä teki? Miksi? Minulla taisi kylläkin 2. ja 3. vaihe mennä toisinpäin. Vai olisivatko olleet päällekäin?

4.OMAN ARVOSTUKSEN PÄIVITYS -uusi look, uudet vaatteet, uusi auto, uuden parisuhteen kiihkeä etsiminen.

Pakko tunnustaa... joo... mennään osittain vielä tässä vaiheessa, osittain menty jo yli... Auto kuitenkin puuttuu.

5.SURUVAIHE, LUOPUMINEN ALKAA -jos on uskaltanut luovuttaa. Vaarana on turvallisuushakuinen kompromissi, joka vain pitkittää henkistä ahdinkoa. Lopullinen ero tarjoaa tässä portin uuden alkuun. Tämän faktan työstämiselle on annettava aikaa, tilaa (erillään asuminen ) ja mahdollisuus keskusteluihin ystävien ja ammattiauttajien kanssa.

Kiitos ystäville, kiitos teille kaikille lukijoille, jotka olette antaneet ajattelun aihetta kommenteillanne ja sanoillanne. Työpaikalta löytyisi ammattiauttaja, itseasiassa jopa kaksi, jos tarve avautumiselle tulee. Toinen, jolle en voisi sattuneista syistä puhua, on käynyt läpi samanlaisen tilanteen ja toinen, jolle voisin kuvitella puhuvani, ei ole ollut samassa tilanteessa. Pitäisikö sitten puhua molemmille yhtä aikaa, vai? Totta on, että tilanteemme, joka tietyistä realistisista syistä jatkuu, miten jatkuu (eli asumme osittain vielä yhdessä, 2 yötä viikossa) on hidastanut uudelleen alkamisen ja irtipäästämisen prosessia. Kuitenkin, uutta matoa on pikkuhiljaa sovitettu jo koukkuun. Osittain elän tässäkin vaiheessa. 

6.UUDEN RAKENTAMINEN -luottamuksen palautuminen itseen ja elämään

Osittain olen päässyt koskettamaan jo tätäkin vaihetta: en ole enää se maailman tyhmin ja ällöttävin nainen, joka ei kelpaa kenellekään, vaan ihan reipas ja osaava ammattilainen työssään, joka saa työkaverinsa hymyilemään ja nauramaan sekä jaksaa hymyillä jo itsekin. Siviilissäkin ihan fiksu ja filmaattinen. Joskus.

7.VAKAAMPI ONNELLISUUS

Eronnut nainen on kuulema paras kumppani. Tätä odotellessa sekä sitä, että myös toinen mahdollinen osapuoli asiasta kuulee.

Count your blessings!

Niitä on kertynyt puolessa vuodessa aika monta.

Ei kommentteja: