lauantai 23. maaliskuuta 2013

Energialataus

Marraskaktuksellakin taitaa olla oma lataus,
kun kukkii tähän aikaan.
Tiedättekö, miltä tuntuu, kun koskettaa toista ihmistä ja lävitsenne kulkee energialataus, joka saa melkein tärisemään? Kun otatte toista kädestä kiinni tervehtiäksenne ja läpi kulkee kuin sähköisku, joka saa melkein hiukset nousemaan pystyyn ja varpaat kippuralle? Tiedättekö, miltä tuntuu, kun toisen katse polttaa? Ja tuon katseen aistii, vaikka ei itse katsokaan, vaan seisoo selkä toiseen päin, mutta vaistoaa toisen läsnäolon lähellään niin, että se saa pään kääntymään? Tiedättekö, miltä tuntuu seista toista ihmistä lähellä ja tämä toinen ihminen vetää puoleensa kuin magneetti? Kuin valo koiperhosta. Kuin puuro hullua. Tiedättekö, miltä tuntuu, kun käsi on jo nousemassa koskettamaan toisen käsivartta, mutta täysin voimin pitää taistella tätä vetovoimaa vastaan? Vetovoimaa, joka tuntuu paljon voimakkaammalle, kuin maan vetovoima ja saa käden nousemaan melkein itsestään. Tiedättekö, miltä tuntuu, kun ei saa koskea, vaikka mieli tekisi.

Minäpä tiedän. Kuten tämän blogin ensimmäisessä postauksessa opin tuntemaan sen, miltä tuntuu, kun maa katoaa jalkojen alta.

Se tuntuu... teki ensin mieli sanoa kurjalle, mutta tarkemmin ajateltuna se tuntuu kyllä kaikkea muuta kuin kurjalle. Se tuntuu jännittävälle. Se tuntuu vähän kivuliaalle. Se tuntuu siltä, että on mahdotonta pitää ajatuksiaan koossa ja keskittyä siihen, mitä juuri oli tekemässä. Se saa miettimään sitä, miltä toisesta osapuolesta mahtaa tuntua. Edes puoliksi samalta? Sekin olisi jo paljon. Se saa miettimään omaa elämäänsä taaksepäin ja muistelemaan, onko koskaan aikaisemmin tuntenut samalta.

Enpäs olekaan.

Olen mielessäni käynyt läpi kaikki ihasukseni alkaen nuoruusajasta nykyiseen tulevaan entiseen mieheeni. Tiedän, että olen miestäni aikanaan rakastanut, paljonkin, mutta jossakin vaiheessa tulinen rakkaus on vaihtunut kiintymykseksi ja turvalliseksi yhteiseloksi. Kiintymys on yhä vieläkin jäljellä, vaikka paljon muuten emme enää olekaan tekemisissä, muuten kuin työasioissa. Yhä vieläkin pystymme nauramaan samoille asioille ja yhä vieläkin pystymme toimimaan tiiviinä tiiminä. Luulin, että en ikinä pääsisi symbioosistamme irti ja tulisin elämään loppuelämäni katkerana eronneena naisena, istuen kiikkutuolissa ja sylkien lattialle. Puoli vuotta sitten luulin maailmani loppuneen ja etten enää koskaan tuntisi yhtään mitään muuta kuin katkeruutta, pettyneisyyttä ja katumusta sitä kohtaan, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä.

En ole ketään toista - siis en edes nykyista tulevaa entistä miestäni - kohtaan tuntenut samaa vetovoimaa kuin nyt tunnen. Ilmassa on ilmeselvä, melkein käsinkosketeltava ja metrien päästä aistittava sähkölataus. Kun toisella on sitten tapana vielä tulla seisomaan ihan iholle kiinni, niin kyseisestä latauksesta voisi melkein ladata  kännykkänsä täyteen tai sähköä verkkoon.

Eräässä työpaikkamme toimipisteessä käydään läpi seksuaalisen häirinnän tapausta. Kyseessä on naispuolinen työntekijä, joka oli samassa asemassa kuin minä. Teki siis töitä pyydettäessä silloin kun töitä oli. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Eräässä asiakastapahtumassa oli sitten käynyt niin, että tuttu asiakas oli koskettanut, ihan niinkuin vähän huomaamatta, hänen rintaansa. Seuraavalla kerralla oli tapahtunut samalla tavalla, eli kysymyksessä ei ollut enää vahinko. Sattuipa vielä kolmannen ja neljännenkin kerran. Tässä vaiheessa nainen kertoi asia pomolleen. Pomo ei uskonut. Nainen puhui myös tämän asiakkaan kanssa. Tämä ei ottanut kuullakseen. Nainen soitti myös asiakkaan (tutulle) vaimolle. Tilanteeseen ei tullut parannusta, nainen tunsi itsensä seksuaalisesti häirityksi ja pettyneeksi työpaikkaansa, ettei asiaa otettu todesta ja ettei kukaan tehnyt sille mitään.

Niinpä nainen päätti tahdä asiasta julkisen. Työpaikkamme yhteiskunnallinen merkitys tekee asiasta vieläkin hankalamman, kuin jos kysymyksessä olisi mikä tahansa firma - en tietenkään tarkoita tällä sitä, että epätoivottu seksuaalinen häirintä missään olisi hyväksyttävää. Nainen on rohkea ja esiintyy omalla nimellään.

Joka paikassa, työkavereiden kesken ja asiakassuhteissa pidetään matalaa profiilia häirintäsyytteiden pelossa. Kädet pysyköön siis vaikkapa taskussa, kiinni jossakin, ettei tahtomattaan eksy vääriin hipaisuihin. Omasta kuormasta ei syödä.

Tänään on Earth Hour - muistakaahan kaikki sammuttaa puoli ysiltä illalla. Omia latauksia saa käyttää!

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Tiedän, miltä se tuntuu :)

Onnitteluni! Pidä tästä kiinni, äläkä päästä pakenemaan! Olet kilauttanut pääpotin :)

Terveisin "Säännöllinen lukijasi"

Jääkarhu kirjoitti...

Pidän kiinni kynsin ja hampain, jos se vain minusta on kiinni ;)