keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ihana-Kamala-Flow - ihan kamalasti alkaa kohta pelottamaan


Luonto valtaa alaa
Minulla on menossa jokin ihmeellinen, outo Flow, joka imee mukanaan kuin magneetti. Tuntuu, kuin leijuisin puoli metriä maanpinnan yläpuolella ja jokapuolelta satelee kiitosta ja hyvää mieltä.

En jaksanut sitten olla miehellenikään vihainen, vaikka tekemisieni arvostelun lapsellemme selkäni takana otikin puheeksi. Ihan rauhallisissa merkeissä huomautin, että kannattaa varoa vähän, mitä suustansa ulos päästää, sillä jo psykologinkin arvion mukaan tyttö on avoin ja rehellinen, eli toistaa kyllä pyydettäessä kaiken, mitä on sanottu. Usein myös ihan pyytämättä ja varsinkin silloin, kun se on hänelle itselleen hyödyllisintä. Niin on tyttömme kanssa ollut oikeastaan aina ja tulee varmasti aina olemaankin. Pidän sitä oikeastaan ihan hyvänä asiana.

Miehenikin oli huomaavainen ja toi Espanjasta mukanaan pari pulloa erästä perussuosikkiviiniäni, sekä punaista, että valkoista, ja ihan tuliaisia pyytämättä, joten sekin vähän tasoitteli kärkkäimpiä, jo valmiiksi valittuja sanojani. Kun muutenkin elämä on viimeisinä päivinä ollut kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti pelkkää auringonpaistetta, niin kukapa siinä jaksaisi pahaa tuulta pitää yllä. En ainakaan minä. Kohta hymyilen kilpaa Naantalin Auringon kanssa. Katsotaan, kumpi vetää paremmaksi. Paitsi jos osat vaihtuvat ja siitä tuleekin Agri Böödsi... Ei, ei saa. Onneksi sen luonne ja hyväntuulisuus ovat kuitenkin vahvemmat kuin omani, vaikka hyytävää viimaakin olen välillä tuntenut. Mutta se ei ole onneksi kestänyt kauan.

Tässä kaiken onnellisuuden - niin, voin ihan käsi sydämellä sanoa, että tunnen itseni onnelliseksi - keskellä pienen pieni pikkupiru istuu kuitenkin olallani ja yrittää sönköttää väliin: "Jossakin on se koukku, rakas Jääkarhu. Varo sitä!"

Niin, missä on se koukku? Miksi minulle on nyt viime aikoina annettu isolla kauhalla? Vain siksikö, että voidaan sitten myöhemmin vaatia vielä isommalla kauhalla takaisin? Olenko matkalla suden luolaan tietämättäni? Mikä on se seikka, joka minulta jää tässä pinkkien lasieni takana nyt näkemättä? Missä on se totuttu raadollisuus? Missä on talikkoni, jolla voin tonkaista paskakasan alle tarkastaakseni, mitä siellä on vielä tarjottavaa?

Haluaisin uskoa, että tämä on nyt ylämäkeni alku. 

Jos asiat etenevät tulevaisuudessa samaa vauhtia, kuin mitä nyt viime aikoin on mennyt, niin kohtahan tässä alkaa olla onnellisuutta ihan liian kanssa. Ettei vain kävisi  lopulta niin, että kun olen nyt saanut elämäni yhden kulman melkoisen hyvään kuntoon, niin muutkin, jokin aika sitten romahtaneet kulmat rakentuvat vähitellen kuntoon. 

Työ: hanskassa. 
Koti: puoliksi hanskassa. 
Elämän tasapaino: matkalla hanskaan, 
Rakkauselämä: täysin poissa hanskasta. 
Mutta kun yksi asia on kunnossa, voi keskittyä rakentamaan muita.

En aio antaa pikkupirulle periksi ja uskoa sen supinoita. Se on jauhanut roskaa elämäni jokaisessa käänteessä, ollen välillä toki oikeassakin, mutta tässä ja nyt aion luottaa positiivisen ajattelun voimaan ja taistella tämänkin tien loppuun asti.



Mikä hemmetin Flow... Siinä on vain yhden kirjaimen ero sanaan Low...
Nyt Katti kuonos tukkoon tai se turpoo tukkoon...

2 kommenttia:

Riski Rouva kirjoitti...

Hienoa! Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja olen tosi iloinen puolestasi, että asiat alkavat järjestymään! :)

Jääkarhu kirjoitti...

Kiitos, Riski Rouva! Niin minäkin ;)