perjantai 31. toukokuuta 2013

Autolla ajetaan varovasti, ettei kaadu se kallis lasti 2

Avain? Mikä se on? Minne se laitetaan?
Kävin taas kääntymässä - autolla.

Olen selvittänyt Savonlinnan tiet mäkilähtöineen ilman käsijarrua pelkällä jarru-kytkin-kaasu - kombinaatiolla ja nopealla jalalla. Täällä näinä muutamana ajokertanani olen joutunut pakosta opettelemaan käyttämään käsijarrua, sillä muuten auton perä rullaa suoraan takanatulevan keulaan, olipa jalka sitten miten nopea tahansa. Ja takaahan tulee näissä maisemissa aina joku, keula suoraan kiinni edessäajavan persauksiin. Ja aina sellainen risteys, jossa joutuu pysähtymään ja odottamaan, on jostakin kumman syystä ylämäessä. Koko kaupunki tuntuu olevan pelkkää ylämäkeä, meni minnepäin tahansa. Kaikki alamäet on luultavasti viety vuoristoon hiihtäjien iloksi.

Nyt kun mäkilähdöt alkavat pikkuhiljaa sujua, tutustuin aivan uudenlaiseen ongelmaan.

Meillä on käytössämme Car Sharing, eli olemme jäseniä firmassa, jolla on autoja parkissa joka nurkalla ja joka puolella kaupunkia. Kun tulee tarve ajaa jonnekin, varaamme auton netissä tietyksi ajaksi ja käymme noutamassa sen haluttuna ajankohtana. Auto, jolla lähdemme liikenteeseen, ei välttämättä ole aina sama, vaikka toki yritän saada alleni sen, joka on lähimpänä ja johon olen jo tottunut.

Ulko-oven saamme auki vilauttamalla magneettijuovaista jäsenkorttia ikkunan lukijassa, ja varsinainen avain löytyy lokerosta auton sisältä.Tänään jäin monttu auki hölmistyneenä katsomaan auton rattia, sitä osaa, mihin avain normaalisti laitetaan. Ei näkynyt minkään maan avaimenraikää. Ei näkynyt myöskään minkäänlaista lokeroa, jossa avaimen olisi tarkoitus olla. Siinä sitten ihmeissäni availin kaikki mahdolliset luukut ja lokerot ja samalla mietin, mihin minä sen avaimen sitten oikeastaan tunkisin, jos sellaisen sattuisin löytämään.

Sitten muistin lukemistani ohjeista sen, että auton saattaa pystyä käynnistämään myös nappia painamalla. Heureka! Eli seuraavaksi etsimään nappia, jota painaa. Nappeja oli väännettäviä, painettavia, kierrettäviä, vedettäviä ja käännettäviä. Meni sitten tovi, että löysin oikean paniikin alkaessa luikerrella pääkoppani pariin aivosoluun. Ja arvaatteko tuliko hiki liikennevaloissa, kun se minun käsijarru-kaasu-yhdistemä ei tällä kerralla toiminutkaan kunnolla, ja auto saammui valoihin. Eikä tietenkään avainta löytynyt avainpesästä, kun sellaista ei ollut ja muutama sekuntti meni siihen, kun löysin hämärästi sieltä muistini perukoilta oikean nippulan josta painaa, sekä sain sieltä muistini perukoilta tiedon etusormelleni tästä oikeasta paikasta. Se oli niinkuin huh-huh ja niin pois päin ja missä vit... ketussa se hammatin nappi nyt olikaan.

Jaa ja itse ajo. Muuten meni ihan kivasti ja rennosti. Kaasujalka alkaa olla mallillaan ja kanssaliikenne ei enää häiritse omaa suoritustani. Vielä pari kertaa, niin olen kuin vanha tekijä. Nyt sitten vaan pitäisi johonkin väliin muistaa laittaa se paikallinen ajokortti hakuun ja integroitua siltäkin osalta paikalliseen liikenteeseen.

Ennekuin laitan kortin hakuun, pitääkin miettiä sellainen pikkuseikka (hmmm...), mitä nimeä alan käyttämään sen jälkeen, kun eromme astuu virallisesti voimaan. Jotenkin tulevan entisen mieheni nimi tuntuu tietyllä tavalla kurjalle käyttää edelleen, mutta en kuitenkaan tunne olevani enää sekään sama ihminen, joka olin vielä tyttönimelläni. Se ei ole enää osa minua, vaikka onkin isäni nimi, ja suurimman osan elämääni olen sitä käyttänyt. Olen mennyt mieheni kanssa naimisiin, ottanut hänen nimensä käyttööni, lapsellani on sama nimi ja identiteettini tuntuisi olevan lähempänä sitä nimeä, kuin entistä tyttönimeäni. Jossakin vaiheessa mietin jopa äitini tyttönimen käyttöönottoa, mutta kummankaan maan nimilain mukaan se ei ole mahdollista. Pitäisi ensin muuttaa omalle tyttönimelleni ja sen jälkeen hakea muutosta äitini nimelle. Liian monimutkaista ja hintavaa, kun kaikki dokumentit passista luottokortteihin pitäisi hakea kahteen kertaan uudelleen. Puhumattakaan siitä, että kaikki tuntemani ihmiset menisivät kaikista muutoksista ihan hämilleen. Monellahan on jo sulattelemista siinä, että ylipäätänsä eroamme.

Taidan siis jäädä nykyiselle nimelleni.

Ensimmäinen lakimiehen tapaaminen onkin sitten jo ensi viikon perjantaina, 7.6. Tällä vauhdilla saatamme saada virallisen eron voimaan 13.7. eli juuri sinä päivänä, kun tuleva entinen mieheni teki vuosi sitten pesäeron kertomalla seikkailustaan.

Pitäisikö hommata shampanjapullo jääkaappiin?


4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Suomen lain mukaan saat kyllä ottaa vaikka huomenna äitisi tyttönimen, palaamatta omaasi. Suoraan ylenevässä polvessa löytyvät nimet ovat sellaisia, joihin sulla on oikeus. Tai siis hakemuksen voit tehdä huomenna, kyllä sitä jonkun aikaa käsitellään.

Itse eron jälkeen palasin tyttönimeeni. Vuoden verran mietin, mutta sitten olin varma. Ja tyytyväinen olenkin!

Emmi

Jääkarhu kirjoitti...

Täkäläisen lain mukaan pitää palata siihen nimeen, joka oli ennen vihkimistä. Mutta voi olla kansainvälisessä liitossa ja erossa eri juttu. Pitää ottaa asiasta selvää, vaikka ihan varmuuden varalle. Jollakin tapaa tunnen kuuluvani vielä tämän sukumimen perheeseen ja minulle on tehty selväksi, että olen tervetullut pysymään perheessä erostamme huolimatta.

Vaikea valinta. Pitää miettiä tarkkaan ja punnita kaikki vaihtoehdot. Nimen vaihto olisi tietyllä tavalla selvempää ja tekisi kaikille muillekin selväksi, missä mennään, mutta sitten taas identiteettini on melkoisen sidottu tähän nimeen.

Jääkarhua ei taida voida nimekseen ottaa ;)

Nimetön kirjoitti...

Entäs yhdysnimi; "Tyttönimi-Nykyinen nimi" -tyyliin?
Ellu

Jääkarhu kirjoitti...

Tyttönimi-Nykyinennimi... Jaa,paikalliset ovat roomalaisten ajoista (tai ainakin läheltä niitä) käyttäneet molemmat yhdysnimeä malliin Miehennimi-Naisennimi ja se on ihan virallinen. Lukee jopa hautakivissä ja kaikissa virallisissa papereissa. Täällä olen virallisesti Miehennimi-Tyttönimi, joka sitten suomalaisissa viranomaisissa herättää hämmennystä, vaikka passissa ja muissa juitskuissa lukee vain Miehennimi. Mahtaisi taas viranomaiset kummassakin maassa mennä hämilleen, kun alkaisin käyttämään suomalaista yhdysnimeä...

Olen vähän päätynyt siihen, että ainakin toistaiseksi käytän nykyistä nimeäni. Jos alkaa ahdistaa, niin ainahan sen saa muuttaa myöhemmin.

Vaikka menemällä uudelleen naimisiin...