tiistai 7. toukokuuta 2013

Kaipaus

Juuri kun olen selvinnyt pääsiäisangstistani, hyökkäsi kimppuuni uusi riesa: läheisyydenkaipuu.

Koko tämän kärvistelyvuoden olen yrittänyt selvitä ja selvinnytkin ilman tätä kaipuuta toisen iholla olemisesta.  Olen toki käynyt läpi täydellisen tunneskaalan mustasta vihasta vaaleanpunaiseen ihastumiseen - sanokaa vain tunne, niin kerron milloin, ja mikä sen väri oli. Olen saanut jääpuikkoja ja kylmää vettä niskaani, lämpimiä sanoja, jotka ovat valaisseet päiväni, vierihoitoa ja kaveruuttakin. Tämä kyseinen tunne on jättänyt minut kuitenkin tähän asti rauhaan.

Tiedättehän tunteen? Sen, että haluaa olla toista lähellä. Ihan vaan siinä lähellä, kuunnella sydämenlyöntejä ja hengitystä, tuntea lämmin iho, sanoa muutama harva sana ja vaan olla. Siinä. Lähellä.

En tarkoita sitä tunnetta, että ollaan toisen iholla, vaan sitä, että ollaan toisen iholla, toisen ihon alla, toinen on sama kuin sinä, ei ole välimatkaa, ei etäisyyttä, ei tunteita. Vain se, että ollaan. Siinä. Lähellä. Ja siinä on hyvä olla.

En tarkoita myöskään sitä tunnettä, että ollaan toisen iholla, toisen ihon alla, eroottisesti, mielessä vain se ajatus, mikä Matti Nykäselläkin aina oli (mutta hypätään nyt ensin kuitenkin). Vain sitä, että ollaan toisen lähellä fyysisesti ja henkisesti. Siinä. Lähellä. Ja siinä on hyvä olla. Molemmilla.

Ja siihen tilaan ja tunteeseeseen halutaan palata aina uudelleen. Vaikka mukana ei olekaan tunnetta. Tai no on tunnetta, mutta ei sellaista tunnetta, jota tunteeksi kutsutaan. Vain tunnetta siitä, että kaikki pysähtyy, kaikki on ajatonta. Kaikki on ollut näin tuhat vuotta ja tulee olemaan näin tuhat vuotta eteenpäinkin. Tai ehkä enemmänkin. Ollaan kaksi tuhatta vuotta. Siinä. Lähellä. Ja siinä on hyvä olla. Molemmilla. Eikä kumpikaan halua pois.

Nyt. Aina. Ja ikuisesti.


Ei kommentteja: