keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lähtölaskenta alkaa 1: Tämä eromme riemu ja rikkaus

Tuleva entinen mieheni ilmoitti eilen haluavansa jutella tänään kanssani. Ei kotona, missä lapsemme saattaisi meitä häiritä, vaan yhteisellä työpaikallamme, jossa kävisin tänäänkin kääntämässä kenkäni ennen toiseen paikkaan menoa, ennenkuin kukaan muu tulisi paikalle ja saisimme olla kahdestaan. Halusi ilmeisestikin myös neutraalin, julkisen, mutta siitä huolimatta häiritsemättömän paikan sanojensa ulostamiseen. Näin olisi kenties varmempaa, että en ota pulttia julkisella paikalla niin helposti ja en saa hermoromahdusta, koska tietäisin, että joku saattaisi pyrähtää paikalle sitä todistamaan.

Hän haluaa eron.

Ihan suoran eron. Aikuisten oikean eron. Avioeron. Divorce. Scheidung. Ei separation. Ei Trennung. Ilman mitään vuoden harkinta-aikaa ja asumuseroa, vaan ihan suoraviivaisen eroprosessin, leiman notaarin paperiin ja vapauden. "Cos I´m Free... free falling..."

Jäin vähän haukkomaan henkeäni, sillä vuoden kärvistelyn, jonkinlaisen tasapainon löytymisen yhteiseloomme ja yhdessä asioiden hoitamisen jälkeen hänen päätöksensä ja toiveensa oli kuitenkin yllättävä ja nopea: kun kerran vuosi on näin menty, niin mistäpäin nyt tuulee, kun asia pitääkin hoitaa äkkiä kuntoon? Alussahan hän puhui vähintään kahden vuoden projektista. Juuri tätä olen odottanut jo iät ja ajat, mutta mieh... tuleva entinen mieheni on venyttänyt asiaa niin, että se välillä paukkuu niin, ettei mitään muuta meinaa kuulla. Tottakai olen itsekin helpottunut, sillä olen elämäni pahimman vaiheen jo käynyt läpi ja tullut siihen tulokseen, että elämäni jatkuu ehdottomasti parempana eteenpäin omilla jaloillani seisten. Vapaana ja myös toisille vapauden suovana. Samanlaiseen henkiseen riippuvuuteen en aio enää ajautua ja tulevat suhteeni aion hoitaa molemminpuolisen rauhan ja vapauden saattelemana. Ei turhia sitoumuksia, ei hölynpölyä ikuisesta rakkaudesta, joka ei kuitenkaan kestä (paitsi jos ikuisuus tieteellisesti todistetaan olevan lyhyemmän ajanjakson, kuin tähän asti on oletettu), eikä elämää, kuin paita ja peppu, vaan yksiöiden omien tarinoiden yhdistämistä yhdeksi tarinaksi. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että aion tietoisesti jättää kaiken rakkauselämän ja muun vaaleanpunaisten lasien läpi nähtävän toiminnan muiden hoidettavaksi ja jatkan omaa elämääni erakkona, vaan jotakin aivan muuta. Toki välillä tuo erakoituminenkin kieltämättä tuntuisi sopivalle vaihtoehdolle ja houkuttelee enemmän, kuin laki sallii.

Koputan toki tilanteessa puuta, sillä enhän voi tietää, mitä karma seuraavaksi eteeni tuo. Tämän vuoden aikana olen oppinut, että mikään ei ole varmaa ja linnoituksen nurkat saattavat romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Jääkarhuhan rakentaakin nykyisin igluja, joissa ei ole kulmia ollenkaan. Noin niinkuin ihan varmuuden varalle. Sillä kuten sanottu, koskaan ei voi tietää.

Nurkan takana saattaa toki odottaa jotakin suurtakin. Jotain iloista. Jotakin joka tekee onnelliseksi. Jotakin, joka sinne nurkan taakse hyökkää puun takaa. Voisiko niin käydä myös Jääkarhujen elämässä, vai ovatko tuollaiset sattumat varattu vain parempaa väkeä varten?

Sitä Jääkarhua, joka tämän blogin aloitti vähän alle vuosi sitten, ei ole enää olemassa. Se Jääkarhu on kasvanut. Ei kuitenkaan ihmiseksi, sillä ihmiseksi se ei vieläkään halua, mutta se on kasvanut henkisesti suuremmaksi Jääkarhuksi, kuin mitä se koskaan osasi edes unissaan toivoa ja odottaa. Tämä Jääkarhu ei nuole enää haavojaan ja asu liian lähellä vettä, vaan se on työntänyt juurensa pehmeään maaperään. Siihen kohtaan, johon juuret saa niin syvälle maahan, ettei mikään tuuli saa niitä enää irti. Pähinkin myrsky voi vain taivuttaa, mutta ei irrottaa.

Aika asianajajalle on jo varattu. Huonekaluihin ja koriste-esineisiin lyöty nimileima. Nyt mennään, eikä meinata ja se jonka päätä vauhti hirvittää, hypätköön kyydistä pois.

Pitäkää kiinni housuistanne.

Mutta. Toisaalta, voisinhan sanoa, että en suostu...


4 kommenttia:

Prinsessa kirjoitti...

Älä anna liian helpolla periksi. Näytä kyntesi! Go girl! : )

Emmi kirjoitti...

Mitä "en suostu" käytännössä tarkoittaisi? Vaikuttaako se oleskelulupaasi, taloudellisiin asioihin, muuhun? Nyt kylmä harkinta peliin, sinun etusi ja lapsesi etu ovat ne, joilla on nyt sinulle merkitystä, ei tulevan exän etu.

Emmi

Anonyymi kirjoitti...

Voimia sinulle! Lopullinen ero on rankka juttu, vaikka ajatukseen olisi tavallaan ehtinytkin jo tottua.
terveisin elli

Jääkarhu kirjoitti...

Olet oikeassa Elli.