tiistai 14. toukokuuta 2013

Lähtölaskenta alkaa 2: Kuka olikaan se toinen nainen?



Koivut lepakonkorvilla
Olen pohtinut pohtimasta päästyäni.

Mikä on sinänsä, sillä minulta selkeästi puuttuu siihen tarvittavat työvälineet. No mutta yrittänyt olen ja yrittänyttä ei laiteta. Ei ainakaan kovin pahasti, ja jos laitetaan, niin sitten laitetaan.

Olen sivunnut asiaa jo aikaisemminkin muutamaa otteeseen: kuka on tuo Toinen Nainen?

Toinen nainen on se, joka vie miehen ensimmäiseltä naiselta, eikö? Toinen nainen on se, joka hurmaa miehen niin, että saa unohtamaan sen ensimmäisen naisen. Eikö?  Ja toinen nainen on se, jonka kanssa mies päätyy olemaan, jakamaan elämänsä iloineen ja suruineen, mutta jää kuitenkin ajattelemaan ensimmäistä naista. Eikö? Moni mies palaa lopulta ensimmäisen naisen luo. Eikö?

Siis hetkinen. Kerrataan: "Toinen nainen on se, joka vie miehen ensimmäiseltä naiselta, eikö? Toinen nainen on se, joka hurmaa miehen niin, että saa unohtamaan sen ensimmäisen naisen. Eikö?  Ja toinen nainen on se, jonka kanssa mies päätyy olemaan, jakamaan elämänsä iloineen ja suruineen, mutta jää kuitenkin ajattelemaan ensimmäistä naista. Eikö? Moni mies palaa lopulta ensimmäisen naisen luo. Eikö?"

Mieheni seurusteli Kossisen kanssa ennen tapaamistamme. Kun mieheni löysi minut, Kossinen unohtui hetkeksi ja mieheni hullaantui minusta niin, että päädyimme lopulta naimisiin. Kossinen ja mieheni olivat toki eronneet jo ennen kohtaamistamme kesäyössä, mutta jonkinlainen side oli jäänyt yhdistämään molempia niin, että  kun kohtasivat uudelleen, oli soppa valmis. Oli ollut kiehumassa jo monta vuotta.

Mieheni kertoi kysyessäni, että on avioliittomme aikana ajatellut Kossista useamminkin kuin kerran. Miettinyt luultavammin niitä normaaleja juttuja, kuten mitä toiselle mahtanee kuulua ja mitä tämä puuhailee, mutta myös sitä, miten elämä olisi mahtanut kääntyä, jos he olisivat pysyneet yhdessä. Tai miten olisi elämän kiemurat vieneet, jos mieheni ei olisi tavannut minua ja muuttanut kaukaiseen maahan, jolloin Kossisen side venyi ja paukkui, mutta ei vieläkään katkennut.

Kun asiaa aletaan purkamaan tältä kannalta, tullaan vain yhteen ja ainoaan johtopäätökseen: että se olen sittenkin minä, joka on ollut tietämättään se toinen nainen kaikki nämä vuodet! Että silviisiin. Hyvin suoritettu! Salarakkaaksi en kuitenkaan päässyt. Eihän tuohon maailmanaikaan vielä salarakkaista ollut tietoakaan. Ne ovat vasta 2000-luvun sanahelinää.

Tuonne torniin pitäisi kiivetä
Niin, että kaikenlaista sitä näin kevätaurinko ja yön hiljaiset tunnit mieleen tuovatkaan. Tai sitten hiilihydraattien puuttuminen aivosolukosta.

Superdietiin ruokavalio on nimittäin melkoisen vähähiilihydraattista ja jos olisin liha-kala-maito-kananmuna-syöjä, vieläkin pienemmillä määrillä tossujani kuluttaisin. Kasvisruokailijana hiilihydraatteja tulee väkisinkin enemmän, kun ei oikeasti viitsi pelkkää proteiinijauhetta jokaiseen ruokaan ympätä. Kun sitten liikkun kuitenkin huomattavan reippaasti, niin ei ole ihmekään, kun hiilihydraatiton päänupin keveys pääsee yllättämään hiilihydraattivaraston tyhjentyessä liikunnan aikana.

Eilen innostuin repäisemään salilla ohjelmaan kuuluvan reisi-pakararääkin lisäksi tunnin reippaan kävelyn juoksumatolla. Ohjelmaan se ei toki kuulunut, mutta omaan salirutiiniini kylläkin, joten en voinut jättää pois. Eihän olisi mitään järkeä, jos kuntoa ja perinteistä ruumiinrakennettani parantaakseni alkaisin liikkua vähemmän, kuin aikaisemmin.

Koska ohjelman treeni on erilainen kuin omani, venäläisen ohjaajani kyhäämä rääkki, oli laitteissa painojen hakeminen vähän niin ja näin. Vähän pisti jo miettimään, että jatkaisinko saliohjelmaani entiseen tapaan ja tuunaisin vähän painoja ja sarjoja oman ohjaajani kanssa ja keskittyisin enemmän Superdieetin ruokapuoleen. Kokeillaan nyt ainakin viikko FitFarmin ohjeilla ja katsotaan sitten uusiksi, miten suu laitetaan.

Koska venäläinen ohjaajani on kieltänyt salitreenin tekemisen joka päivä, oli tänään vuorossa aerobinen harjoitus, eli omassa sanastossani kestävyystreeni. Suomeksi sanottuna: jo tutuksi tullut reipas kävely kaupungin ympäri. Vähän lorvailin yhdessä kenkäkaupassa, mutta enpäs ostanutkaan mitään, oli vaan ihan pakko käydä sisällä tsekkaamassa tarjonta kesällä vierailulle tulevaa kaveriani varten. Korot olivat kohdallaan, mutta hinta oli kasvanut korkoa. Toisin oli rättikaupassa... joo, kävin sellaisessakin, kun sattui matkan varrelle. Downshiftaaminen oli kyseisessä kaupassa ihan kohdallaan, kun sadan frangin kolttuja myytiin kahdella kympillä. No ei, en ostanut (kun kerran kuitenkin sitä mietitte).

Soijalattekin maistui hyvälle... Niin, kävin myös hörppäämässä sellaisen. Ja jos nyt joku epäilee kävelyretkeni reippautta, niin sanottakoon, että ensimmäinen etappi, eli kenkäkauppa oli 45 minuutin kävelyn päässä kotoa. Juuri tuon aerobisen treenin verran. Kun sitten kävelin 15 minuuttia seuraavalle etapille, eli kledjukauppaan ja lattelle, sen jälkeen puoli tuntia Grossmünsterille, jonka torniin kiipesin reippaasti ne kaikki 187 porrasta ylös- ja alaspäin, sekä sen jälkeen 45 minuuttia kotiin, niin tuli oikeasti tehtyä tuo aerobinen treeni ainakin kaksinkertaisesti ja kotona käytävä suihkussa hikoilun jäljiltä.

Mutta nyt tullaankin sitten siihen, että tuokin on minulla ihan normipäivän lenkura. Ja jos haluaa, että kehitystä tapahtuu, on ammuttava isommilla panoksilla. Ettei vaan Jääkarhun tarvitse aloittaa juoksutreeniä? Tai vähintään dementiakävelyä sauvojen kanssa. Rullaluistelua tekisi kyllä mieli kokeilla... Pistetäänpä mietintämyssyyn.

Hikoilua ei kuitenkaan aiheuttanut mieheni kanssa vietetty mietintätuokio aikaisemmin päivällä. Hän on vähitellen halukas ottamaan ratkaisevia askeleita eromme suhteen: on ottanut selvää, miten virallinen ero oikeasti hoituu ja mitä sen eteen pitää tehdä ja varsinkin: mitä se maksaa. Niin no, Kossinenhan on miehensä kanssa pikku askeleen edellä, joten sieltä tulee ihan ajantasaista informaatioita.

Nyt vähitellen alkaa ratas liikkumaan eteenpäin junnattuaan pitkään paikallaan, ja mies on heittäytynyt hurjaksi ja alkanut etsiskellä kämppää. Ei täältä, eikä Kossisen kotipaikkakunnalta, vaan puolesta välistä matkaa. Olikin löytänyt jo yhden mahdollisen, käynyt katsomassa sitä ja....

Kuin varjo entisestään?
Siinä vaiheessa oli Kossinen astunut kuvioon mukaan. Oli kysynyt, miksi ihmeessä mieheni haluaa maksaa melkoisen summan kämpästä jossakin toisella paikkakunnalla, kun ei tule kuitenkaan viettämään siellä aikaansa. Käy vaihtamassa vaatteet työpäivän jälkeen ja hyppää samaan junaan, jolla oli sinne tullut ja joka veisi eteenpäin Kossisen luo. Jossakin vaiheessa ei varmaankaan kävisi edes vaatteitakaan vaihamassa. Ne kun ovat oikeastaan Kossisen luona, ja pitäisi roudata sitten tuonne puolimatkan krouviin. No tietystihän tuo oma kämppä antaisi omaa rauhaa, jos ilma tulisi paksuksi Kossisen luona, tai jos muuten haluttaisi olla yksin. Mutta hey, c´mon... Onks järkee, vai ei? Kossinen olikin heittänyt ajatuksen, että kun hänen talossaan (tai oikeastaan hänen eksänsähän sen omistaa) on erillinen pikkuhuoneisto keittiöineen ja kylppäreineen, mieheni vuokraisi sen. Joka tapauksessahan mieheni pitäisi vähitellen alkaa maksaa jotakin Kossisen eksälle, kun kuitenkin viettää aikaansa koko ajan siellä nurkissa ja syö Kossisen ruokaa. Kun tilanne ei kummankaan toisessa pesässä ole vielä selvä, eli molemmat ovat periaatteessa virallisesti naimisissa, tuo kämpän virallinen vuokraaminen, osoitetietojen muuttaminen sinne ja oikeasti siellä asuminen aloittaisivat myös meidän eromme virallisen prosessin. Samoin tytöllämme olisi vierailuidensa aikana tavallaan oma "koti" minne mennä, eikä asuisi samassa Kossisen kanssa.

It´s an uphill climb, but the wiev is great!
Sveitsissä ero aloitetaan asumuserolla, eli parin on todistettavasti asuttava eri osoitteissa. Asumuseron virallistaminen tapahtuu riitatilanteessa oikeudessa, jos puoliskot eivät saa sovittua asioistaan omatoimisesti. Usein kränää tulee varsinkin elatusmaksuista. Täällähän elatusmaksut maksetaan lapselle ja vähemmän ansaitsevalle puolisolle, useimmiten käytännössä naiselle. Molempien talouksien menot ja tulot lasketaan yhteen ja sen jälkeen tasataan puolisoiden kesken, ja katsotaan kumpi maksaa tasoitusta ja kenelle. Tämän lisäksi miehen eläkekassa puolitetaan, koska useimmiten täällä konservatiivisessa ei-subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja ei-kunnallisen päivähoidon maassa äiti on ollut lasten kanssa kotona näiden syntymästä peruskoulun loppuun saakka. Täällä kun ei ole myöskään kouluruokailua ja lapsukaiset kipittävät kahdeksi tunniksi kotiin keskellä päivää murkinoimaan ja purkamaan sydäntään. Tästä syystä äidin eläkekassa ei ole kasvanut vuosikausiin, ja isä joutuu siis jakamaan omansa.

Yleensähän miehen tulot täällä ovat niin isot, että niillä tulee toimeen, kun osaa suunnitella taloutensa. Jos äiti vielä käy osa-aikaisesti töissä, niin hyvä, silloin voi elää jo vähän rennomminkin. Toki väliinputoajia on myös täällä ja tuolloin molempien vanhempien pitää mennä töihin, mikä ei sitten välttämättä paranna kovin paljoa perheen taloudellista tilannetta, sillä päiväkoti ja mahdollinen "kouluruokailu" tekevät melkoisen loven palkkatuloihin. Jos kyseessä ei ole ns. hyvätuloinen pariskunta (lääkäri-juristi tai jotain sinne päin), niin toinen palkoista siirtyy lyhentämättömänä päiväkotiin tai kouluruokapaikkaan. Noin niinkuin kärjistetysti.

Mutta puheenjohtaja, esityslistaan: eli jos pariskunta pystyy sopimaan asiat keskenään, laskemaan tasoitukset  molempia tyydyttävällä tavalla ja niin edelleen, voi sopimuksen tehdä itse, maksamatta maltaita juristeille (jotka sitten siirtävät ne maltaat lyhentämättömänä lapsensa päiväkodille). Sopimus viedään notaarille, joka tiettyä maksua vastaan lykkää leimansa papereihin, joista tulee virallistakin virallisemmat. Kun pariskunta sitten on asunut vuoden erillään ja on vieläkin sitä mieltä, että ruoho on vihreämpää aidan takana, astuu virallinen avioero voimaan. Tämän vaiheen prosessiin en ole vielä ennättänyt tutustumaan, mutta eiköhän siinä mennä sitten kutakuinkin samoilla linjoilla, kuin asumuseron kanssa.

Kun eräs tuttavamme, jonka lapsi on menossa naimisiin valitteli perhetutulle papillemme häiden hirveää hinta-arviota, itsekin eronnut pappimme tokaisi: "Häiden kustannukset ovat pienet verrattuna siihen, mitä ero tulee maksamaan..."

Eli kannattaa miettiä kahteen kertaan, ennekuin astuu avioliiton auvoiseen satamaan. Varsinkin miehen. Varsinkin Sveitsissä.

Ei kommentteja: