lauantai 11. toukokuuta 2013

Mitä Platon tekisi?

Paluu rikospaikalle.

Siitäkin huolimatta, että lupasin lopettaa saman asian jauhamisen päivästä toiseen, aion nyt vielä kerran kiellon päälle purkaa ääääärrrrrrssssyttävän tilanteeni töissä. Tuli nimittäin yön hiljaisina tunteina - kuinkas muutenkaan - mieleeni, että paras tapa opiskella jotakin, on soveltaa se käytäntöön parhaaksi näkemällään tavalla niin, että ymmärtää oman esimerkkinsä tai kokemuksensa kautta, mistä ihmeestä mahtaa olla kysymys.

Eli: mitä tekisi Platon Valtiossaan, jos joutuisi samanlaiseen tilanteeseen, kuin mitä omalle naamalleni on tällä viikolla heitetty? Platon varmastikin alkaisi ensimmäisenä ärsyttämään vastapuoltaan johdattelevilla kysymyksillään. Kysymyksillä, jotka vievät vääjäämättä juuri sitä lopputulosta kohti, jonka hän itse haluaa. Pala palalta hän murentaisi vastapuolen perustelut, iskisi kiinni jokaiseen sanaan ja saisi toisen epäröimään omiaan. Tai suuttumaan. Ja ääärrrrssssyyyyntymään.

Platon Valtiossa kansa jakaantuu kolmeen eri ryhmään. Alimpana luokkana ovat käsityölaiset ja eri ammattien harjoittajat. Nämä keskittyvät tekemisisään vain oman osaamisensa tehtäviin: suutari tekee kenkiä, räätäli ompelee vaatteita, lääkäri hoitaa ihmisiä ja puuseppä tekee puusepän töitä. Kukaan ei hypi toisen osaamisen alueelle. Jokaisella on oma tietty tehtävänsä yhteiskunnassa ja jokainen tietää oman paikkansa.

Seuraavana ryhmänä ovat vartijat ja sotilaat, joiden tehtävänä on huolehtia Valtion ja sen asukkaiden turvallisuudesta. Vartijat ja sotilaat valitaan jo lapsena. He ovat muita kansalaisia kyvykkäämpiä jo pienenä, heidän kykyjään vaalitaan tiukasti varjelluilla opetusohjelmilla ja moraali pidetään turmeltumattomana tiukan sensuurin läpi kulkevien hyveiden opiskelun avulla. Vartijat ja sotilaat elävät omassa yhdyskunnassaan, saavat jälkeläisiä vain omaan yhteiskuntaansa kuuluvien jäsenten kanssa, jotta parhaat ominaisuudet saataisiin geneettisesti jatkumaan (hmmm.... tämähän muistuttaa minua jostakin... mikähän valtakunta se mahtoi ollakaan...). Vartijat ja sotilaat elävät kuin buddhalaiset munkit, eivät omista mitään, eivätkä haluakaan omistaa mitään. Heille riittää se, mitä heillä on.

Valtoin ylimpänä kukkona tunkiolla on filosofi. Tai ryhmä filosofeja. Nämä ovat valikoituneet vartijoista ja sotilaista kerättyään tarpeeksi ikää ja elämänkokemusta, viisautta ja totuutta. He ovat kuin pyhistä pyhimpiä, koskemattomia, viisaita ja valaisuneita, kaiken tietäviä, jotka ovat nähneet muutakin kuin valot ja varjot.

Ja tämä perusjärjestelmä työpaikallamme on järkyttynyt sillä, että minä, joka Pikku Pomomme mielestä kuuluu alimpaan luokkaan, eli tuonne perusduunareihin, olen ottanut ihan pikkiriikkisen ohjia käsiini ja toiminut kuin vartija-sotilas. Tai niin hän luulee. Itse olen eri mieltä, sillä olen kyllä pysynyt kastissani. Ainoastaan antanut pienen pikkiriikkisen ohjeen ylemmälle kastille heidän ollessaan hämmennyksen tilassa kaiken ylevyytensä keskellä. Tämä pienen fibauksen varmaan pelätään syöksevän Valtiomme Aristokratiasta Platonin mielestä vähemmän tavoiteltaviin muotoihin, kun duunarit hyppii alueelle, jonne ei pitäisi. Loikata nokkimisjärjestyksessä ylöspäin. Ainakin Pikku Pomomme mielestä.

Eli päästäänkin yhteen Valtion teemoista, eli valtiomuotojen vertailuun. Platonin mielestä hänen ihannevaltionsa, joka toimi aristokratian periaatteella (eli johdossa edellämainittu filosofikuningas) olisi paras mahdollinen vaihtoehto. Siitäkin huolimatta, että kyseinen valtio olisi ilmeisimminkin erittäin sensuroitu, totinen, yksitoikkoinen ja huumoriton kaikkien etsiessä totuutta ylevien opintojen avulla ja tehden töitään vain yhden asian parissa. Kansaa johtaa järki. Meillä Iso Pomo, joka vähän asioista ulkopuolisena näkee tapahtumat objektiivisesti ja ottaa kantaa aivan eri tavalla kuin me muut, jotka päivästä toiseen työskentelemme toistemme kanssa ja muodostelemme mielipiteitämme toisten kertoman pohjalta. Pikku Pomommekin turvaa Ison Pomon auktoriteettiin siinä vaiheessa, kun omat sanat ja kyvyt loppuvat. Vaikka haluaisikin itse olla ohjaimissa, ei kuitenkaan halua Isoksi Pomoksi Ison Pomon paikalle.

Jos yksi filosofikuningas ei ole tarpeeksi vahva pitämään ohjia käsissään, vaan istuu liikaa itsekseen filosofoimassa ja mietiskelemässä, hän joutuu luovuttamaan valtaansa vartija-sotilaille, noille kunnian kentillä sulkansa ansainneille, melkein yhtä hyville kansalaisille. Vähitellen määräysvalta siirtyy kokonaan heille ja olemmekin päässeet timokratiaan, jossa valta kuuluu sille, joka on ansioitunein. Sille, jolla on eniten meriittejä taistelukentältä. Se, joka tällä auktoriteetillaan osaa laittaa muut ruotuun.

Kun joku valtaa haluava huomaa, että valtaa pystyy myös ostamaan, hän alkaa kerätä mammonaa juuri tuo päämäärä mielessään. Hän saattaa saada perinnön, jolla ostaa itselleen paremman aseman. Tässä asemassaan hänellä saattaa olla mahdollisuus kerätä vieläkin enemmän omaisuutta, jolla voi ostaa vieläkin enemmän valtaa. Kunnes hän sitten erittäin nuukana, saitana, vallan- ja rahanhimoisena on päässyt koko Valton johtoon ja johtaa sitä omien periaatteidensa mukaisesti. Mutta tätä Pikku Pomo ei varmaankaan pelkää minun tekevän, tai paremminkin kollegoidensa yläkerrasta, vaan kyseessä saattaakin olla seuraava vaihe. Nimittäin se, että jonkinlaisessa oligarkiassa elävä Pikku Pomoni ("minun projektini - sinä teet vain työtä minulle") pelkää Valtionsa hajoavan demokratiaksi. Kun oligarkin Valta alkaa kyllästyttämään ja huomataan, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja muutenkin voi elää, aletaan oligarkin valtaa ottaa pikku annoksina muille. Oligarki saattaa menettää omaisuuttaan ja tämä johtaa siihen, että hän menettää valtaansa, joka jakautuu muille. Päätöksiä ei tee enää yksi ainoa henkilö, omaisuus ei kuulu enää yhdelle ainoalle henkilölle ja kaikki ovat samanarvoisia. Kaikilla on samat oikeudet päättää asioista ja päätökset tehdään yhdessä. Minun projektistani tulee meidän projekti.

Mutta kun keitolla on liian monta kokkia, tulee... Millainen keitto? Hyvä? Huono? Huonompi. Tuo jälkimmäinen, ainakin Pikku Pomoni mielestä. Kun valtaa käyttää liian moni, ei asioita lopulta saada päätetyksi ollenkaan. Kaikki tasapäistyy ja asiat junnaavat paikallaan, vaikka näennäisesti olisi hyvä olla. Kaikki haluavat yhä enemmän vapautta päättää asioistaan. Tai vapautta olla päättämästä asioista. Tai ihan vain vapautta. Ja jos vuorella ei kasva suurta puuta, luulevat pensaat itseään suuriksi vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan. Vuorelle ilmaantuu siis jossakin vaiheessa suuri puu, tyranni, joka ottaa vallan käsiinsä puhumalla niistä asioista, joita tietää sopan kokkien haluavan kuulla. Ylistäen tietoisesti niitä asioita, jotka tietää uppoavan kansaan kuin häkä. Saa kansan puolelleen, vie vallan ja alkaa toimia yksinvaltaisesti. Vain omia halujaan seuraten ja omaa etuaan tavoitellen (hmmm... tulee jälleen mieleen eräs valtakunta... moneskohas se mahtoi olla?)

Pikku Pomoni ilmeisesti haluaisi olla Suurena Puuna Vuorella, sillä ei halua, että hänen projektiinsa laittaisi kukaan lusikkaansa. Yrittää siis määrätietoisesti saada ohjakset kokonaan käsiinsä ja ohjata meitä muita yksinomaan itse haluamaansa suuntaan. Käyttää kuitenkin ilmeisestikin vääriä metodeja haukkumalla ja alistamalla. Luulisin, että mielistely toimisi paremmin.

Jos tätä tyranniaa jatkuu pidempään, käy mahdollisesti lopulta niin, että Iso Pomo näyttää, missä kaappi seisoo ja palaamme takaisin omaan aristokratiaamme. Toki silloin olisi kysymyksessä Yläkerran Iso Pomo, joka on opiskellut myös filosofiaa, sillä Alakerran Ison Pomon alueena on enemmänkin kauppatieteet ja suuntana oligarkia, vai?)

Ja sen jälkeen rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Kysymysmerkki. Huutomerkki. Kysymysmerkki.

Mutta Platon ei olisi Platon, jos ei siirtäisi asiaa isommista piireistä pienempiin, eli väittäisi, että tämä kaikki pätee myös yhden pienen ihmisen sieluun. Meillä kaikilla on omat filosofimme, sotilaamme ja työläisemme sisällämme ja näiden välinen vallankäyttö tekee meistä sen, mitä me olemme. Sielussamme vallitsee myös eri valtiomuotojen sekamelska ja tunteemme putkahtelevat ulos sellaisena, kun sisäinen valtiomuotomme määrää.

Mikä on siis oman sieluni laita tässä valtataistelussa? Mihin asettaisin itseni? Miten omat työläiseni hoitavat hommansa? Yrittääkö joku tehdä jonkun toisen työt? Ja siinä sivussa töllöntyöt? Hallitseeko minua filosofi vai kuningas? Tapauksessani varmaankin voi sitten puhua Jääkuningattaresta, kai? Onko sielussani aristokratia, timokratia, oligarkia, demokratia vai tyrannia? Miten on Pikku Pomomme laita?

Onko joku näistä tarpeeksi vahva hallitsemaan toista vai vallitseeko sielussani sekamelska, jossa yksi ominaisuus putkahtaa esiin tarpeeksi voimakkaan ärsykkeen seurauksena? Siitryvätkö olomuodot sulavasti yhdestä toiseen jatkuvasti vai onko niitä mahdollisuus hallita tietoisesti? Pitäisikö minun sensuroida tietoisesti sitä tiedon tulvaa, joka olemiseeni vaikuttaa? Miten voisin absorboida  sen, mikä on mielenrauhalleni hyväksi ja jättää muun oman onnensa nojaan?

Freudilla olisi varmaan asiaan myös paljon sanottavaa, mutta jätän sen miettimisen yötyökseni. Yöllä kun mieleeni putkahtelee asioita, joista Freudkin olisi ylpeä.

Tottahan sitten on myös: WWJD?

Ja sillehän on vain yksi vastaus: FROG.






Ei kommentteja: