perjantai 17. toukokuuta 2013

Rohkea rokan syö ja kaino ei saa kaaliakaan

Munkinparta
Käväistessäni italialaisessa lähikaupassamme, jossa myydään vaikka minkälaista outoa välimeren kamaa, tälläinen puska iski silmääni vihanneshyllyssä. En ole ikinä tällaista nähnyt, enkä tällaisesta kuullutkaan ja ensin ajattelin, että jätän ihan rauhaan siihen hyllylle jonkun muun ostettavaksi. Kun sitten keräilin koriini  kaikkea muuta kivaa ja suunnittelin ruokalistaani, päässäni pyöri vain yksi ajatus: mikä ihme tämä reuhka on? Pakkohan se oli sitten kävellä ennen maksamista ensin ovesta ulos, ja käydä tämäkin noukkimassa ostoskoriin. Oli, mikä oli. Muuten olisin luultavimmin nähnyt siitä jotakin outoa unta.

Hintalapussa luki "Barba dei Frati". Munkin parta. Suolaheinänäkin ilmeisesti tunnettu.

Muutama kokkaussivusto ja saksalainen wikipedia osasivat kertoa, että kyseessä on keväällä maalis-toukokuussa Toscanasta tuleva herkku, jota voi syödä sellaisenaan salaatissa, höyryttää tai kevyesti keittää tai paistaa mausteiden kanssa. Ihan hurjana arvauksena heitän, että mausteista varmaan italialaiset sopivat rehuun parhaiten, jos Italia on sen kotimaa. Maku on kuulema hieman katkera ja varrattavissa pinaattiin tai merilevään. Sen verran, mitä raakana ennätin tänään maistelemaan, niin maku ei ole mikään paha. Oikeastaan ihan hyvä. Raikas, ja terveellinen. Hih. Varmaankin huomenna pilkon sen kikherne"munakkaani"joukkoon, vaikka nuo palkokasvit periaatteessa pitäisikin olla enemmän tai vähemmän pannassa Superdieetin aikana. Vähennän hiilareita muualta. Nih.

Siitä tulikin sitten mieleeni, että tänä aamuna vaaka olikin sitten yllättävästi hypännyt melkoisen harppauksen alaspäin. Toki niinkin suureen harppaukseen päivässä (700g) suhtaudun ihan yhtä suurella varauksella, kuin edellisen raportointikerran plussasaldoon. En siis hyppinyt innosta kiljuen kattoon ja huutanut hoosiannaa. Ei se ole ihra, joka tässä häränpyllyä heittelee, vaan ihan joku muu kehon alue. Veikkaisin enemmän vatsan sisältöä ja nestetasapainoa. Tuommoinen 700 g miinus olisi nimittäin viikon downshiftauksena ihan jees.

Eilinen päivä meni kokkaillessa aamusta iltaan, joten päivän treeni ja ylikunnon tavoittelu jäivät vähän poikapuolen asemaan. Onnekseni kuitenkin todistetusti lepopäivät tekevät kunnolle myös hyvää ja ei kannata repiä stressiä vielä siitäkään, että tämäkin päivä jäi ihan silkkaa laiskuutta väliin.

Sen sijaan huominen tulee olemaan päivä isolla P:llä. Siis päivien Päivä. Ensinnäkin aion käväistä heti aamupäivästä, etten jopa aamuaerobisena tyhjään vatsaan vetäisemässä kunnon setin salilla juoksumattoineen ja voimatreeneineen. Sen jälkeen syömään, siivoamaan, syömään uudelleen ja downshiftaukselle keskisormea näyttäen rättikauppaan.

Pitää nimittäin ostaa ruskeat housut. Tai edestä keltaiset ja takaa ruskeat. Tiedättehän, miksi englantilaisilla sotilailla oli punaiset takit ensimmäisessä maailmansodassa? Ja saksalaisilla ruskeat housut toisessa?

Loppupäivä tulee nimittäin olemaan hermoja raastava. Ensin Suomi-Ruåtsi lätkämatsi, jossa on pelissä muutakin, kuin finaalipaikka, ja sitten päälle Sveitsi-USA.  Vielä palan painikkeeksi pitäisi riekkua valveilla katsomassa Euroviisut. Toki ne saattavat jäädä minulta väliin ihan siitä syystä, että viime vuosina en ole enää jaksanut seurata kovin aktiivisesti ja olen tippunut kuvioista kuin eno veneestä. Ja hermot saattavat olla noiden kahden pelin jäljiltä jo muutenkin niin riekaleina, ettei jaksa keskittyä enää yhtään mihinkään muuhun.

Kun sanoin heti kisojen ensimmäisten matsien jälkeen, kun Sveitsi oli jyrännyt isoja nimiä, että mitäs sitten, jos tänä vuonna Grande Finalessa pelaakin Suomi ja Sveitsi, niin minua katsottiin kuin halpaa nakkia, naurettiin (munkin)partaan ja voivoteltiin, että kylläpäs siinä olisi ihmetta kerrakseen.

Enää ei naureta. Ja ihmeitäkin tapahtuu.


Ei kommentteja: