torstai 9. toukokuuta 2013

Taistelu Jääkarhusta - osa 2

Kohta tuulen viemää?
Viime aikoina uneni eivät ole olleet enää pitkiä ja eeppisiä, vaan hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä. Usein heti unen jälkeen olen herännyt ja miettinyt, että pitäisipä taas muistaa aamulla. Tai miksiköhän en ole vieläkään hankkinut sitä jo useampaan kertaan harkitsemaani Unikirjaa sänkyni vierelle. Aamulla unesta on vain muisto, että jotakin on minulle muka jälleen näytetty. Aivan kuin menisi elokuviin, maksaisi täyden hinnan ja nukkuisi koko rainan ajan.

Viime yönä uneni oli lyhyt välähdys. Olin menossa huoneeseeni ja huomasin, että se oli täysin sekaisin. Mietin, kuka oli mahtanut käydä töllöntöissä.

Tähän uneen ei tarvita kauashakuista, symbolista tulkintaa. Aivan ilmiselvästi eilinen tilanne töissä on jäänyt alitajuntani perukoille sen lisäksi, että vaivaa myös tietoista ajatteluani. Tunnen oloni sotkuiseksi ja epävarmaksi siitä, että asioitani yritetään järjestää niin, että minulla ei muka olisi niihin mitään sanomista, ja että tilanteen sekavuus saa jälleen myös pääkopassani tiettyä epävarmuutta ja epäröintiä aikaan. Että olen tiskattavana, en tiskaajana.

Työsopimustahan en ole vielä allekirjoittanut, vaikka työt teoreettisesti alkoivat viikko sitten, käytännössä jo ennen sitä. Tiedän, että tämä on piireissämme ihan normaalia, sillä edellisenkin sopparin saamiseen meni muutama kuukausi aikaa. Siitä huolimatta tein työni ja palkka juoksi. Miksi siis huolestuisin tästäkään tilanteesta? Yksilöidyn tervetulokirjeen "pääkonttorista" sain tällä viikolla ja eläkekassa-asioita järjestetään täyttä häkää. Eli palkkakirjassa olen siis mukana kuukausipalkkalaisena, en enää pelkästään tuntityöläisenä ja tarvittaessa paikalle kutsuttavana.

Kuitenkin Pikku Pomoni hössötys sai miettimään, että entäpäs jos en allekirjoitakaan sopimustani, jos kerran näin vaikeaksi pitää yksinkertainen asia tehdä? Jos odotettavissa on tällaista jatkossakin, niin mikä olisi paras vaihtoehto: purra kaikki nielemättä? Niellä kaikki purematta? Näyttää kyntensä? Purra kyntensä? Purra kyntensä nielemättä?

Juuri kun olen saavuttanut elämääni jonkinlaisen tasapainon, en haluaisi lähteä sotkemaan jalkojen alle nätisti asettunutta mutaa enää uudelleen. Mielestäni on järjetöntä tehdä ongelma asiasta, joka ei oikeastaan ole edes ongelma. Ainiin.... En ole tainut vielä kertoakaan polemiikin syytä. Kokkaan lounaspöytää Alakerrassa torstaisin. Nyt kokkaan lounaspöytää myös Yläkerrassa, kerran kuukaudessa. Myös torstaisin. Valitettavasti.

Puheena on ollut, että keväällä Yläkerran torstai olisi kuukauden ensimmäinen. Mutta kesäkuussa kuukauden ensimmäisenä torstaina olen Suomilandiassa ja sijaiseni ei pysty kokkaamaan niin suurta määrää, kun Yläkertaan pitäisi. Yläkerran kuukausilounas on siis vaihdettu toukokuun viimeiseksi torstaiksi, kesäkuussa ei ole lounasta Yläkerrassa ollenkaan ja heinäkuussa kuukauden ensimmäisenä torstaina. Syksyllä pitäisi jatkaa niin, että lounas olisi kuukauden viimeisenä torstaina Yläkerrassa, muina torstaina Alakerrassa. Mutta. Pikku Pomoni mielenrauha järkyttyi siitä, että nämä kevään/kesän kaksi lounasta eivät ole määrättynä torstaina, vaan ihan mielivaltaisesti valittuina. Vaikka oli itse paikalla silloin, kun niistä sovittiin. Puhumme siis kahdesta päivästä kolmen kuukauden aikana. Syksyksi hänen mielestään pitäisi valita taasen joka neljäs torstai, mikä ei aina tarkoita sitä, että se olisi kuukauden viimeinen torstai. Nimittäin taitaa tapahtua peräti kerran, että kuukauden viimeinen torstai onkin viides.Vaikka tässä ylimenotilanteessa varmasti kaikille olisi helpointa muistaa: VIIMEINEN torstai. Joka neljäs torstai pitäisi katsoa kalenterista, laskea sormilla tai tulla vaan ihan randomina paikalle. Näin ainakin minun mielestäni. Ja tämähän sitten on koko tarinan ydin. Tarinan, jota selvittämään tarvitaan kahden toimipisteen hallituksen jäsenet.

Nätti, mutta myrkyllinen
Vaikka koko asia varmaankin selviäisi, kun istuisimme - Pikku Pomo, minä ja Yläkerran Pikku Pomo - yhden ainoan kerran saman pöydän ääreen, ei Pikku Pomoni halua näin tehdä. Tai mieluummin jopa niin, että omalle Pikku Pomolleni tehtäisiin nyt lopulta selväksi, että se olen oikeasti minä, joka tähän asiaan nyt enemmän vaikuttaa ja että kokoustaisin Yläkerran Pikku Pomon kanssa ja hoitaisin asian kuntoon kertalaakilla. Ihan siitäkin syystä, että oma Pikku Pomoni ei ole halukas itse neuvottelemaan asiasta Yläkerran kanssa, vaan mobilisoi asian muille: Isolle Pomollemme ja molemmille hallituksille. Mikä on mielestäni itsevarjelun liioittelua.

Asia olisi sillä selvä. Nyt siihen kulutetaan kaikkien aikaa ja energiaa ja tuntien organisaatiomme hitaat myllyt, aikaa saattaa mennä viikkoja. Voisin tietysti purkaa sydäntäni myös työpaikan ammattiauttajien kanssa ja katsoa, saisiko sitä kautta vähän nopeamman, järkevämmän ja imhimillisemmän ratkaisun. Mutta heilläkin kun on muutakin tekemistä, kuin oman työpaikan ryppyjen siloittelu.

Ja minä roikun sen ajan löysässä hirressä epävarmana asemastani. Jälleen kerran.

Kylläpäs taas nakin eteen rykäs.

Ei kommentteja: