sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Yksikseskös yskiskelet

Uudelleensyntymisen aika?
Vapaa viikonloppu. Vapaa töistä. Vapaa perheestä. Vapaa velvotteista. Vapaa tekemään, mitä haluan. Kuulostaa hyvälle, mutta onko sitä?

Luulin jo tottuneeni yksinolemiseen. Siihen, että ei tarvitse tehdä tekemisistään tiliä kenellekään. Luulin jo tottuneeni siihen, että vapaina viikonloppuinani minulla on aikaa itselleni. Aikaa sille, mitä perheen muiden jäsenien paikalla ollessa en voi tehdä. Aikaa harrastuksille. Aikaa treenaamiselle. Aikaa meditaatiolle. Aikaa vain olemiselle. Aikaa.

Tämä viikonloppu iski kuitenkin vastaan kovemmin, kuin osasin odottakaan. Toki minusta tuntui hyvälle, että sain nukkua aamulla niin pitkään, kuin vain huvitti ja jaksoi. Toki oli kivaa se, että sain luettua pääsykokeeseen ihan rauhassa, kenenkään häiritsemättä kysymyksillään ja liikkumisellaan paikasta toiseen. Oli myös kiva käydä pitkästä aikaa katselemassa kevään vaate- ja kenkätarjontaa, vaikkakin olin päättänyt downshiftata shoppailuani säästääkseni pääomaa tulevaa varten. Shoppailu - vaikka en siitä vieläkään niin hirveästi pidä - kun on näyttänyt ryöstäytyneen hieman lapasesta viime kuukausina. On vaan tehnyt mieli näyttää vähän paremmalle, kuin entinen resuinen ja ryvettynyt kirpputoriminäni. Toki vieläkin pidän kirppareista, mutta sieltä hankitut vaatteet ovat kuitenkin... no, niin viimevuotta, että...

Downshiftaus meni pyllylleen ensin, kun piti käydä ostamassa kesäkengät. Piti saada samalla myös siisti toppi töitä varten. Sellainen, joka peittää käsivartta vähän pidemmälle, sillä tatuointini ei välttämättä tarvitse olla töissä esillä. Paikallinen muoti tälle kesälle näyttää kuitenkin suosivan hyvin lyhyitä hihoja ja toppien löytäminen on ollut kiven alla. Kun löytää yhden, on pakko ostaa. Vaikka se sitten olisi maitokauppareissulla Desigualin butiikista löydetty pienessä alessa ollut paita. Ja vaikka siitä tulee sitten huono olo jälkeenpäin, kun oli luvannut itselleen olla ostamatta tässä kuussa enää mitään ennen seuraavaa palkkapäivää ja taloudellisen tilanteen analysointia ja budjetointia. Olla ostamatta varsinkaan kenkiä ja vaatteita.

Downshiftingin saalista
Mutta pitkän kuivan, rahattoman kauden jälkeen erämää kaipaa piristävää sadetta. Näihin paitoihin oli kirjoitettu hintalappuun nimeni ja ne huusivat sitä niin lujaa, että koko butiikki raikui. Onneksi kukaan muu ei kuullut samaa kutsua ja onneksi kysymyksessä ei ollut Stockmannin Hullut Päivät, sillä silloin olisin joutunut tappelemaan kynsin hampain saaliistaan ja pökkimään mummoja kyynärpäillä pois edestään. Desigualilla kun on vähän huono tapa laittaa esille vain yksi kappale kokoaan. Ihan markkinointisyystä, tiedän, sillä seuraavana päivänä samaa kokoa löytyy kumma kyllä lisää. 

Niin ja onneksi ei käynyt samalla tavalla kuin viimeksi kokeillessani samaisessa butiikissa mekkoa, joka solahti päälle kuin rasvattu, istui päälleni aivan kuin olisi ommeltu suoraan paikalleen ja... ei lähtenyt kiemurtelematta ja hikoilematta pois päältä. Olisi ollut vähän noloa mennä kassalle: "Joo, en mä tätä taida ostaa, kun en viitsi joka kerta taistella sen pois saamisesta... Voisiko joku tulla avustamaan, että saan sen pois päältäni?" Ja sitten hymyillä hurmaavasti. Mitenkähän olisi rouvan käynyt?

Olen tykästynyt Desigualin mallistoon... Niinkuin muutama muukin, kuten valitettavasti olen jo huomannut. Kyseisen lafkan vaatteita kun alkaa näkyä joka nurkassa, vaikka butiikissa viimeistä numeroa hamutessaan tuntuukin, että niitä on myynnissä vain muutama kappale. Ja tietysti myös näitä paitoja tarvitsen, kuten jo sanoin. Tuota lyhyempihihaista myös. Se oli sielulleni.

Asiaan toki vaikutti myös se, että olin opiskellut juuri Platon valtioteoriaa, jota voi soveltaa myös yksittäisiin sielupahasiin. Platon sanoman olin tietysti sitten ymmärtänyt omiin tarkoituksiini sopivasti, eli oligarkia, maallisen mammonan tavoittelu ja rahanahneus olemalla nuukaakin nuukempi ja saita ei ole valtiolle eikä yksilölle hyväksi. Niih. 

Shoppailu ei auttanut nuukan minän huonon omantunnon lisäksi myöskään siihen minään, joka tunsi olevansa tänä viikonloppuna yksinäinen.

Olen useinkin yksin. Itseasiassa pidän yksinolosta ja en tunne itseäni yksinäiseksi. Viime kuukausien aikana olen oppinut jopa nauttimaan siitä täysin sydämin. Vappupuheemme tulevan entisen mieheni kanssa ilmeisesti kuitenkin herättivät erakon takaa henkiin läheisyyttä, ystävyyttä ja rakkautta kaipaavan minäni. Sen, joka pelkää viettävänsä loppuelämänsä yksin vain muutaman ystävyyssuhteen varassa, ilman kainaloa, johon voisi käpertyä ja tuntea olonsa hyväksi ja kotoisaksi. Ilman toisen ihmisen henkistä ja fyysistä läheisyyttä, yhtenäisyyttä, joka parantaa kaikki haavat, laimentaa surut, moninkertaistaa ilot ja saa ihmisen tuntemaan olevan elossa.

Tiedän, että tunteita ei voi pakottaa. Tiedän, että täydellisen yhteisymmärryksen saavuttaminen vie vuosia. Tiedän, että se oikea tulee kohdalle, jos on tullakseen.

Tieto ei kuitenkaan täytä tyhjää sydäntä. 



Ei kommentteja: