perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sinisellä harsitut housut


Hyytävää...
Toinen irroittautuminen.

Päivälleen 11 kuukautta ensimmäisen jälkeen. Eihän näitä kahta tilannetta voi tosissaan verrata toisiinsa, kun ensimmäisessä irtautumisessa oli kyse lähes 20 vuoden kumppanuudesta ja toisessa alle vuoden - ehkä lähempänä puolta vuotta - kestäneestä kissa ja hiiri lekistä.

En tiedä, mikä tilanteessa on tällä kerralla pahinta: sekö, että jo toivoa saanut tunne-elämäni sysättiin jälleen kerran mustaan aukkoon, jonka pohjaa ei näy ja matka on luultavasti pitkä, vai se, että tunnen itseni noloksi. Noloksi siitä syystä, että näen itsen yhtenä Alfan ympärillä pyörineistä naisista, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen Alfasta huolehtimisen hänen eronsa jälkeen noin 8 vuotta sitten. Luulin olevani tuosta sekalaisesta sakista hieman paremmin erottuva, vähän mielenkiintoisempi, vähän varteenotettavampi, mutta ilmeisesti olen koko ajan ollut kuitenkin samaa ympärillä pörräävää naismassaa. Luultavasti Alfa on tuntenut itsensä imarrelluksi, mutta nauranut salaa partaansa: ha-haa, taas yksi koukussa.

Toisaalta, tunnen itseni melkoisen hyvin ja olen ammatissani oppinut tulktsemaan myös muiden ihmisten tunteita. Ihmettelen sitä, että olen voinut erehtyä näin totaalisesti. Vaikka olinkin haavoittuvassa tilassa ja herkkä kaikelle ystävyydelle, niin siitä huolimatta olen yrittänyt pitää järkeä päässä ja pökkiä Alfaa pääsemästä liian lähelle. Kunnes jossakin vaiheessa annoin periksi ja päästin tunteitani näkyville niin paljon, kun se tilanteessamme oli mahdollista: minä vielä naimisissa ja hän silmätikkuna muista syistä. Olin tulkitsevinani lämpimiä tunteita ja tiivstä ilmaa lähekkäin seisoessamme.

Jossakin vaheessa tunsin Alfan suhtautumisen muuttuvan kylmemmäksi, sanat tylyimmiksi ja käynnit työpaikallani harvemmiksi. Kun nyt jälkeenpäin ajattelen, tämä kylmeneminen tapahtui vähän ennen tuota työ-/lomamatkaa, jonka viralliset arvontatulokset heittivät hänet toisen naisen syliin.

Oliko näillä kahdella vispilänkauppaa jo paljon aikasemminkin ja antoiko Alfa tarkoituksellisesti minun jatkaa omaa peliäni ajatellen, ettei siitä ole mitään haittaakaan. Kun sitten toinen nainen oli saatu haaviin, oli minun pelilleni laitettava piste, ettei synny väärinkäsityksiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vaikka näin olisikin, niin siitä huolimatta ei tarvitsisi olla niin jäätävä ja kylmä. Olla aivan kuin olisin pelkkää ilmaa ja jättää sanat vain niihin muutamaan pakolliseen, joita sosiaalinen etketti vaatii. Voisi melkein sanoa, että Alfa on muuttunut, no jaa - epäystävälliseksi.

Vai olisiko sittenkin ollut niin, että 8 vuoden takaisen eronsa jälkeen kenenkään kanssa tiettävästi seurustelematon Alfa sai tunteensa auki juuri minun vuokseni? Ehkä hän alkoi pitkästä aikaan miettimään sitäkin mahdollisuutta, että voisi jakaa elämänsä jonkun kanssa. Ehkä hänellä olikin tunteita myös minua kohtaan. Kuulemani mukaan ilma välillämme oli eräässä tilanteessa käsin kosketaltavaa. Ehkä juuri tästä syystä hän yrittää ottaa välimatkaa - niin pitkää kuin mahdollista.

Ehkä hän oli avautunut ihastumiselle ja rakastumiselle, ja juuri siinä vaiheessa kurvasi toinen nainen puun takaa kyynärpäitään käyttäen ja Alfa oli mennyttä miestä.

Tiedän naisen. Hän on samantapaisessa tilanteessa kuin minäkin: juuri eronnut miehestään. Meistä poiketen hänen eronsa on ollut riitanen ja ex-mies on jopa uhkaillut fyysisesti ja riitauttaa kaikki asiat, mitä heidän välillään yritetään sopia. Nainen on herkkä, hento ja minuun verrattuna värittömämpi, enemmän avun tarpeessa. Sulautuu massaan paremmin kun minä, joka yrittää kokoajan ympyränä päästä neliskulmaisista rei´istä sisään. Minä voin olla vakeampi pala purtavaksi kuin tämä potentiaalisesti ehkä paremmin Alfalle sopiva nainen.

Olipa asia sitten niin tain näin, koko prosessi saa jälleen aivosoluni liikkeelle ja mietin sitä, miten ihmeessä toisille ihmisille jaetaan koko ajan huonot kortit käteen? Vaikka yrittäisi pelata niillä rehellisesti ja parhaimpansa mukaan, ja vaikka peli välllä näyttääkn luistavan parempaan suuntaan, niin aina joku ennättää vetää sen Ässän tai Jokerin hihastaan ja romuttaa koko rakennetun pelin. Yrittänyttä ei laiteta, sanotaan, mutta kyllä minusta nyt tuntuu, että juuri yrittänyttä laitetaan. Ja pahasti. Ja koko ajan.

Pitäisi varmaan heittäytyä ihan tekemättömäksi. Antaa vaan kaiken olla ja jättää taistelut pyörremyrskyä ja tuulimyllyjä vastaan kokonaan unholaan. Pystyisikö tälläinen tuulella ratsastava siihen?

Luultavasti ei. Vaikka kuinka yrittäisi.



Niin muuten, näin tuossa vähän ennen koko episodia unen, jossa näin Alfalla jalassaan housut, jotka oli paikattu harakanvarvasompelein sähkönsinisellä langalla. Metin unessani, että olikohan Alfa yrittänyt paikata housunsa itse.

Se, joka tuntee yhtään Freudin unien tulkintaa, saa nauraa nyt partaansa. Mitähän se ompeleminen merkkasikaan?

Ja ne jotka eivät tiedä, saavat Googlettaa.

Jes. Myönnän. Olen ilkeä. Mutta tämä onkin "sallittu alle 18-vuotialle-blogi"...

Ei kommentteja: