keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mikä ei tapa, se vain vit...ketuttaa

"Tohon suuntaan, tolvana!"
Mä oon hyvä!

Mä  oon siis todella hyvä, mitä tulee toisten ihmisten tunteiden vaistoamiseen, sekä tulevien tapahtumien arvaamiseen jo ennenkuin kukaan muu niistä varsinaisesti tietää. Kuudes aistini, vaistoni pelittää ihan loistavasti ja alitajuntani kertoo minulle koko ajan tulevaa, kun vain malttaisin siihen uskoa. Mulle voi siis ojentaa jälleen kerran sulan hattuuni, sinne eilisen sulan ja  sen kukan viereen. Ja iiiiisooooon sellaisen. Sellaisen, joka loistaa mahdollisimman kauas ja kauan, eikä päästä edes minua unohtamaan, että minussa olisi joko psykologin tai ennustajaeukon ja noidan ainesta.

Juuri kun olin eilisessä postauksessa hehkuttanut lähentymistäni Alfan kanssa, sain tänään kokea melkoisen yllätyksen. Kokoustimme tänään taas vähän isommalla porukalla, ja toimintamme avoimmuuden vuoksi ja juoruilun välttämiseksi tietyt asiat pyritään kertomaan niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Ettei kenelläkään ole jälkeenpäin sanomista, että jotakin on salailtu, tai että jokin tietty asia herättäisi kulmien kohottelua tai juorueukkojen spekulointia niin, että kenelläkään ei pysy asian totuudenmukaisuus enää muistissa.

Alfa oli loma-/työmatkalla muutaman asiakkaamme kanssa huhtikuun lopussa. Aloitti kertomaan, että kyseisen matkan tarkoitus oli osittain lähentää yhteisöämme ja että niin oli nimenomaan käynyt. Hän kuulema on virallisesti nyt pari erään mukana olleen henkilön kanssa.... What the fuuuuuuusk ja voehan isoveeee... Enhän minä ollut siellä mukana! Siis mitä ihmettä? Siis ihanko oikeasti? Siis kuinka näin pääsi tapahtumaan? Ja mitä oli se tee ja sympatia, jota olen viime aikoina saanut? Se avoimmuus ja ystävällisyys, jota olen kokenut?

Siis niin joo. Olen siis vaistonnut Alfan rakastumisen. Olen nähnyt kiillon silmissä. Hymyn huulilla. Haaveilevat puheet. Omassa haavoittuneessa tilassani olen luullut, että ne ovat kohdistuneet minuun. Olen tulkinnut tilanteet, kädenpuristukset, ystävälliset sanat ja kannustukset aivan väärin. Tottakai Alfa on kannustuksensa ja ystävällisyytensä aivan varmasti tarkoittanut minulle, mutta taustalla on ollut muitakin tunteita, tosin toista henkilöä kohtaan, ja olen sekoittanut kahdelle eri naiselle tarkoitetut fiilarit vain itseeni kohdistuvaksi.

Toki alitajuntani on saanut myös toisenlaisia viestejä, kylmyyttä ja viimaa niskaan. Järkeni vain ei ole ottanut viestejä todesta, vaan on väkisinkin kaivanut verta nenästä jatkamalla pakonomaisesti mielessäni tarinaa, jolle on tullut loppu jo aikoja sitten.

Tai kysymyksessä on ollut tarina, joka ei ole oikeasti edes alkanutkaan muualla kuin mielikuvituksessani ja elänyt ystäväni kanssa heittelemissämme sähköposteissa. Eihän toki, ei meikäläisen järki mitään epäilyjä ota vastaan. Ei missään nimessä. Se on mieluummin pitänyt kiinni valheellisesta mielikuvasta, joka on tuonut hyvän mielen ja kantanut elämääni jotenkin eteenpäin. En tiedä miten syvällä pohjamudissa rypisin vieläkin, ellen olisi sekaantunut tähän tunteiden myllerrykseen - vaikkakin myllerrys oli pelkkää harhaa ja... niin - ironista kyllä - platonista.

Myönnän, että kylmä käsi kävi puristamassa vatsaani myös tänään, niinkuin vuosi sitten. Ei niin tiukasti ja käsikin oli pienempi, mutta silti. Pari tippaa meinasi linssissäkin käväistä, varsinkin siinä vaiheessa, kun mieleeni tuli, että oikeastaan haluan kyllä toivottaa Alfalle kaikkea hyvää ja toivon, että tämä kestää. Hän on sen ansainnut kaikkien elämänsä kommervenkkien jälkeen. En voi sille mitään, että tämän toisen naisen paikalla en olekaan minä. Teitämme ei ilmeisemminkään ollut tarkoitettu liittymään toisiinsa, vaan kulkemaan rinnakkain vähän kauempana toisistaan. Kunhan toivun pettymyksestäni, olen valmis rakentamaan "suhdettamme" ystävyyden pohjalta. Sillä, että Alfa kävi elämässäni lähempänä kuin hän itse osaa edes aavistaa, täytyy olla jokin suurempi merkitys, josta olen saanut vain pienen häivähdyksen ja joka kokonaisuudessaan paljastunee vasta myöhemmin. Sattumaan en usko vieläkään, mutta uskon, että kaikilla kohtaamillamme ihmisillä on paikkansa elämässämme.

Toisaalta... eihän peli ole vielä täysin menetetty...

Näääääh. On se.

Siltoja en ole ennenkään polttanut takanani, mutta yleensä en ole kyllä takaisinkaan samaa reittiä palannut. Usein en edes taakseni katso. Joskus saatan kyllä vilkaista.


6 kommenttia:

Puolis kirjoitti...

No voi helvetti! Mä niin samaistun taas. Miehet on sikoja, eikun naiset on tyhmiä kun ne kehittelee päässään kaikkea paskaa. Been there, done that. JOo, kyl ne miehet on silti sikoja.

Jääkarhu kirjoitti...

Mikä pahinta, eniten tilanteessa ärsyttää se, että olen itse tulkinnut asian niiiiiiin väärin. Että olen langennut loveen niin pahasti. Että olen tuntenut muka jotakin jännitettä välillämme, vaikka sitä ei ilmeisesti ole ollutkaan.

Kiitän luojaani, että en ole nolannut itseäni sen pahemmin ja lähtenyt repimään asiasta juttua enemmälti.

Ja ketuttaa se, että en ole vieläkään oppinut luottamaan vaistooni, silloin kun se viestittää näitä negatiivisia asioita. Tuo rakastavaisten yhteenliittyminenhän oli tapahtunut kutakuinkin niihin aikoihin, kun itse halusin päästää irti, koska alitajuntani - ja Perjantai-Buddha- oli viestittänyt, että näin kannattaisi tehdä. Vähän aikaa osasinkin olla irti, mutta sitten lankesin taas.

Halavattu ja Kettu.

Puolis kirjoitti...

Niinpä, NIIIIIII-IINPÄ. Naisen mieli. Petollinen, itselleen valehteleva, kiero ja ties mitä. Kaiken näkee niinkuin haluaa nähdä ja selittelee itselleen parhain päin. Mä sain sentään Tyypin kanssa juteltua ja vahvistuksen siitä, että kaikki ei ollut mun omassa päässä. Tosin mun päässä juttu jatkui paljon pidempään kuin Tyypin päässä. Mä haluan vaihtaa putkiaivoihin. Ugh, nainen, panen. Repeat.

Jääkarhu kirjoitti...

Olisikohan niitä putkiaivoja saatavilla rautakaupasta? Voisin ottaa minäkin...

Puolis kirjoitti...

Kato sä sieltä ni mä käyn nää kotimaiset rautakaupat läpi. Se kumpi ensin löytää, ostaa molemmille ja muutamat varastoonkin.

Jääkarhu kirjoitti...

Kuulostaa suunnitelmalle. Näin me teemme!