tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kaapin paikka

Tehoruokaa
Ostin... tai no, sain... keväällä eräältä maasta poismuuttavalta maamieheltä... tai no, maanaiselta... jykevän, varmaankin pitkälle käsityönä tehdyn vaahterapuisen vaatekaapin. Kaappi päätyi huoneeseeni, keskelle sivuseinää, odottamaan sitä hetkeä, että se löytäisi oikean paikkansa. Kaappi on vieläkin samalla paikalla, ja odottaa sitä, että joku määräisi, minne se kuuluu.

Paskeriville kiinnitti huomioni edellisen postaukseni kommentissaan siihen, että mieheni... tai no, tulevanentisenmieheni... asumisjärjestelyt ovat tainneet jäädä kaiken muun horinan keskellä vähän vähemmälle huomiolle, vaikka oikeastaan kysymyksessä on melkoisen oleellinenkin asia. Virallisesti ja näin julkisesti siis ilmoitettakoon, että mieheni ei ole useampaan kuukauteen enää asunut luonani. Hän on siirtänyt osoitteensa alivuokralaisasuntoon Kossisen luo tämän kämpän länsisiipeen, maksaa tälle vuokraa ja on tehnyt kaikille selväksi, että asuu siellä, tunnin junamatkan päässä.  Jos työpaikallamme tulee joku hätä, olisi siinä tapauksessa otettava yhteyttä minuun, jolla on puljun avaimet taskussaan, ja joka osaa pyörittää rattaita lähes yhtä suurella intensiviteetillä. Kunhan kyseessä ei ole mikään hirveän suuri kannettava. Miehen työajatkin on kaikkien suostumuksella järjestetty niin, että nykyisin hän tulee arkisin hieman myöhemmin töihin, lähtee vastaavasti sitten reiluuden nimissä vähän aikaisemmin poiskin. Entisen 2 tunnin lounastauon sijaan hän pitää huomattavasti lyhyemmän tauon keskellä päivää ja tasoittaa tuntinsa näin. Jos hän joutuu olemaan viikonloppuisin paikalla aikaisin aamulla sekä myöhään illalla niin, että väliin jää luppoaikaa, hoidetaan tietyt asiat niin, että minä tai joku muu on koko päivän paikalla tavoitettavissa, eikä tulevan eksäni  tarvitse lorvia paikalla tyhjän panttina vain odottamassa, tapahtuuko jotakin vai ei. Järjestelyt sopivat kaikille aivan vallan mainiosti, ja koska minäkin olen firman palkkalistoilla, niin tuo tuo muutaman tunnin lisää palkkakuittiini. Ja sehän sopii paremmin kuin hyvin.

Mieheni on solminut myös sopimuksen työpaikkamme kanssa, että työpaikka maksaa hänen 2 vuotta kestävän, suhteellisen hintavan jatkokoulutuksensa, ja hän on kiinteässä työsopimuksessa vähintään tuon ajan. Eli siinä ei ole puolin eikä toisin oikeastaan joustovaraa. Ei, vaikka Kossinen kuinka anoisi, uhkailisi tai pyytäisi. Jobi, mikä jobi. Siinä ei ole kenelläkään nokan koputtamista, ja uskon, että tuleva eksäni on käynyt asian kirjaimellisesti ja pykälä pykälältä läpi Kossisen kanssa, ja elämää nähneenä ja jalat kutakuinkin maassa olevana ihimisenä Kossinen on varmastikin asian sisäistänyt. Jos ei, niin se ei ole minun päänsärkyni.

Sveitsissä julkinen liikenne ja vasrsinkin junaliikenne toimii kuin junan vessa... (Oli ihan pakko kirjoittaa tuo noin...) Junalla pääsee minne tahansa, tai ainakin niin lähelle, että eteenpäin pääsee joko bussilla ja jalkaisin. Niinpä tuo tunnin junamatka kumpaankin suuntaan ei ole miehelle oikeastaan matka eikä mitään. Pahimmillani muistan istuneeni Stadissa talvipakkasessa 2 tuntia dösässä matkalla töistä kotiin Helsingin Liikenteen lähes olemattomassa poikittaisliikenteessä, ruuhka-aikana ja dösän sammuessa milloin millekin pysäkille.

Joku varmaan kiinnitti tuolla aikaisemmin huomiota asiaan, että miekkonen maksaa Kossiselle vuokraa... Juu-u, aivan. Luitte aivan oikein ja en ihmettele yhtään, jos mietitte, että MitVit tää juttu taas on.

Eli siis, mieheni maksaa Kossiselle kuukausittain virallisesti vuokraa, joka on paremminkin nimellistä, vaikkakin ihan virallisissa rajoissa, ja on enemmänkin osallistumista talouden yhteisiin ruokamenoihin. Mies kun ei ole ihan mikään pikkusyömäri, vaan kuluttaa ruumiillista työtä tekevänä ison miehen annoksia.

Ja miksi tuo summa nimetään sitten vuokraksi? No niin, siinä tullaan taas näihin Sveitsin erikoisuuksiin avioeroissa. Kossinenhan on myös eronnut ja hänellä on pieni poika. Poika tulee paikalliseen tapaan lounasaikaan kotiin syömään ja on keskellä päivää yli 2 tuntia kotosalla. Tämä tarkoittaa, että periaatteessa Kossinen ei voi mennä täysiaikaisesti töihin. Tätä sudenkuoppaa tasoittamaan paikallinen laki määrää, että avioerossa paremmin ansaitseva, eli yleensä mies, koska käy kokopäiväisissä töissä, maksaa elatusmaksua lapselle SEKÄ entiselle aviopuolisolle niin, että tämä ei joudu elämään pelkästään kynsiään pureksimalla, kun toinen elää herroiksi. Esimerkiksi meidän tapauksessamme puhutaan melkoisen huomattavasta summasta, josta suurin osa on tyttäremme tarpeisiin, mutta osa myös minulle. Siitäkin huolimatta, että olen lähes täysiaikaisesti töissä.

Tuo summa on laskettu niin, että molempien talouksien viralliset menot listataan. Sen jälkeen tulot  lasketaan yhteen ja puolitetaan, ja sen jälkeen tasatuista tuloista vähennetään molempien talouksien menot ja enemmän tienaavan ylijäämä tasataan molemmille. Lapsen kulut on laskettu tottakai sen puolison menoissa, jonka luona tämä asuu. Kaava on toisaalta melko monimutkainen, mutta toisaalta vähän järkeä käyttämällä selvä ja oikeudenmukainen. Tässä maassahan avioero on vieläkin vähän no-no-juttu, vaikka täälläkin taitaa olla joka 5 liitto, joka päätyy eroon. Ettei nykyisin jopa useampikin.

No niin, mutta sitten takaisin Kossiseen. Kossinen menettää pahimmassa tapauksessa elatusmaksunsa siinä vaiheessa, jos mieheni ja hän asuvat virallisesti avoparina. Riippuen ihan siitä, millainen klausuuli heidän erosopimuksessaan on. Omassamme taitaa olla puolen vuoden rekisteröity yhdessä asuminen.

Tässä tilanteessa olemme tehneet kompromissiratkaisun, joka on win-win meille kaikille, mukaanlukien Kossisen eksä, joka maksaa vähän vähemmän elatusmaksuja, minä ja lapsemme, joiden ei tarvitse pelätä sitä, että meidän maksumme pienenevät siitä syystä, että lapseni isä elättää toistakin perhettä ja hänen menonsa kasvaisivat  huomattavasti. Miehenihän muuttaisi jokatapauksessa pois ja vuokraisi asunnon jostakin, luultavammin suuremmalla vuokralla, kuin mitä nyt maksaa Kossiselle, mutta asuisi kuitenkin Kossisen luona. Eli myös minun kannaltani nykyinen ratkaisu on järkevin. Mitään perhesuhdemuutoksia ei kannata Kossisen ja tulevaneksäni osalta vielä tässä vaiheessa lähteä tekemään, sillä eihän ole kuitenkaan ihan täysin varmaa, että he haluavat loppuelämänsä viettää samassa taloudessa. Yhteinen aika on jokatapauksessa kuitenkin ollut niin lyhyt, että ei voi kunnolla tietää, miltä toisen pieru haisee, vaikka siitä varmasti ho jonkinlainen aavistus onkin.

Mieheni viettää vielä 2 yötä viikossa luonamme.

Se on ainoa asia, mikä vähän hankaa kivenä kengässäni, sillä en pysty oikeasti tuntemaan itseäni täysin vapaaksi niin kauan, kuin tulevalla-pöh-eksällä on avaimet taskussaan. Eihän minullakaan ole avaimia Kossisen kotiin. En voi koskaan tietää, milloin hän pönkäisee sisään tai rentoutua ollessani kotona niinä päivunä, kun hänkin on täällä, sillä hän kulkee ovista lähes kuin ladon ovista. Olen kuitenkin niellyt harmitukseni siitä syystä, että lapsellemme on ollut tärkeää, että isä on yötä pari kertaa viikossa. Heillä on aina ollut yhteistä tekemistä, ja olisi sääli lapsemme kannalta luopua siitä siitä syystä, että meillä aikuisilla ei mene niin hyvin kuin pitäisi. On myöskin erittäin hyödyllistä, että pystyn vapaasti tekemään töitä niissä kolmessa paikassa, jotka minulla tällä hetkellä on, ja tiedän, että lapsi saa jotakin suuhunsa lounaalla. Oma työaikani kun loppuu juuri silloin, kun paikalliset satojen vuosien perinteiden mukaisesti istuvat lounaspöytään tasan klo 12. Voin myös luottaa siihen, että kissoilla on ruokkija silloin, jos haluan olla pidemmän aikaa poissa kotoa. Jos haluaa saada jotakin, on luovuttava jostakin.

Näillä mennään ainakin toistaiseksi. Kaikesta huolimatta.

Ja tämä kaikkihan oli fiksua kirjata julkiseen blogiin... Toki uskon kyllä, että pienen virityksemme asumismuotojemme järjestelyssä viranomaiset jo tietävät. Asuuhan mieheni Kossisen länsisiivessä ihan virallisestikin, ja tyttäremme ollessa käymässä hänelläkin on jonkin verran yksityisyyttä. Tai jos viranomaiset eivät tiedä, niin saavat kyllä selville ilman tällaista pientä blogiakin. Ja vasrsinkin niin kauan, kuin järjestely kelpaa myös Kossisen eksälle, ei heilläkään pitäisi olla mitään änkyttämistä.

Niin ja hei, tässähän ei puhuta yhteiskunnan varoilla elämisestä, vaan omalla työpanoksella tienattujen  tulojen jaosta 4 aikuisen, eronneen ihmisen kesken, ja niin kauan kuin itse sen hyväksymme, ei viranomaiset siihen puutu! Eriasia tietenkin olisi, jos tämä järjestely vaikuttaisi meistä jonkun sosiaalietuuksiin. Ja niitähän ei tässä maassa hirveämmin viljellä.

Ei kommentteja: