torstai 25. heinäkuuta 2013

Kotimaan matkailua... ja vähän ulkomaankin

Vettä, vuoria ja pilviä. Oikealla kädellä näkyy Sveitsi,
vasemmalla Itävalta.
Maanantaina minulla oli tämän  viikon ainoa vapaapäviä.

Suunnitelmissani oli käyttää päivä hyvin - ei mihinkään siivoukseen tai muuhun velvollisuudentuntoisen ihmisen normaaliin vapaa-ajan toimintaan - vaan reissailuun kauniissa kotomaassani, minkä kaikkien nurkkien koluaminen voi viedä hetken, jos toisenkin. Kunhan jaksaa muistaa sen, että tässä kotimaassani olen viettänyt suurinpiirtein vuoden verran, jos lukuun ei oteta niitä kolmea vuotta ennen tämän ajanlaskumme alkua joskus vuonna mikälie ja kolme.

Olen tullut yön hiljaisina tunteina hiljaa mielessäni mietiskellen siihen tulokseen, että elämäni koko ajan vaakalaudalla oleminen ja katastrofaalisuus johtuvat vain ja ainoastaan impulsiivisuudestani ja siitä, että hyppään koko ajan pää edellä kylmään ja tuntemattomaan veteen sen suuremmin ajattelematta, joten päätin ottaa tämän päivän varmalta pohjalta ja suunnittelin kaiken huolellisesti.

Halusin Berniin, sillä siellä on maan yhden suurimmista pankeista järjestämä mielenkiintoinen näyttely: kiinalaiset terrakottasotilaat! Olen jo pitkään halunnut nähdä ne, mutta Kiinassa ollessamme tieni ei johtanut valitettavasti niiden luo, ja sotilaiden matkatessa ympäri maailmaa eivät tiemme ole vielä tähän päivään mennessä risteytyneet.

Kun kerran otetaan varman päälle, niin silloin googlataan netistä näyttelyn aukioloajat.

Ja huomataan: suljettu maanantaisin.

Tottakai. Mitäs muutakaan sitä voisi sitten olettaa. Ei siis mennä sinne, vaan tehdään päivän ekskursio ulkomaiden puolelle. Tutulla reitillä, tuttuun paikkaan. Saksaan... ei toki Berliiniin, vaan Friedrichhafeniin Bodenseen rannalla. Zürichistä pääsee reippaassa tunnissa Romanshorniin, josta taasen alkaa 43 minuutin matka lautalla järven vastarannalle siellä huutelevien toisten samanlaisten luo.

Friedrichshafenissa
On turha odottaa mitään ruotsinlaivan kaltaista jättiviritelmää, mutta palvelu pelaa todella hyvin. Aurinkokannella istuessa juomat ja mutusteltavat tarjoillaan suoraan eteen, eikä tarvitse itse lähteä niitä jonottelemaan baarin puolelle. Toki niinkin saa kyllä halutessaan tehdä.

No mutta eipäs hypätä asioiden edelle.

Koska kysymys on kuitenkin minusta, niin ei tuokaan matka aivan kommervenkeittä sujunut kohteesta aa kohteeseen bee. Välille mahtui pari pysähdystä ja eestaas reissaamista pidemmän kaavan kautta.

Sattuipa nimittäin sopivasti niin, että ostettuani junalipun automaatista ja tarkastaessani junan lähtöaikaa huomasin, että se oli juuri lähdössä. Enkä ennättänyt juoksemallakaan kyytiin. Vain perävälot vilahtivat silmissäni... toisaalta oli ihan kiva välillä nähdä ne perävalotkin ainaisten vastaantulevan-junan-etuvalot-tunnelissa sijaan. Jos nyt jotain positiivista tästäkin haluaa esiin väkisin kaivella.

No mutta, seuraava juna lähtisi tunnin päästä, eli oli aikaa käydä läheisessä Starbucksissa hörppäämässä Muka-latet. Paitsi, että sain kofeiinittoman soijalaten sijaan oikean laten oikealla maidolla.. Joo-o, maustahan sen herkun tunsi, sekä siitä, että parin tunnin päästä alkoi kädet ja jalat vispaamaan hermostuneesti saatuaan vuoden jälkeen jälleen kerran ihan aitoa kofeiinia, eikä pelkkää hämäystä. Olisin toki voinut käydä vaihdattamassa tiskillä uuteen, mutta ajattelin, että menköön nyt tämän kerran, koska olen viime aikoina muutenkin ollut tietoisen huolimaton ruokavalioni suhteen.

Virhe.

Käsien ja jalkojen vispaamisen lisäksi vatsani meni myös aivan sekaisin. Pahimmat paineet purin sitten saksalaisten iloksi paikallisessa kenkäkaupassa... Mutta tsot tsot, eipä mennä taaskaan asioiden edelle.

Pääsin asemalle takaisin ajoissa. Siitä pidin tällä kerralla suunnitelmallisesti hyvän huolen. Pääsin myös junaan ajoissa. Siitäkin pidin hyvän huolen. Juna oli sitten puolestaan vastapainoksi viitisen minuuttia myöhässä... Vai hetkinen, oliko? Huomasin nimittäin, että laiturilta lähtiessämme opasteessa luki: Chur. Tuo Alppimatkailijoiden ihana risteyskaupunki parinsadan kilometrin päässä ja aivan väärässä suunnassa. Vähän minä olinkin ihmetellyt kun junaan pakkasi koko ajan vaellusvermeillä varustettuja hemuleita.

Jahas. Eikun sitten ensimmäisellä asemalla salamana ulos - onneksi vaunuun ei ennättänyt lippujen tarkastajaa, sillä tuosta pikkuruisesta erheestä olisi rapsahtanut 100 Frangin sakot. Verrattuna alle 30 Frangin lipun hintaan tuo olisi ollut melkoinen lisämaksu vain muutaman kilometrin matkasta.

No niin, takaisin Zürichin pääasemaalle, puolen tunnin odotus, ja tällä kerralla kymmeneen kertaan tarkistettu junan lähtöpaikka ja -aika.

Nappiin meni. Samoin kuin lauttamatka ja ostosreissu Friedrichshafenissa. Eihän sinne nähtävyyksiä mennä katsomaan, vaan syömään, juomaan ja shoppailemaan. Niih.

Silja Serenade
Kotimatkalla mietin, miksi ihmeessä minulle käy aina näin? Miksi mikään asia ei koskaan mene niinsanotusti putkeen, vaan aina joutuu vähintään hienoisesti säätämään jotakin? Haluanko ja vaadinko elämältä ja Universumilta muka liikaa?

Tällä kerralla olin hiljaa mielessäni suunnitellut kaiken, mutta suunnitelmat menivät kalkkiviivojen sijaan myttyyn jo alkumetreillä: jos alkuperäinen suunnitelma aa - "Terrakottasotilaat" olisi toteutunut, en luultavasti olisi kotiin tultuani ollut kaikesta helteestä rättiväsynyt ulkomaanmatkaaja, katastrofista toiseen reissaava Jääkarhu kassissaan uudet vaaleansinniset syksykorkkakit, vaan onnesta soikeana kiinalaista kulttuuria ja menneisyyttä hehkuttava fiksu ja filmaattinen, aina siisti, freesi ja tyyni suomalainen Lifestyle-bloggaaja.

Mutta tasan ei käy onnenlahjat. Tälläkään kertaa.

Ei minusta taida olle lassevireniksi, joka kaaduttuaankin hoitaa homman kotiin. Ei minusta ole edes mattinykäseksi, sillä en osaa kaikesta harjoittelusta huolimatta telemarkiani, vaan räsähdän aina persauksilleni. Useimmiten persaukisena. Matti sentään hoitaa telemarkin kotiin vaikka unissaan.

Tuskin minusta olisi edes siksi buddhalaiseksi munkiksi, joka elelee erakkona jossakin kaukaisella vuorella. Vuorenvarmasti osaisin sössiä myös sen. Luultavimmin rakentaisin matalan majani paikkaan, jossa kaiken jo ollessa valmiina huomaisin asuvan sata muuta samanlaista.

Kolminkertainen eläköön-huuto sille.

Ja Yrjölle.



3 kommenttia:

Prinsessa kirjoitti...

Terrakottasotilaat olisivat Tampereella, vink vink...

leila kirjoitti...

Oot sie aika lahjakas ;-)

Jääkarhu kirjoitti...

Prinsessa, liian pitkä matka yksiä savimiehiä katsomaan ;)

Leila, joo, olen lahjakas ja vielä ajan myötä hionut taidon lähes täydellisyyttä hipovaksi. Vielä on toki vähän opittavaa :)