maanantai 8. heinäkuuta 2013

Yliopiston pääsykoe - osa "Näin sen tekee Jääkarhu"


Kaikenlaisia kasvannaisia
Tuolla kevään alussa pääsin vähän valittelemaan, että paikallisessa yliopistossa ei ole pääsykoetta, mutta hakupapereiden perillesaaminen oikeamuotoisena kaikkien kommervenkkien jälkeen voitaneen pitää jonkinlaisena testinä siitä, onko kokelas valmis yliopisto-opintoihin.

Hommailin silloin alkukeväästä vanhoja papereita parinkymmenen vuoden takaa entisestä opinahjostani, käännätin ne paikalliselle kielelle paikallisella suomalaisella diplomikääntäjällä, joka leimautti paperit notaarilla paikallisessa virastossa. Otatin viralliset, paikallisen notaarin oikeaksi todistamat jäljennökset alkuperäisistä, entisen kouluni oikeaksi todistamista todistuksistani, opiskelin Helsingin yliopiston pääsykokeeseen, koska paikallisten säännösten mukaan pitää olla hyväksytyn yliopiston opiskelupaikka siinä valtiossa, jossa ylioppilaskoe on suoritettu ja todistus annettu käpälään. Ei ole mitään väliä, mitä kansallisuutta edustaa ja missä asuu; ainoastaan kokeen suorituspaikka painaa loppupeleissä. Yrittivät vaatia aluksi vielä lukion 3 viimeisen vuoden todistuksia, mutta sain puhuttua hakemukseni läpi niin, että lukiosta saamani opintokortti hoiti sen asian. Eihän minulla mitään 20 vuoden takaisia todistuksia enää jäljellä ole kaikkien puolen maailman ympäri tapahtuneiden muuttojeni jälkeen. Ymmärsivät yskän.

Eivät ymmärtäneet kuitenkaan sitä, että en ollut leimauttanut todistuksiani vielä Suomen Suurlähetystössä. Paperit kääntänyt virallinen kääntäjä oli nimittäin minulle sanonut, että notaarin leimaamana käännökset kävisivät sellaisenaan ja Suomen Suurlähetystö väitti, ettei heillä ole oikeutta tuollaiseen todisteluun, vaikka eräältä paikalliselta suomalaiselta opiskelijalta olen kuullut, että näin on tehty. Joko säännöstö on muuttunut lähiakoina tai sitten kääntäjä ei ollut asiasta jostakin muusta syystä perillä, mutta kaikki yliopistot vaativat käännösten oikeaksi todistamisen. Sama säännös kaikille tasavertaisuuden vuoksi, ei armoa kenellekään kansallisuuden perusteella ajatellen, että eihän tuo nyt mikään kehitysmaa ole ja roikkuu siellä korruptoitumattomuuden kärkisijoilla.

Niinpä minua pyydettiin toimittamaan uudet käännökset. Ja vit... viulu soikoon ajattelin ja otin yhteyttä Yliopistoon, ja pyysin heitä lähettämään alkuperäiset, leimatut käännökset, jotka maksoivat rapiat kolme hunttia, minulle takaisin, että saisin kulutettua vielä muutaman setelin niiden uudelleen leimaamiseen. Onneksi sentään suostuivat, sillä olisi tullut koko projekti liian kalliiksi jo ennenkuin opiskelu edes on päässyt alkamaan, tai että edes on tietoa siitä, pääsenkö niitä näillä näkymin edes ollenkaan aloittamaan. Helsingin pääsykokeen tulos kun hannaa vielä jossakin Helsingin ja Zürichin välillä.

Niin, että olikohan tämäkään projekti nyt ihan välttämätön?

Oli se. Ehdottomasti. Jos ei nyt muuta koko touhusta jää, kuin pää vetäjän käteen, niin onpahan ainakin mapissa virallistakin virallisemmat, monen eri instanssin leimaamat käännökset todistuksistani, Goethen Zertifikaatti kielitaidostani ja yhtä kokemusta viisaampi aivokoppa.


Ei kommentteja: